Avustusta haettavissa lasten ja nuorten liikunnan harrastamiseen
Siilinjärven kunnalle on myönnetty 3 000 € Opetus- ja kulttuuriministeriön avustusta vähävaraisten perheiden 7-15 vuotiaiden lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen tukemiseksi. Hankkeessa on mukana siilinjärveläisistä seuroista FC Siili, Siilinjärven Palloseura, Siilinjärven Pesis, Siilinjärven Ponnistuksen mäki-, voimistelu- ja yleisurheilujaostot sekä Vuorelan Kunto.
Avustuksella voidaan tukea joko uuden harrastuksen aloittamista tai turvata jo aiemmin aloitetun harrastuksen jatkuvuutta. Myönnettävä avustussumma on korkeintaan 50 € /kuukaudessa lasta kohden riippuen saapuvien hakemusten määrästä. Tukea voidaan myöntää perheelle puolen vuoden tai vuoden ajalle riippuen perheen tilanteesta.
Perheet voivat hakea avustusta sähköisellä lomakkeella. Lomakkeella vanhempaa pyydetään kirjaamaan perusteluja tuen saamiselle. Huomioitavaa on, että avustusta voidaan myöntää vain perustoiminnan, kuten kausi- tai harjoitusmaksujen tukemiseen, eikä esim. kilpailuihin, kisamatkoihin tai leireihin. Uuden harrastuksen aloittamisen osalta kannattaa olla jo ennen avustuksen hakemista yhteydessä urheiluseuraan ja varmistaa, että lapsen toivomaan liikuntaryhmään mahtuu uusia harrastajia.
Linkki hakulomakkeeseen. Hakemukset tulee toimittaa 21.2.2020 mennessä.
Lisätiedot:
Tanja Tilles-Tirkkonen, hyvinvointisuunnittelija, p. 044 740 2267
Timo Hyötyläinen, liikuntatoimenjohtaja, p. 044 740 1314