Entries by siipe

Siilinjärven pesiskausi 2026 käyntiin – Mantun olosuhteet kehittyvät EU-maaseuturahoituksen tuella

Siilinjärven pesäpallokesä 2026 tuo Mantulle runsaasti pelejä, tapahtumia ja yhteisöllistä tunnelmaa. Samalla stadionin olosuhteita kehitetään merkittävästi, kun katsomon alle rakentuvat uudet monitoimitilat palvelemaan niin seuraa kuin koko alueen toimijoita. Siilinjärven Pesiksen pesäpallokausi 2026 käynnistyy toukokuussa ja pelit jatkuvat aina syyskuulle saakka. Kesän aikana Mantun uudistuneella pesäpallostadionilla nähdään otteluita ja tapahtumia laajalla rintamalla: naisten ja miesten […]

F-juniorit ottavat ensiaskeleita pesäpallon parissa ilon kautta

Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat F-juniorit, joissa harjoittelee tällä hetkellä 15 innokasta vuosina 2016–2018 syntynyttä pelaajaa. Joukkueessa yhdistyvät pidempään harrastaneet sekä uudet tulokkaat ja mukaan mahtuu edelleen lisää pesiksestä kiinnostuneita lapsia. Perustaitoja ja pelin iloa harjoituksissa F-juniorit harjoittelevat kaksi kertaa viikossa ja harjoituksissa keskitytään monipuolisesti pesäpallon perustaitojen kehittämiseen. Talvikauden aikana ohjelmassa on ollut muun […]

Ilmoittautuminen kesän pesisharrastuksiin alkaa sunnuntaina 19.4.

Siilinjärven Pesiksen suositut lasten harrasteryhmät käynnistyvät jälleen kesälle, ja ilmoittautuminen Kunnariketun pesisliikkariin sekä pesiskouluun avautuu sunnuntaina 19.4. Kunnariketun Pesisliikkari on perheen pienimmille suunnattu liikunnallinen leikkikoulu, jossa harjoitellaan monipuolisia liikuntataitoja ja tutustutaan pesäpallon alkeisiin leikin kautta. Pesiskoulu puolestaan tarjoaa hieman vanhemmille lapsille mahdollisuuden oppia lajitaitoja ja innostua pesäpallosta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Toimintaa ovat tukemassa Yrityskeskus […]

SiiPen E-tytöt – Iloista pesäpalloa hyvässä porukassa

Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat E-tytöt, joiden toiminnassa korostuvat liikunnan ilo, yhdessä tekeminen ja monipuolinen kehittyminen. Joukkueessa pelaa tällä hetkellä 16 innokasta vuosina 2014–2016 syntynyttä tyttöä, mukana myös kaksi F-ikäistä pelaajaa. Noin kolmasosa joukkueesta on aloittanut pesäpallon vasta hiljattain, kun taas osa pelaajista on ehtinyt harrastaa lajia jo viiden kauden ajan. Tämä yhdistelmä tuo […]

D-pojat lyöntivoimaisena kohti pesiskesää

Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat D-pojat, joiden talvikausi on rakentunut tavoitteellisen harjoittelun ja hyvän joukkuehengen ympärille. Joukkueessa on mukana 19 pelaajaa, ja ikäjakauma sijoittuu 12–14 vuoden välille. Monipuolista harjoittelua ja kehitystä lyöntipeliin Talvikaudella harjoittelu on toteutettu pienryhmissä ja viikkorytmi on vaihdellut. Joka toinen viikko ohjelmassa on ollut kolme lajiharjoitusta ja kaksi voimaharjoitusta ja joka toinen […]

Siilinjärven Pesis hakee kumppanuusmyyjää

Haluatko olla mukana tukemassa huippu-urheilua ja rakentamassa menestyvää seurayhteisöä? Siilinjärven Pesis etsii nyt motivoitunutta ja tuloshakuista kumppanuusmyyjää vahvistamaan toimintaansa. Tehtävänkuva: Kumppanuusmyyjänä vastaat yhteistyökumppaneiden hankinnasta ja kehittämisestä. Työsi keskiössä ovat: Uusien yhteistyökumppaneiden aktiivinen hankinta Miesten ja naisten edustusjoukkueiden kumppanuuksien kehittäminen Koko seuran sponsorointi- ja yhteistyöverkoston kasvattaminen Yritysyhteistyön suunnittelu ja toteutus (näkyvyys, kampanjat, tapahtumat) Pitkäaikaisten kumppanuussuhteiden ylläpito […]

E-pojat nauttivat peleistä ja kehityksestä – kesälle luvassa runsaasti pelejä

Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat E-pojat, joiden tekemisessä näkyy ilo, energia ja vahva joukkuehenki. Joukkueessa harjoittelee tällä hetkellä 18 innokasta vuosina 2013–2015 syntynyttä poikaa. Monipuolista harjoittelua ja hyvä tekemisen meininki E-poikien harjoitusrytmi koostuu kolmesta viikoittaisesta harjoituksesta. Harjoituksissa yhdistyvät ketteryys- ja voimaharjoittelu sekä monipuoliset pelinomaiset harjoitteet niin ulko- kuin sisäpelitilanteisiin. Tärkeässä roolissa on myös joukkuehengen rakentaminen […]

Manttu Yritys Cup Kävelyfutisturnaus perjantaina 14.8.2026

Aiempina vuosina Yrityskeskus INNOCUMin järjestämä suosittu kävelyfutisturnaus tekee paluun. Tänä vuonna turnaus järjestetään Mantun pesäpallostadionilla Siilinjärvellä perjantaina 14.8.2026. Tapahtuman järjestämisestä vastaa Siilinjärven Pesis. INNOCUM toimii tapahtuman pääyhteistyökumppanina. Manttu Yritys Cup Kävelyfutisturnaus on tarkoitettu yrityksille ja yhteisöille rentona urheilutapahtumana. Yritys Cup sopii erinomaisesti yrityksen henkilökunnan virkistyspäiväksi tai b-to-b tapahtumaksi, jossa joukkue on koottu yrityksen yhteistyökumppaneista. Kävelyfutiksen perusideat Turnauksessa jokainen joukkue […]

Ilmoittautuminen SiiPen iltapäiväkerhoon on käynnissä

SiiPen iltapäiväkerhon ilmoittautuminen syksyllä 2026 alkavaan toimintaan on nyt avoinna. Iltapäiväkerho tarjoaa turvallisen ja liikunnallisen ympäristön alakouluikäisille lapsille koulupäivän jälkeen. Kerhossa painotetaan monipuolista tekemistä, yhdessäoloa sekä ulkoilua ja liikkumista ammattitaitoisten ohjaajien johdolla. Toiminta tukee lapsen arkea ja tarjoaa mielekästä tekemistä koulupäivän päätteeksi. Iltapäiväkerhoon haetaan Wilman kautta. Hakuaika iltapäiväkerhoon päättyy 30.4.2026, joten paikkaa kannattaa hakea ajoissa. […]

D-tytöt innolla kohti kesää

Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat D-tytöt. Joukkueessa pelaa 23 vuosina 2012–2013 syntynyttä tyttöä ja ryhmästä löytyy niin lajin pariin vasta hiljattain tulleita kuin jo pidempään pelanneita. Aktiivinen harjoitusarki Talvikaudella D-tytöt ovat harjoitelleet neljä kertaa viikossa. Viikko-ohjelmaan on kuulunut yksi fysiikkaharjoitus sekä kolme lajiharjoitusta. Lisäksi osa pelaajista on osallistunut aktiivisesti seuran järjestämään klinikkatoimintaan jopa kahdesti […]

© Siilinjärven Pesis ry | Mantunkuja 2, 71800 Siilinjärvi | toimisto@siipe.fi

Nettisivut: UNELMA