SiiPen Superpesisjoukkueiden pelinjohtajien blogipostaukset kaudelle 2021 – VII
Kauden 2021 mittaan Miesten ja Naisten Superpesis-joukkueiden pelinjohtajat Riku Tolonen ja Tommi Luostarinen kertoivat muutamissa postauksissaan, kuinka Superpesiskautta rakennetaan ja viedään läpi kauden aikana. Ole hyvä Siilinjärven Pesiksen kannattaja ja ota muutama minuutti itsellesi aikaa ja lue miten Siilinjärven Pesiksen miesten edustusjoukkueen pelinjohtaja Riku Tolonen paketoi kuluneen pesiskesän.
Tämä on tällä erää viimeinen blogikirjoitukseni Siilinjärven Pesiksen miesten edustusjoukkueen pelinjohtajan roolissa. Varmasti suurin osa tämän tekstin lukijoista tietää millaisessa myllerryksessä SiiPe on viime viikkojen ajan ollut. On heti alkuun hyvä kertoa, että en aio tässä tekstissä ruveta voivottelemaan tilannetta, tai jossittelemaan asioilla joita olisi voinut tehdä toisin. Tilanne on se mikä on ja sen mukaan on elettävä. Haluan heti tekstin alkuun oikaista väitteen siitä, että olisimme SiiPen miesten edustusjoukkueen keskuudessa tienneet Superpesiskarsintojen aikaan, että tulemme pelien jälkeen luopumaan sarjasta. Jos näin olisi ollut, niin olen varsin varma, että emme olisi jaksaneet taistella kahta viiden ottelun ottelusarjaa voittoisasti loppuun saakka. Olisi ollut erittäin turhauttavaa pelata kyseisiä pelejä jos olisimme tienneet, ettei otteluiden voittamisella ole sarjapaikan kannalta merkitystä.
Oli lopputulema mikä tahansa, niin uskon, että sekä Haminan Palloilijat, että Oulun Lippo olisivat halunneet saavuttaa Superpesispaikan ensi kaudelle mieluiten pelaamalla eikä kabinetin kautta. Me olimme tällä kertaa parempia pelaamissamme karsintapeleissä ja lopputulosta on kunnioitettava.
Vaikka edellä mainitun karsintasarjan voitolla ei jälkikäteen katsottuna ollutkaan tuloksellisesti mitään merkitystä, niin ne olivat silti joukkueellemme hienoja pelejä, joista oli mahtavaa selviytyä voittajana. Uskon, että nuo ottelusarjat antoivat meille kaikille osallisille paljon henkistä pääomaa tulevaisuutta varten, ja olen aivan valtavan ylpeä jokaisen joukkueen jäsenemme suorituksesta ja panoksesta ottelusarjoissa. Nostan hattua jokaiselle viime kaudella joukkueessamme pelanneelle pelaajalle erityisesti siitä, kuinka hienoa moraalia ja taisteluhenkeä he osoittivat tätä seuraa kohtaan koko kauden ajan kaikista vaikeuksista huolimatta. Esimerkkinä vaikeuksista kerrottakoon, kuinka Hamina-sarjan lopussa joukkueeseemme iski kova flunssa-aalto ja Lippo-sarjan ensimmäisissä peleissä usea pelaajamme joutui pelaamaan kuumeen kourissa – onneksi koronatulokset olivat negatiivisia! Ottelusarjat vaativat muutenkin veronsa; erityisesti viimeisessä Lippo-pelissä olimme hankaluuksissa, kun joukkueemme numerot 3 ja 4 eivät jalkavaivoista johtuen pystyneet enää juoksemaan kuin puolella teholla. Annoimme siis todellakin kaikkemme tälle joukkueelle.
Palataan tässä kohtaa viime kauden lähtöasetelmiin ja erityisesti viimeiseen Lippoa vastaan pelattuun ottelusarjaan. Se kun on päällimmäisenä mielessä. Joukkueestamme poistui viime kaudella läpimurtonsa Superpesiksen parhaimpien ykköstilanteen purkajien joukkoon tehnyt Ville Pietinen, joka pelasi tällä kaudella Imatralla. Moni ajatteli, että SiiPeen ei tälle kaudelle löydy vastaavan tasoista ykköstilanteen purkajaa ja tulisimme kaatumaan sisäpelissämme erityisesti tähän osa-alueeseen. Mutta kuinka kävikään? Piden (Ville Pietinen) lähdettyä itselleni oli selvää, että seuraavaksi numeroa kaksi sovitellaan toisen Villen eli Ville Lantiaisen hihaan. Tämä johtui siitä, että tiesin Villen pystärin mallin sopivan täydellisesti tähän sisäpelirooliin. Alkuun kuitenkin pohdittavaa aiheutti se, että emme toisen valmentajamme Myntin (Jani Korhonen) kanssa tienneet, että mitä muita vaihtolyöntejä “Lana” voisi arsenaalissaan käyttää.
Alkutalven harjoittelimme paljon koukkunäpyä, mutta tuntui ettei se lähde oikein toimimaan. Vasta kevätpuolella Lana esitteli itse ajatuksen yhden käden rajanäpystä, jota hän voi peittää pitkään ja lyödä samasta asennosta hyvin myös ohituksen. Tämä lyönti näytti toimivan koko kesän mallikkaasti ja tästä ajatuksesta hatunnosto hänelle! Mutta koska pesis on joukkuepeli, niin täytyy muistaa ettei Ville olisi voinut pelata niin hienoa kautta sisäpeliroolissaan ja suorittaa kuudenneksi eniten ykköstilannevaihtoja, ilman etenijöidemme Eemeli Paldaniuksen sekä Sebastian Lahden panosta.
Muistelen seuraavaksi paria hetkeä, jolloin joukkueurheilu ja siihen kuuluva yhteistyö osoittivat tällä kaudella erityisesti hienoutensa. 12.9.2021 sunnuntaina pelasimme kolmatta alempien pudotuspelien ottelua Lippo ottelusarjassa. Minulle oli jäänyt edellisenä päivänä pelatusta kohtaamisesta vahvasti mieleen, että Lipon koppari V-P Jokinen pelaa Lanan pystäriä pois todella röyhkeästi erityisesti viimeisellä lyönnillä. Varmistin asian vielä illan aikana videolta ja tulin siihen tulokseen, että kun tulee paikka niin Lanan on hyvä koittaa lyödä hänestä yli. Esitin asian Lanalle aamuharjoituksen yhteydessä näyttäen hänelle videota vastustajan ykköstilanteen pelaamisesta. Sovimme, että sanon Lanalle sunnuntain ottelussa milloin olisi mielestäni sopiva paikka yrittää kopparin ylitystä, koska olimme sunnuntain otteluun saakka pelanneet koko kauden ilman yhtään vierasvoittoa, ja jotain yllätyksellistä oli keksittävä.
Saimme ensimmäiseen jaksoon heti hyvän alun, kun Mikko Hakomäki löi ajolähdön viimeisellä pajatson tyhjäksi. Johdimme ensimmäistä jaksoa parhaimmillaan lukemin 2-5. Sitten meille tapahtui mitä ilmeisemmin klassinen sulaminen. Menetimme otteemme täysin jaksovoittoon ja Lippo vei sen lopulta nenämme edestä tylyin 8-5 numeroin. Tässä vaiheessa varmasti moni ajatteli, että kauden ensimmäistä vierasvoittoa ei tule tässäkään ottelussa. Voin tässä kohtaa myöntää, että en missään kohtaa tällä kaudella ollut niin täynnä kiukkua kuin tämän menetetyn jaksovoiton jälkeen.
Kokosimme kuitenkin hienosti rivimme toiselle jaksolle ja pelasimme heti jakson alkuun mainion ulkovuoron pitäen nollat. Tämän jälkeen menimme sisävuoroon ja saimme kärjen kentälle Sebastian Lahden johdolla. Tässä kohtaa esiin astui Ville Lantiainen ja samalla koitti myös “the hetki”. Villen lyötyä ensimmäisellä lyönnillään laittoman näpäyksen ja lyöntien jäädessä viimeiseen päätin, että nyt on tullut aika koittaa lyödä kopparin yli, koska tiesin, että laittoman jälkeen ulkokenttä odottaa viimeiselle lyönnille palotonta pystäriratkaisua. Juoksin Lanan luokse ennen viimeistä lyöntiä ja kuiskasin, että nyt on tullut aika. Sanoin myös, että jos tulee nyppy niin mallaa vähän pystäriä, jotta koppari ei näkisi, että olet lähdössä lyömään vaakamailalyöntiä. Yksi nyppy tulikin ennen viimeistä lyöntiä. Sen jälkeen syöttö nousi ja Lana kaivoi arsenaalistaan täydellisen kumuran kopparin ylittämiseen. Pallo painui suunnitelman mukaisesti kopparin yli mainosaidalle asti minkä tuloksena oli 1+1 lyötyä juoksua. Aamulla yhdessä mietitty suunnitelma oli illalla toteutunut täydellisesti. Voin sanoa, että vastaavanlainen suunnitelma onnistuu heti ensi yrittämällä äärimmäisen harvoin.
Toisella jaksolla ei lopulta enempää juoksuja nähty kummankaan joukkueen toimesta ja voitimme jakson lukemin 0-2. Olimme hävinneet hutunkeiton, mutta onneksemme pääsimme aloittamaan supervuoron sisältä. Olin miettinyt valmiiksi, että jos tulee sopiva paikka ottaa ykköskolmosessa kakkosrajapienellä, niin kytken lennon päälle saman tien toivoen, että lyöjä on siinä kohtaa samalla aaltopituudella. Lyöjäjokerimme Jiri Pippolan kohdalla tällainen tilanne tuli, ja oli mahtavaa nähdä toiveeni toteutuvan. Vastustajan tappimies jäi tilanteessa viimeiselle lyönnille kolmospuolelle ja Jiri pääsi lyömään kakkosrajapienen hyvään kohtaan. Lyönti oli riittävän laadukas ja siirryimme supervuorossa johtoon. Se riitti lopulta myös ottelun voittoon. Nämä kaksi edellä mainittua suoritusta takasivat meille kauden ensimmäisen vierasvoiton.
Kerroin nämä mieleeni hyvin jääneet tilanteet, koska ne ovat mielestäni hienoja esimerkkejä siitä, mitä erityisesti joukkueurheilu on parhaimmillaan. Joukkueurheilun ydin on mielestäni tiivistettynä se, että luodaan suunnitelma mitä on mukava lähteä yhdessä toteuttamaan. Mutta, koska kyseessä on peli, ei peliä voi pelata pelkästään taululla. Pelissä täytyy voida käyttää vaistoja ja olla valmiina reagoimaan pelin eri hetkiin niihin sopivalla tavalla. Mikään ei ole mielestäni hienompaa kuin onnistua toteuttamaan tällaisia edellä kertomiani suunnitelmia onnistuneesti. On kuitenkin muistettava, että joukkuepelissä jokainen yksittäinen onnistuminen vaatii myös monen muun palasen loksahtamista kohdalleen eli yhteistyötä. Yhteinen onnistuminen on paras onnistuminen.
Haluan viimeisen kirjoitukseni lopuksi pohtia hieman vielä sitä, mitä varten urheiluseurat ovat olemassa. Oman näkemykseni mukaan urheiluseurat ovat perustettu ensisijaisesti urheilijoita varten, jotta urheilijoilla olisi mahdollisuus urheilla ja kilpailla. Urheiluseurat mahdollistavat urheilijoille erityisesti mahdollisuuden mitata oman kapasiteettinsa rajat urheilijana. Ilman seuroja tämä olisi monessa tapauksessa mahdotonta. Urheiluseurojen tehtävänä on järjestää urheilijoilleen tarvittavat puitteet ja mahdollisuudet keskittyä urheilemiseen ja mahdollistaa siten urheilijoiden onnistumiset erilaisissa tavoitteissa.
Urheilijoiden menestyessä seura saa mainetta ja kunniaa omasta toiminnastaan, koska urheilijat kantavat tämän seuran logoa rinnassaan. Urheilijoiden onnistuminen on merkki myös siitä, että seurassa tehdään hyvää työtä. Urheilijat ja heidän suorittamansa urheilu keräävät ihmisten huomiota, jolloin seurasta syntyy yleisön silmissä tuote. Tätä tuotetta seurojen edustajat pyrkivät hyödyntämään myymällä sitä yhteistyökumppaneille sekä yleisölle järjestämällä tapahtumia, joihin täytyy ostaa pääsylippu. Tässä kohtaa urheilu on myös liiketoimintaa, jonka ansiosta urheilijat voivat kilpailla ja näyttää osaamistaan ihmisten edessä, jotka haluavat nähdä urheiluviihdettä ja ovat valmiita maksamaan sen näkemisestä. Urheileminen ja urheilutapahtumien järjestäminen myös työllistää ihmisiä ja ihmisten kiinnostus urheilua ja urheilijoita kohtaan mahdollistaa sen, että urheilutoiminnasta voidaan saada tuloja, joilla voidaan työllistää ihmisiä.
Ilman urheilijoita ei ole urheilua, yleisöä, eikä tuotetta mitä myydä yhteistyökumppaneille. Lopputulemana ei ole myöskään urheiluseuraa. Tärkeintä on siis, että on urheilijoita. Urheilijat eivät voi kuitenkaan olla mitä tahansa urheilijoita. Kilpaurheilua tehdään ensisijaisesti yleisölle ja siksi onkin erityisen tärkeää, että urheilijoista onnistutaan jollakin keinolla tekemään yleisön silmissä kiinnostavia. Ilman kiinnostavia urheilijoita on vaikeaa saada yleisöä. Silloin myös yhteistyökumppanuuksien solmiminen on haastavaa, koska seuralla ei ole tarjota vastinetta näkyvyyden muodossa. Peilatessani tätä edellistä urheilun “kiertokulkua” Siilinjärven Pesikseen, voin tässä kohtaa todeta, että me emme onnistuneet joukkueellamme saavuttamaan riittävää kiinnostusta savolaisten urheilun seuraajien ja yhteistyökumppaneiden silmissä. Siitä seurasi se, että emme onnistuneet rakentamaan pääsarjatasolle riittäviä resursseja toimia ja lopulta meillä ei ollut enää urheilijoita eikä siten joukkuetta. Toivon kuitenkin, että seura säilyy ja Siilinjärvellä keksitään kuinka pesäpallo voi saavuttaa tulevaisuudessa riittävän kiinnostuksen urheilua viihtenä kuluttavan yleisön silmissä. Se on paljon laajempi keskustelu kuinka nykypäivänä pesäpallossa voidaan rakentaa kiinnostava joukkue ja kenen vastuulla se on. Minulla on asiaan omat näkemykseni. Tässä kohtaa tiivistän näkemykseni neljään sanaan ja avaan niitä hieman.
Nämä neljä sanaa ovat UNELMA-TAVOITTEET-SUUNNITELMA-KILPAILU.
Mielestäni urheilun lähtökohta on unelma. Unelmasta syntyy kunnianhimo ja sen myötä halu tehdä töitä unelman eteen ja saavuttaa se. Kun unelma on tiedossa, on hyvä määritellä välitavoitteet, koska tarinan lähtöpisteessä unelma on usein hyvin kaukainen. Esimerkki pesäpalloseuran unelmasta voisi olla suomenmestaruus 15 vuoden päästä. Välitavoitteita voivat olla sarjapaikka, sarjapaikan säilyttäminen, pudotuspelit, jne. Jotta unelmaan tai edes välitavoitteisiin on mahdollista päästä, on tärkeää luoda suunnitelma, jonka mukaan lähdetään etenemään kohti unelmaa. Ja koska kyse on urheilusta, täytyy kilpailla muita samoja unelmia kohti pyrkiviä vastaan. Kilpailua täytyy olla joka puolella. Harjoituksissa, myynnissä, fanien keskuudessa, ottelutapahtumissa ja tietenkin itse otteluissa. Kun nämä asiat ovat seuralle selkeitä, niin urheilijan on helppo toimia ja myöskin fanien on helpompaa lähteä mukaan tarinaan matkalla kohti unelmaa.
Sanotaan, että kilpailu kehittää ja kilpailun myötä saadaan myös tuloksia. Tuloksien avulla on mahdollista arvioida kehitystä ja tämän perusteella suunnitelmien tekeminen on helpompaa. Ilman kilpailua ei ole urheilua. Silloin on kyse harrastelusta ja liikunnan tuottamisesta, mikä sekin on toki tärkeää. Urheiluseuroissa tulisi kuitenkin mielestäni jatkossa tietää paremmin kaksi asiaa. Teemmekö kilpaurheilua vai olemmeko harrasteseura? Teemmekö tätä urheilijoiden vuoksi vai itsemme vuoksi? Uskon, että kun näihin kysymyksiin osataan vastata missä tahansa urheiluseurassa, toiminta tehostuu ja turhanpäiväinen puuhastelu jää vähemmälle. Suomalainen urheilu kaipaa tehokkuutta erityisesti rakenteisiinsa ja osaavia sekä kunnianhimoisia työntekijöitä töihin. Kaikilla välimallin ratkaisuilla tuhlaamme vain toistemme aikaa, eikä urheilun taso pääse nousemaan sille korkeudelle, että ihmiset haluaisivat käyttää vapaa-aikaansa sen seuraamiseen ja tekemiseen. Meidän täytyy herätä ja toimia.
Pelinjohtajien blogipostaukset rakensi tällä kaudella Rakennuspalvelu J.Heide