Tag Archive for: naperoleiri

Siilinjärven Pesis järjestää Siilinjärvellä 4.-8.7.2022 valtakunnallisen pesäpallon Naperoleirin. Leirille odotetaan yli 90 joukkuetta ja 1 200–1 400 osallistujaa. Pesäpallo juhlii tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan ja Naperoleirin onkin yksi juhlavuoden suurimmista tapahtumista. Naperoleirille osallistuvat 8–10-vuotiaat pesäpalloilijan alut.

– On ollut kunnia asia saada juhlavuoden Naperoleiri Siilinjärvelle, mikä kertoo siitä, että Siilinjärvellä järjestettyjen aiempien leirien järjestelyt ovat olleet laadukkaita ja leireille on aina ollut kunnan merkittävä tuki takana, kertoo leirinjohtajana toimiva Marko Heikkinen.

Leirin järjestelyt vaativat noin 300 henkilön talkoopanoksen ja Naperoleiri etsiikin parhaillaan talkoolaisia eri tehtäviin.

– Laadukkaan leirin järjestäminen ei onnistuisi ilman mittaamattoman arvokasta talkooväkeä. Talkoolaisia tulee niin seuran sisältä kuin myös ihan ulkopuolisistakin. Tarvitsemme tekijöitä muun muassa ympärivuorokautiseen majoitusvalvontaan, kioskeihin, kentän hoitoon ja ruokailun järjestämiseen. Näihin tehtäviin ei tarvitse aiempaa kokemusta ja opastamme kaikki talkoolaiset tehtäviin 20.6. järjestettävässä talkoolaisten infotilaisuudessa, Heikkinen jatkaa.

Naperoleirin talkoisiin voi ilmoittautua netissä osoitteessa talkoorekisteri.fi tai ottamalla yhteyttä leirin talkoovastaava Sari Puustiseen puhelimitse tai sähköpostitse. Talkoorekisterin liittymisohje on tämän jutun liitteenä.

Leiripelien käytössä on noin 15 kenttää ja joukkueiden majoitus tapahtuu kuudella eri koululla.

– Kaikki apu on meille tarpeen, eli vaikka pääsisit talkoisiin vain yhtenä päivänä, niin ilmoittaudu mukaan. Talkoolaisille tarjoamme lämpimän ruoan vuoron aikana, talkoopaidan sekä talkoolaisten kiitosjuhlan myöhemmin kesällä. Lisäksi leireillä on ollut hyvä tunnelma ja nämä ovat mahtavia paikkoja tutustua uusiin saman mielisiin ihmisiin, Heikkinen muistuttaa.

Tervetuloa mahdollistamaan juhlavuoden Naperoleiriä!

Lisätietoja

www.naperoleiri.fi

Sari Puustinen
talkoovastaava
040 763 1846
sarihannele(at)outlook.com

Marko Heikkinen
leirinjohtaja
040 774 1586
marko.heikkinen(at)siipe.fi

Ilmoittaudu talkoisiin tästä: www.talkoorekisteri.fi

Talkoorekisteri-ohje

Siilinjärven Pesiksen naisten joukkue ”Siipettäret” saavat joukkueen täydennyksensä, kun Annika Mutanen, Aino Mononen ja Nicola Kreus liittyvät joukkueeseen. Annika Mutasen sopimus on yksivuotinen ja Aino Mononen ja Nicola Kreus liittyvät mukaan try-out sopimuksella. Annika Mutanen on fiiliksissä liittymisestään Siipettäriin.

-Hyvillä fiiliksillä Siilinjärvelle! Ollaan jo pari kertaa joukkueen kanssa oltu yhteisesti koolla leiriviikonlopun merkeissä ja päästy tekemään yhdessä hommia, niin on vaan vahvistanut hyviä fiiliksiä SiiPestä ja joukkueesta, Annika hekumoi.

Tulevaan kauteen Annika lähtee innokkain tavoittein.

-Innolla odotan tulevaa kautta ja yhteisiä kokemuksia uuden joukkueen kanssa. Tavoitteena on pelata tasainen ja onnistunut kausi sekä kehittyä pesäpalloilijana joka osa-alueella.

Siipettärien Ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana ja myös ensi kesän B-tyttöjen pelinjohtajana toimiva Tommi Luostarinen kommentoi uusia vahvistuksia pelillisten vahvuuksien kautta.

-Annika tuo meille sisäpeliosaamista vaihtotilanteisiin ja kilpailua kopparin tontille. Odotan Annikalta myös isoa panosta kaaripelaamiseen.

-Aino ja Nicola tuovat lisää kilpailua linjan pelipaikoille. Sisäpelissä Ainolta odotan näkeväni etenkin laadukasta etenemistä ja Nicolalta toistovarmaa 2-tilanteen sekä 3-tilanteen purkamista. Molemmat pelaajat antavat näyttöjä leiriviikonlopuilla sekä harjoituspeleissä, joiden aikataulut selviävät myöhemmin, Tommi päättää.

Siipettärien naisten joukkueiden valmennus täydentyi myös valmiiksi ja joukkueet pääsevät harjoittelemaan laadukkaan valmennuksen ohjauksessa, kun Tommi Luostarisen ja Teemu Leppämäen lisäksi valmennukseen liittyvät Niko Tunninen, Riku Tolonen, Antti Rönkkö ja Sami Varis.

Niko Tunnisen valmennusvastuu on SiiPen naisten ykköspesisjoukkueen kanssa ja Riku Tolosen ja Antti Rönkön vastuualueella on toisen harjoitusryhmän päivittäisvalmennus. Antti Rönkkö toimii myös ensi kesänä SiiPen naisten suomensarjajoukkueen pelinjohtajana. Sami Varis puolestaan liittyy B-tyttöjen valmennukseen 2.pelinjohtajan roolissa.

 

SiiPen naisten ykköspesisjoukkueen pelaajasopimustilanne 18.11.2021.

Siiri Väistölä

Ninni Pasanen

Nelly Kiiski

Tiia-Mari Veikanmaa

Peppi Pasanen

Erika Väliheikki

Maisa Sirkkiä

Saara Pöllänen

Jasmiina Timo

Outi Venäläinen

Elli Airaksinen

Sara Koivikko

Aino Näppä

Annika Mutanen

Aino Mononen (try-out)

Nicola Kreus (try-out)

 

Siilinjärven Pesiksen edustusjoukkueet rakentuvat kovaa vauhtia kohti pesiskesää 2022. Ensimmäisessä aallossa julkaistaan lähes valmis SiiPen naisten ykköspesisjoukkue, joka koostuu omista juniorimyllyn helmistä ja muutamista uusista hankinnoista. Uusia pelaajavahvistuksia ovat Sara Koivikko, Erika Väliheikki ja Aino Näppä.

Aino, Sara ja Erika kertovat sopimusfiiliksistään ja siitä, minkälaiset pelaajat nähdään ensi kesänä Siipettärien paidoissa.

-Hyvillä fiiliksillä! Innolla odotan tulevaa kautta ja malttamattomana myös sitä, että pääsee treenaamaan ja tutustumaan uuteen joukkueeseen. Tavoitteina on saada ehjä kausi (loukkaantumisten suhteen) ja mennä pelaajana eteenpäin joka osa-alueella. SiiPeen tuon pelaajana räväkkyyttä, huumoria ja muhoslaista peli silmää, vinkkaa Aino SiiPe-faneille.

– Jännittää aika paljon vaihtaa seuraa ja vielä aika kauas asti, mutta odottavaisin mielin Siilinjärvelle kokeilemaan uutta. Tavoitteina on pelata hyvä tasainen kausi ja saada paljon onnistumisia että uusia ystäviä. Vahvuuksiani pelaajana on tietyllä tavalla jääräpäisyys ja heitto- ja lyöntivoima. Ihmisenä vahvuuksiani on energisyys ja empatia, Sara kertoo.

-No hyvillä mielin SiiPeen ja odottavaiset fiilikset kaudesta. Vähän jännittää uusi joukkue, mutta uskon, että ollaan saatu hyvä porukka kasaan, päättää Erika.

Siipettärien ykköspelinjohtaja Tommi Luostarinen kommentoi uusia vahvistuksia pelaaja pelaajalta.

-Sara Koivikosta saamme hyvin heittävän ja taktisen lukkarin, joka tulee kehittymään vielä talven aikana runsaasti. Hienoa päästä tekemään töitä nuoren ja tavoitteellisen pelaajan kanssa.

-Erika Väliheikistä saamme taitavan pelaajan, joka tuo meille etenemisvoimaa ja reilusti sisäpeliosaamista. Ulkopelipaikaltaan hän on linjapelaaja, ja kaikkinensa mahtavaa, että Erika pelaa ensi kesänä SiiPen pelipaidassa.

-Aino Näppä tunnetaan erittäin hyvänä etupelaajana, jonka ominaisuudet tälle paikalle ovat erinomaiset. Sisäpelissä Ainon etenemistaito ja jalkanopeus mahdollistavat paljon sisäpelin pyörittämistä, Tommi päättää.

Omien nuorien pelaajien kanssa on myös tehty pelaajasopimuksia, kun Peppi Pasanen (1+1v), Maisa Sirkkiä (2v), Saara Pöllänen (2v), Jasmiina Timo (1v), Outi Venäläinen (1v) ja Elli Airaksinen (2v) liittyvät Siipettärien ryhmitykseen.

Naisten edustusjoukkuetta haastaa ja täydentää myös pääosin seuran B-tytöistä koostuva harjoitusryhmä, joka takaa pelaajapolun rakentumisen aina B-tytöistä ja naisten suomensarjajoukkueesta – naisten ykköspesisjoukkueeseen asti.

 

SiiPen naisten ykköspesisjoukkueen sopimustilanne 27.10.2021.

Siiri Väistölä

Ninni Pasanen

Nelly Kiiski

Tiia-Mari Veikanmaa

Peppi Pasanen

Erika Väliheikki

Maisa Sirkkiä

Saara Pöllänen

Jasmiina Timo

Outi Venäläinen

Elli Airaksinen

Sara Koivikko

Aino Näppä

 

1.pelinjohtaja ja päävalmentaja Tommi Luostarinen

Fysiikkavalmentaja Teemu Leppämäki

Sara Koivikko siirtyy Haminan Palloilijoista Siipettärien lautasen äärelle.

 

Niin SiiPen naisten kuin miesten joukkueisiin kartoitetaan ja neuvotellaan edelleen lisää pelaajia ja valmennusta, joten uusista sopimuksista tiedotetaan lisää marraskuun aikana.

 

Siilinjärven Pesis on päättänyt luopua Miesten Superpesiksen sarjapaikasta kaudelle 2022. Nykymuodossa taloudellisen riskin ottaminen ei ole järkevää muuttuneessa toimintaympäristössä.

”Superpesisjoukkueen kulurakenteen kehityksen suunta yhdistettynä urheilun ja viihteen kuluttamisen muutokseen asettavat yhdessä liian suuren taloudellisen riskin” toteaa seuran puheenjohtaja Jukka Pasanen.

Superpesis-joukkueen toiminnan kulut kasvavat vuosi vuodelta ja samalla katsojamäärät viimeisen kahden kauden aikana ovat vähentyneet katsojien siirtyessä penkiltä kotisohville. Nämä seikat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa Siilinjärven Pesis ry:n johtokunta on pakotettu tekemään raskas päätös luopua Miesten Superpesiksen sarjapaikasta. ”Luonnollisesti mieli on raskas päätöstä pohdittaessa, mutta samalla pitää kääntää katseet tulevaan rakentaen Pohjois-Savon pesäpallolle kestävä tulevaisuus”.

Siilinjärven Pesis haluaa kiittää kaikkia joukkueen pelaajia, toimijoita, katsojia ja kumppaneita, jotka ovat jaksaneet tukea toimintaa matkan ajan.

Siilinjärvellä 4.10.2021
Siilinjärven Pesis ry, johtokunta

Lisätiedot:
Jukka Pasanen
Siilinjärven Pesis ry, puheenjohtaja
040 586 4358
jukka.pasanen@siipe.fi

Teemu Huhtakangas
toiminnanjohtaja
044 258 2021
teemu.huhtakangas@siipe.fi

Siipettäret kohtasivat Superpesiskarsinnoissa Vaasan Mailattaret ja lopulta Mailattaret kukistivat Siipettäret kolmannessa ottelussa 2–1 (1–0, 0–4, 2–0) ja vei ottelusarjan 3–0. Näin ollen Siipettärien taival jatkuu ensi kesänä naisten ykköspesiksessä.

Kiitos kuitenkin kannattajille ja yhteistyökumppaneille menneestä kaudesta ja tervetuloa ensi kesänäkin seuraamaan Siipettärien pelejä Mantulla!

Tulevan kauden joukkueesta ja taustatiimistä tiedotetaan lokakuun aikana.

 

 

 

Siipettäret päättivät putoamiskarsinnoissa Lappeenrannan Pesä-Ysien pitkän Superpesistaipaleen voittamalla viidennessä ottelussa Pesä-Ysit. Voitoin 3-2 Siipettäret jatkoivat Superpesiskarsintoihin Vaasan Mailattaria vastaan. Eilen pelattu ensimmäinen ottelu Vaasan Mailattaria vastaan päättyi tappioon, joten sunnuntaina Siipettäret jatkavat karsintoja Mantulla. Ota alta otteluohjelma talteen ja saavu kannustamaan Siipettäret voittoihin!

Huomioi, että kausikortit eivät käy alempiin pudotuspeleihin. Myynnissä vain ennakko- ja oviliput.

Superpesiskarsinnat
Su 12.9. klo.15.00 Siipettäret – Vaasan Mailattaret – osta liput  
La 18.9. klo.15.00 Vaasan Mailattaret – Siipettäret
Su 19.9. klo.15.00 Siipettäret – Vaasan Mailattaret (tarvittaessa)
La 25.9. klo.14.00 Vaasan Mailattaret – Siipettäret (tarvittaessa)

 

Superpesiskarsinta
Superpesiksen runkosarjan 11. sijoittunut joukkue kohtaa Ykköspesiksen 2. sijoittuneen joukkueen
(välierien voittajista heikommin runkosarjassa sijoittunut joukkue) ja Ykköspesiksen 1. sijoittunut joukkue
(välierien voittajista paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue) kohtaa Superpesiksen runkosarjan 12.
sijoittuneen joukkueen (Superpesiksen putoamiskarsinnan voittaja).

Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on Superpesiksen 11. sijoittuneella joukkueella
sekä Ykköspesiksen 1. sijoittuneella joukkueella. Otteluparien voittajat pelaavat seuraavalla kaudella
Superpesiksessä ja otteluparien hävinneet joukkueet Ykköspesiksessä.

Siilinjärven Pesiksen miehet eli Piällysmiehet päättivät runkosarjan 14 sijaan ja sitä myöten edessä ovat alemmat pudotuspelit. Vastaan asettuu putoamiskarsinnoissa 15 sijalle päätynyt Haminan Palloilijat. Putoamiskarsinta pelataan paras viidestä eli 3 voitolla etenee Superpesiskarsintaan. Otteluparin häviäjällä on edessään putoaminen Ykköspesikseen. Huomioi, että kausikortit ja kumppanikortit eivät käy alempiin pudotuspeleihin. Myynnissä vain ennakko- ja oviliput.

Alemmat pudotuspelit (pudotuskarsinta)

La 28.8 klo.16 SiiPe-Hamina – osta liput
su 29.8 klo.17 Hamina-SiiPe
Ke 1.9 klo.17 SiiPe-Hamina – osta liput

Tarvittaessa:
La 4.9 klo.16 Hamina-SiiPe
Su 5.9 klo.16 SiiPe-Hamina

 

Putoamiskarsinta
Runkosarjan 14. ja 15. sijoittuneet joukkueet pelaavat putoamiskarsinnan, jonka häviäjä putoaa
Ykköspesikseen ja voittaja jatkaa Superpesiskarsintaan. Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella.

Superpesiskarsinta
Superpesiksen runkosarjan 14. sijoittunut joukkue kohtaa Ykköspesiksen 2. sijoittuneen joukkueen (välierien voittajista heikommin runkosarjassa sijoittunut joukkue) ja Ykköspesiksen 1. sijoittunut joukkue (välierien voittajista paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue) kohtaa Superpesiksen runkosarjan 13. sijoittuneen joukkueen (Superpesiksen putoamiskarsinnan voittaja).

Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on Superpesiksen 13. sijoittuneella joukkueella sekä Ykköspesiksen 1. sijoittuneella joukkueella. Otteluparien voittajat pelaavat seuraavalla kaudella Superpesiksessä ja otteluparien hävinneet joukkueet Ykköspesiksessä.

Siilinjärven Pesiksen naiset eli Siipettäret päättivät runkosarjan 13 sijaan ja sitä myöten edessä ovat alemmat pudotuspelit. Vastaan asettuu putoamiskarsinnoissa 12 sijalle päätynyt Lappeenrannan Pesä-Ysit. Putoamiskarsinta pelataan paras viidestä eli 3 voitolla etenee Superpesiskarsintaan. Otteluparin häviäjällä on edessään putoaminen Ykköspesikseen. Huomioi, että kausikortit eivät käy alempiin pudotuspeleihin. Myynnissä vain ennakko- ja oviliput.

Alemmat pudotuspelit (pudotuskarsinta)
Ke 25.8. klo.17.30  Lappeenranta-Siipettäret
Pe 27.8. klo.17.30 Siipettäret – Lappeenranta – osta liput  
Su 29.8. klo.17.00 Lappeenranta – Siipettäret
Ti 31.8. klo.17.00 Siipettäret – Lappeenranta (tarvittaessa)
Ke 1.9. klo.17.00 Lappeenranta – Siipettäret (tarvittaessa)

 

Putoamiskarsinta
Runkosarjan 12. ja 13. sijoittuneet joukkueet pelaavat putoamiskarsinnan, jonka häviäjä putoaa
Ykköspesikseen ja voittaja jatkaa Superpesiskarsintaan.
Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella
joukkueella.

Superpesiskarsinta
Superpesiksen runkosarjan 11. sijoittunut joukkue kohtaa Ykköspesiksen 2. sijoittuneen joukkueen
(välierien voittajista heikommin runkosarjassa sijoittunut joukkue) ja Ykköspesiksen 1. sijoittunut joukkue
(välierien voittajista paremmin runkosarjassa sijoittunut joukkue) kohtaa Superpesiksen runkosarjan 12.
sijoittuneen joukkueen (Superpesiksen putoamiskarsinnan voittaja).

Ottelut pelataan paras viidestä -järjestelmällä ja kotietu on Superpesiksen 11. sijoittuneella joukkueella
sekä Ykköspesiksen 1. sijoittuneella joukkueella. Otteluparien voittajat pelaavat seuraavalla kaudella
Superpesiksessä ja otteluparien hävinneet joukkueet Ykköspesiksessä.

Siilinjärven Pesis on solminut 2-vuotisia jatkosopimuksia Matias Hännisen ja Miro Kähkösen kanssa. Loppukaudeksi Piällysmiesten vahvuuteen liitty puolestaan Ville-Veikko Korhonen.

Siilinjärven Pesis on tehnyt jatkosopimukset Matias Hännisen ja Miro Kähkösen kanssa. Molempien kanssa on solmittu 2-vuotiset sopimukset.

-Omista kasvateista on hyvä aloittaa sopimusten julkistaminen. Molemmat ovat tärkeitä pelaajia jatkuvuuden rakentamisen kannalta, kommentoi SiiPen toiminnanjohtaja Teemu Huhtakangas.

-Molemmat herrat ovat myös tuoneet arvoa pelikentän ulkopuolelle, kun Matias Hänninen on pyörittänyt SiiPePaljua uutena liiketoimintana ja Miro Kähkönen puolestaan on tuonut uusia yhteistyökumppaneita seuralle, Huhtakangas kiittelee.

Ville-Veikko Korhonen Piällysmiehiin

Ville-Veikko ”V-V” Korhonen siirtyy siirtorajan kynnyksellä Kajaanin Pallokerho miesten joukkueesta Piällysmiehiin loppukaudeksi. Ville-Veikko tuo osaamisellaan lisää lyöntivoimaa Piällysmiesten loppukauden tärkeisiin taistoihin.

-Erittäin innostunut fiilis ja hienoa, että sain mahdollisuuden tulla pelaamaan SiiPeen, Ville-Veikko kertoo innostuneena.

Ville-Veikon kummi-yrityksenä toimii K-Supermarket Vuokatti K-Supermarket Sotkamo

Suomen kansallispeli pesäpallo juhlii 100-vuotista taivaltaan 2022. Leirit ovat itseoikeutetusti olennainen osa juhlavuoden ohjelmaa ja täyttävät pesäpallokalenterin heinäkuussa. Siilinjärven Naperoleiri avaa valtakunnallisten leirien putken heinäkuun alussa.

Pesäpalloliitto on yhteistyössä paikallisten järjestäjien kanssa lyönyt lukkoon ajankohdat valtakunnallisille leireille 2022. F-G-ikäisten Naperoleiri pelataan Siilinjärvellä 4.–8.7.2022, E-ikäisten Tenavaleiri Sotkamossa 19.–24.7.2022, D-ikäisten Suurleiri Hyvinkäällä 11.–16.7.2022 ja C-ikäisten Nuorisoleiri Seinäjoella 25.–30.7.2022.

– Mahtavaa päästä avaamaan leirikesä pesiksen juhlavuonna! Uskon, että leirillä tullaan näkemään juhlallisuuksia sekä uusia avauksia koko pesiksen leiritoimintaan, kuten Siilinjärvellä on ollut tapana. Muutamia ideoita on jo mielessä ja suunnittelussa, Naperoleirin järjestelyistä tässä vaiheessa vastaava Marko Heikkinen vihjaa.

Kesän 2022 Naperoleiri on kautta aikain kahdeksas Siilinjärvellä järjestettävä valtakunnallinen pesisleiri. Aiemmat leirit ovat olleet Tenava- tai Nuorisoleirejä, joten kyseessä on ensimmäinen Naperoikäisten leiri Siilinjärvellä. Viimeisin valtakunnallinen Siilinjärvellä järjestetty leiri päättyi noin kaksi viikkoa sitten, kun Kuopiossa ja Siilinjärvellä järjestettiin kesän 2021 Nuorisoleiri.

– On iso kunnianosoitus saada järjestettäväksi lajin merkittävän juhlavuoden leiri ja otammekin järjestelyoikeudet kiitollisina vastaan. Kiitämme Siilinjärven kuntaa yhteistyöstä sekä kaikkia talkoolaisia, jotka ovat yhteishengellään mahdollistaneet edellisten leirien onnistumisen. Nöyränä toiveena olisi, että nämä aktiivit ja kaikki kiinnostuneet merkkaisivatkin ajankohdan 4.-8.7.2022 jo kalentereihinsa isolla tussilla, Heikkinen kiittelee.

Valtakunnalliset leirit 2022

Naperoleiri (F-G-ikäiset, 10-vuotiaat ja nuoremmat) | Siilinjärvi | 4.–8.7.2022
Suurleiri (D-ikäiset, 14-vuotiaat ja nuoremmat) | Hyvinkää | 11.–16.7.2022
Tenavaleiri (E-ikäiset, 12-vuotiaat ja nuoremmat) | Sotkamo | 19.–24.7.2022
Nuorisoleiri (C-ikäiset, 16-vuotiaat ja nuoremmat) | Seinäjoki | 25.–30.7.2022

Siilinjärvellä aiemmin järjestetyt valtakunnalliset pesisleirit

1990 Tenavaleiri
1997 Tenavaleiri
2002 Nuorisoleiri (Kuopio-Siilinjärvi)
2005 Tenavaleiri
2009 Tenavaleiri
2015 Tenavaleiri
2021 Nuorisoleiri (Kuopio-Siilinjärvi)

Lue lisää

Pesäpallon juhlavuoden heinäkuu on valtakunnallisten leirien juhlaa (www.pesis.fi)

Artikkelin kuva: Saimi Airaksinen