SiiPen Superpesisjoukkueiden pelinjohtajien blogipostaukset kaudelle 2021 – III

Kauden 2021 mittaan Miesten ja Naisten Superpesis-joukkueiden pelinjohtajat Riku Tolonen ja Antti Rönkkö tulevat kertomaan muutamissa postauksissaan, kuinka Superpesiskautta rakennetaan ja viedään läpi talven ja tulevan kesän aikana. Ole hyvä Siilinjärven Pesiksen kannattaja ja ota muutama minuutti itsellesi aikaa ja lue mitä Siilinjärven Pesiksen edustusjoukkueille kuuluu. Kesä lähestyy, joten aika toiselle kierrokselle, jossa vuoron saa SiiPen miesten Superpesis-joukkueen pelinjohtaja Riku Tolonen.

Edellisestä blogista on kulunut taas hieman aikaa. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Siilinjärven Pesiksen miesten edustusjoukkue eli Piällysmiehet on käyttänyt tuon ajan pääosin harjoitteluun. Edelleen ajat ovat epävarmoja ja suunnitelmia on jouduttu muokkaamaan moneen kertaan. Itselläni on kuitenkin ollut alusta asti sellainen asenne asiaan, että on parempi uskoa parempaan kuin olla liian pessimistinen. Tässä tilanteessa on varmasti monelle taholle vaikeaa katsoa kauas eteen ja haaveilla valoisasta tulevaisuudesta, kun päivittäisessä selviytymisessäkin on kovasti haasteita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koskaan ei kannata lakata yrittämästä, koska sitten ei ainakaan tapahdu mitään kehitystä. Toisille lasi on puoliksi tyhjä ja toisille puoliksi täynnä.

Minusta tuntuu, että urheilu ja elämä yleensäkin näyttäytyy paljolti sellaisena, mistä kulmasta sitä katsoo. Jos valitsee puoliksi tyhjän näkökulman, niin löytää varmasti jokaisesta asiasta niiden huonot puolet ja tuntee, että kaikki asiat ovat päin seiniä. Kun taas asioita katsoo valoisammasta näkökulmasta, voi nähdä monen asian olevan edelleen hyvin ja voi saada voimaa siitä päivittäiseen jaksamiseensa. Kysymys on mielestäni pitkälti valinnasta. Itse koitan valita useimmiten valoisan puolen, koska se puoli on ehdottomasti henkisesti kevyempi puoli kannettavaksi. Toki minullakin on välillä päiviä, jolloin uskoani koetellaan.

Mutta ei elämän eikä varsinkaan urheilun kuulukaan olla yhtä nousukiitoa. Ei myöskään tasaista, koska silloin se olisi tylsää. Elämään kuuluu nousut ja laskut. Kauden alkuun on tällä tiedolla nyt kuukausi aikaa. Vaikka kauden alkua onkin jouduttu siirtämään koronan takia noin kuukaudella, on kauden alkaminen kesäkuun tienoilla joukkueemme iskukyvyn näkökulmasta lähes pelkästään positiivinen asia. Pääsimme harjoittelemaan isolle kentälle kotipyhätössämme Mantulla poikkeuksellisen aikaisin huhtikuun alussa.

Olemmekin voineet tehdä harjoittelussamme paljon sellaisia asioita, joita ei normaalikaudella ole usein ehtinyt tehdä. Pesäpallon harjoittelu on talvikaudella pienissä saleissa pitkälti yksilöiden suoritusvarmuuden sekä fysiikan kehittämistä. Yksilöiden hyvyys ratkaisee suureksi osaksi joukkueen menestyksen, mutta koska pesis on peli, olisi myös joukkueen yhteispelaamisen kehittäminen talvikaudella tärkeää. Olen koittanut viime vuosina kehitellä paljon erilaisia pelinomaisia harjoitteita pienempiin tiloihin, mutta mielestäni vanhat sanonnat “pelaamaan oppii pelaamalla” ja “peli on paras harjoitus” pitävät edelleen paikkansa. Erilaiset pienpelit ja porttipelit salissa ovat loistavia harjoituksia, mutta niistä puuttuu kuitenkin paljon sellaisia elementtejä, joita kuuluu aitoon pesäpallopeliin.

Suurimpana puutteena pienpeleissä pidän rajojen ja oikeiden etäisyyksien puuttumista. Näistä puutteista johtuen etenemisen yhdistäminen lajisuorituksien vaatimuksiin on erityisen haastavaa. Esimerkiksi lyöjän on talvikaudella vaikeaa saada infoa siitä, millaisella lyönneillä omat etenijät ehtivät ja ulkopelaajien on hankala tietää millainen suoritus mistäkin lyönnistä riittää paloon. Sekuntikellolla voi kellottaa suorituksia, mutta näköyhteys oikeilla pesien etäisyyksillä juoksevaan etenijään puuttuu. Vertaankin pesäpallon talviharjoittelua tilanteeseen, jossa jääkiekkojoukkueen tulisi harjoitella kesäkausi pelkästään kentän päädyn ja siniviivan välisellä alueella. Toki silläkin alueella saa hyvät pienpelit pystyyn, koska jääkiekossa ei ole samalla tavalla tarkkaan määritettyjä reittejä kuin pesäpallon etenijöillä, joita pitkin hyökkääjien täytyy kulkea luistellessaan vastustajan puolustusalueelle.

Onneksi saimme tänä keväänä kokea poikkeuksellisen varhain sen saman tunteen, kuin lehmät kokevat juostessaan pitkän talven jälkeen ensimmäisen kerran laitumelle. Se tunne on pesäpalloilijalla se, kun pääsee monen kuukauden mittaisen talviharjoituskauden jälkeen lyömään palloa ulkona niin pitkälle kuin pallo mailasta lentää. Jos siitä tunteesta ei nauttisi, niin tätä lajia ei varmaan kannattaisi harrastaa. Tuo tunne on kuitenkin vain pieni osa ulkoharjoitteluamme, sillä nyt on paras aika laittaa joukkueen yhteispeliä kuntoon. Erityisesti erilaisten ulkopelikuvioiden sijoittumisten harjoitteluun tulee käyttää reilusti aikaa, sillä sijoittuminen on sellainen asia johon ainakaan pesäpallovalmentaja ei halua otteluita hävitä. Normaalina kesänä, kun kausi on alkanut toukokuussa, on usein jouduttu tällaiset harjoitukset käymään vähän kiireellä läpi. Tänä kiire on sitten näyttäytynyt alkukauden peleissä usein heikkona yhteenpelaamisena ja samalla huonona tuloksena.

Tänä kesänä ensimmäisiä sarjapelejä ei tarvitse käyttää harjoitteluun ja harjoituspelejäkään ei tarvitse mahduttaa kolmeen viikonloppuun toivoen samalla, että ei sada lunta. Tekstin sävystä voisi päätellä, että olen vahvasti myöhäisemmän aloituksen kannalla, vaikka epidemia ei maailmaa vaivaisikaan. En kuitenkaan osaa enkä halua sanoa, milloin sarjan kuuluisi normaalitilanteessa alkaa. Totean vain, että mielestäni on hyvä, että olemme saaneet valmistautua sarjan alkuun huolellisesti ulkona harjoittelemalla. Joukkueessamme on edelleen hyvä tekemisen meininki päällä. Olemme realisteja ja tiedämme, mitä meiltä odotetaan.

Meitä voidaan rankata sijoituksissa sarjan häntäpäähän, mutta emme silti aio antaa päämme painua, vaan uskomme tekemiseemme ja ennen kaikkea itseemme. Aiomme ottaa heikosta rankkauksestamme voimaa päivittäiseen työntekoon ja kääntää sen voimavaraksi. Eihän urheilujoukkueella voisi olla mehukkaampaa paikkaa lähteä kauteen. Meillä on jokaisessa pelissä vain voitettavaa ja samalla jokainen joukkueen jäsen haluaa näyttää olevansa parempi kuin mitä odotukset antavat ymmärtää.

Mielestäni meidän tärkein tehtävämme on alkavalla kaudella laittaa kaikkemme peliin ja näyttää kuuluvamme tälle sarjatasolle. Meidän ei tarvitse pelätä mitään, emmekä aio niin myöskään tehdä. Meillä on loistava mahdollisuus pelata pesistä vapautuneesti ja ennakkoluulottomasti. Vertaisin tilannettamme klassisesti discoon. Moni on varmasti jättänyt pyytämättä kaunista neitoa tanssilattialle pakkien pelossa, niin myös minä. Tänä kesänä meidän tulee ilmaista ”iskurepliikkimme” pelitaitojemme ja peliin liittyvien tunteiden näyttämisen muodossa. On turhaa pelätä pakkeja, vaan on pyydettävä vastustaja rohkeasti tanssiin.

Pyytäminen tanssiin on rohkeaa, vaan ylipäänsä rohkeus on mielestäni hieno ja arvostettava luonteenpiirre. Rohkeutta tarvitaan monella elämän osa-alueella, myös urheilussa. Mitä rohkeus sitten oikeasti on? Onko se taitoa, jota voi harjoitella? En osaa itsekään vastata tuohon kysymykseen, mutta osaan kuitenkin kertoa, miten rohkeus mielestäni ilmenee. Minun mielestäni sellainen ihminen on rohkea, joka uskaltaa onnistumisen lisäksi myös epäonnistua.

Joku viisas on sanonut, että urheilussa on todennäköisempää epäonnistua kuin onnistua. Kukaan ei kuitenkaan mielellään epäonnistu, vaikka urheilu on tuon viisaan lauseen perusteella suurimmaksi osaksi virheiden tekemistä. Rohkeutta voi olla vaikeaa ilmentää pelikentällä, koska urheilija ei lähtökohtaisesti halua tehdä virheitä. Kuinka siis kykenemme olemaan rohkeita ja kuinka rohkeuden tilan voi saavuttaa? Ainoa vastaus minkä osaan tuohon kysymykseen antaa, on se, että mielestäni kannattaa yrittää kääntää pelot mahdollisuuksiksi. Silloin, kun pystyy näkemään edessään mahdollisuuksia, eikä pelkää urheilussa erityisesti toisten ihmisten reaktioita, niin on vahvoilla. Tämän asian sanominenkaan ei ollut helppoa, joten entäs sitten toteuttaminen? Tämä onkin omassa työssäni pelinjohtajana kenties suurin asia, jonka kanssa päivittäin teen töitä.

Jokainen Superpesistä pelaava kykenee laadukkaisiin lajisuorituksiin erityisesti harjoituksissa, joissa rohkeutta ei suuresti vaadita. Pesäpallopelissä pitää kuitenkin tehdä paljon muutakin. Pitää tehdä yllättäviä liikkeitä ja valintoja erityisesti silloin, kun vastustaja niitä vähiten odottaa. Samalla pitää uskaltaa epäonnistumista pelkäämättä yrittää lyödä pallo väliin silloinkin, kun kaikki sitä sinulta kaikkein eniten odottavat. Juuri näiden asioiden takia pesäpallo on mielestäni hienoin joukkuepallopeli yhdessä lentopallon kanssa.

Sen lisäksi, että yritän omassa pelinjohtajan roolissani mennä rohkeasti tulta päin, niin yritän myös kannustaa muita ympärilläni tekemään niin. Se ei kuitenkaan ole missään nimessä yksinkertaista, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia. Tuskin kuitenkaan olisin mukana urheilussa, jos se olisi helppoa, sillä rakastan haasteiden voittamista. En vielä tiedä onnistummeko olemaan rohkeita kentällä, mutta ainakin yritämme!

Tämä maailma tarvitsee yrittäjiä. Niitä tarvitaan myös erityisesti pelikentän ulkopuolella. Mielestäni tarvitsemme myös ravintola- sekä tapahtuma-alan yrittäjiä, vaikka tuntuukin, että erityisesti heidän kohtelunsa on tässä tilanteessa ollut varsin kohtuutonta. Haluankin kirjoitukseni lopuksi esittää erityistukeni heille sekä samalla myös kaikille muille yrittäjille. Ilman yrityksiä meillä ei ole mitään, ei edes pesäpalloa.

Pelinjohtajien blogipostauksia rakentamassa ja tukemassa
Rakennuspalvelu J. Heide Oy