SiiPen Superpesismiehistö käy seuraavaan koitokseen torstaina Raahessa Pattijoen Urheilijoiden vieraana. Ottelu on hyväntekeväisyysottelu ja huhujen mukaan ennakkoon on jo myyty lähes 2 000 kpl, joten tunnelma on varmasti Rännärin pesäpallostadionilla korkealla.

Sekä Pattijoen Urheilijoiden, että Siilinjärven Pesiksen kuntokäyrä on nousevan mallinen, vaikkakin SiiPellä on allaan 0-2 kotitappio Vimpelin Vedolle. SiiPen ulkopeli piti Vimpelin vain seitsemässä kolmostilanteessa ja sitä ennen SiiPe keräsi 7 pistettä neljästä edellisestä ottelusta. Pattijoki pelasi puolestaan kauden alussa kuusi peliä ilman pisteitä, mutta kahdessa edellisessä ottelussa on kaatunut Kankaanpään Maila ja tiistaina oli Alajärven Ankkureiden vuoro taipua raahelaisille.

Kovaan vireeseen kahdessa edellisessä ottelussa on äitynyt kokenut Jari Törmänen, joka siirtyi yhdeksiköstä lyöjäjokerin rooliin. Kankaanpäätä vastaan Törmäsen mailasta syntyi kolme juoksua ja tiistaina Alajärvellä peräti viisi juoksua. Pattijoen kokoonpanosta on loukkaantumisen vuoksi puuttunut lyöjäjokeri Juuso Keski-Koukkari. Pattijoen parhaimmistoa ovat olleet joukkueen avainpelaajat lukkari Topi Kosonen, koppari Miikka Matikka sekä tiistaina kunnarin lyönyt Timo Kallio.

Sääennuste näyttää torstaiksi Raaheen lähes hellelukemia ja kun kyseessä on hyväntekeväisyysottelu, on paikan päälle odotettavissa runsaasti yleisöä ja tunnelmaa.

– Lippuja on myyty nyt jo 1750. Arvioisin, että lahjoitettava summa on minimissään 10 000 euroa, hyväntekeväisyysottelun projektipäällikkö Sari Kyllönen kertoi kesäkuun alussa Raahen Seutu -lehdelle.

Miesten Superpesistä: Pattijoen Urheilijat – Siilinjärven Pesis torstaina 6.6. klo 18.00. Ottelu näytetään Ruutu+ palvelusta.

Kauden kotiavauksessa Mantulla voittoputki jatkui kun Ylivieska kaatui suoraan jaksoin 2-0. Viime viikolla Joensuun Kerubi Stadionilla pelatussa kamppailussa kotijoukkue Joensuu vei voiton 1-0. Huomenna keskiviikkona Siipettäret kohtaavat kotikentällään Tyrnävän Tempauksen.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli kauden avausottelu Tyrnävällä. Toukokuussa pelattu ottelu oli ulkopelin juhlaa molemmilta joukkueilta pelin päättyessä Tyrnävän voittoon jaksoin 2-1. Siipettärillä on kasassa 10 pistettä viiden pelatun ottelun jälkeen. Tyrnävä on kerännyt 8 pistettä kuudesta pelaamastaan ottelusta.

Kestääkö Siipettärien timanttinen ulkopeli myös keskiviikon ottelussa?

Kesäkuun ensimmäiseen kotipeliin on luvattu noin +22 lämpöastetta ja tämän lisäksi toivotaan kotijoukkueelle +3 sarjapistettä. Tervetuloa mukaan! 🙂

Naisten Ykköspesistä: Siilinjärven Pesis – Tyrnävän Tempaus ke 5.6. klo 18.00 Mantulla, Liput 5 €.

Siilinjärven Pesiksen ottelut jatkuvat sunnuntaina huippujoukkue Vimpelin Vetoa vastaan kotikentällä. SiiPe etenee otteluun kahden pelin voittoputkessa ja neljän pelin pisteputkessa. Vimpeli on puolestaan yksi kolmesta Superpesisjoukkueesta, jotka porskuttavat runkosarjassa vielä ilman tappioita. Seitsemästä pelistä 20 pistettä kerännyt Vimpeli johtaa sarjaa. SiiPe on seitsemällä pisteellä seitsemäntenä.

SiiPe on saanut Superpesiksen rutiinista kiinni kahden ottelun totuttelun jälkeen ja neljästä edellisestä ottelusta SiiPe on voittanut kolme ja vieraskentältä Kiteeltä matkaan tarttui yksi piste. Kuten edellisessä kotiottelussa myös sunnuntaina vastassa on sarjan ehdoton kärkijoukkue. Viime sunnuntaina JoMaa vastaan SiiPe kuitenkin osoitti, että kun itseluottamus on kunnossa ja oman tason suorittaminen onnistuu, voi myös ennakkosuosikit kaatua tässä sarjassa.

Vimpeli on pelannut alkukauden ilman loukkaantunutta kärkietenijäänsä Teemu Isoketoa, mutta nopeutta ja laajuutta Vimpelin rosterista löytyy silti. Etenijätilaston TOP 5:sta löytyy kolme Vimpelin pelaajaa: Mikko Kanala (1), Olli Heikkala (3) ja savolaista pesisyleisöä vuosina 2002–2007 PuPen paidassa ilahduttanut Sami Haapakoski (5). Sama määrä vimpeliläisiä löytyy myös kärkilyöntitilaston viiden kärjestä Haapakosken johtaessa, Perttu Ruuskan ollessa toisena ja Mikko Kanala löytyy viidenneltä sijalta. Lyöjätilastoa johtaa SiiPen Sebastian Lahden ja Aatu Roivaisen ikätoveri Vimpelin huippujokeri Perttu Ruuska 33 lyödyllä juoksulla.

Vimpelin sisäpeli on ollut tehokasta, kun se on pystynyt lyömään seitsemässä pelaamassaan ottelussa jo 108 juoksua. Vertailun vuoksi toiseksi eniten sarjassa lyötyjä juoksuja on toisena olevalla Kouvolan Pallonlyöjillä 68. SiiPen tehtyjen juoksujen sarakkeessa on 27 juoksua. Tämän lisäksi Vimpeli on päästänyt vähiten juoksuja koko sarjassa 23.

SiiPen piste- tai voittoputken jatkuminen vaatii siis tiivistä ulkopelaamista sekä viime sunnuntain JoMa-pelin ensimmäisen jakson kaltaista sisäpeliä. ViVe tullee rakentamaan tilannetta nopeiden etenijöidensä turvin ja SiiPen takatilanteen on kestettävä Perttu Ruuskan, Janne Mäkelän ja Vimpelin kovalyöntisen keskipalkin yritykset.

SiiPe ei ole hävinnyt vielä kertaakaan kotiottelua ja sunnuntaina tarvitaan jälleen kotiyleisön tukea, että kotitaika jatkuu Mantulla.

Miesten Superpesistä Siilinjärven Pesis – Vimpelin Veto sunnuntaina 2.6.2019 klo 17.00. Ennakkoliput myy seat4.me.

Siilinjärven Pesis saa vastaansa sunnuntaina Superpesisotteluun ”paikallisvastustaja” Joensuun Mailan. Joukkueet ovat jo kohdanneet kertaalleen runkosarjassa Joensuun Kerubi Stadionilla. Tuolloin JoMa oli 2-0 vahvempi, mutta tällä kertaa SiiPen tukena on kotikenttä ja kotiyleisö.

Kauden ennakkosuosikiksi ennakoitu JoMa on kerännyt viidestä pelaamastaan ottelusta 12 pistettä. SiiPelle neljästä pelatusta ottelusta on kertynyt kolme pistettä.

SiiPen alkukauden onnistujiin voi laskea joukkueen kokeneimmat pelaajat Antti Rinnevuoren sekä Kimmo Lukkarin, jotka ovat vuorotellen kantaneet otteluissa Subwayn kultaista kypärää. Rinnevuori on onnistunut neljässä ottelussa menemään 18 kertaa kentälle ja pelannut vahvasti kopparina. Lukkarin tilille on kilahtanut 5 lyötyä juoksua.

Joensuun paidassa Mantun kentälle saapuu tuttuja miehiä, kun SiiPe-kasvatit Henri Litmanen ja Matias Hänninen kohtaavat kasvattajaseuransa Superpesiksessä vanhalla kotikentällään.

– Mantulle palaaminen tuntuu hienolta ja pelaaminen SiiPeä vastaan sytyttää varmasti. Oma pesisura on startannut Mantulta ja niin monta tunti on kentällä viettänyt, että hienoja muistoja ja kokemuksia on kertynyt paljon. Vanhojen junnuvuosien pelikavereiden kohtaaminen nostaa pelifiilistä ja katsomostakin löytyy todennäköisesti paljon tuttuja, Litmanen tunnelmoi SiiPeä vastaan pelaamista Mantulla.

JoMan nuorempi SiiPe-kasvatti Hänninen on samoilla linjoilla.

– Olen odottanut Mantulle paluuta innolla heti SiiPen nousun varmistuttu ja sunnuntaina se päivä koittaa. SiiPe ja Manttu on täynnä kavereita, tuttuja ja vanhoja pelikavereita, joten näyttämisen halua ei jää puuttumaan.

SiiPen Simo Vainikainen oli voittamassa SiiPen edellistä SM-mitalia vuoden 2009 B-poikien SM-hopeaa yhdessä muun muassa Litmasen kanssa. Kauden avaus JoMaa vastan ei sujunut toivotulla tavalla, mutta nyt kotikenttä ja -yleisö ovat SiiPen tukena.

– Ensimmäisessa pelissä Joensuussa tuntui että oltiin lopulta ihmettelemässä isoa stadionia kuin pelaamassa pesistä. Nyt on muutama peli pelattu ja ylimääräiset jännitykset jännitetty. Sunnuntain ottelussa jätetään hölmöt virheet pois, nostetaan pelirohkeus korkealle, pelataan omalla tasolla ja laitetaan hallitseva mestari tiukille, Vainikainen ennakoi.

SiiPe ja JoMa kohtasivat Superpesistasolla vasta ensimmäistä kertaa äitienpäivänä 12. toukokuuta Joensuussa. Sunnuntaina SiiPellä on siis mahdollisuus tasoittaa voitot Superpesistasolla, joten saavuthan katsomoon kannustamaan SiiPe voittoon hallitsevasta Suomen mestarista.

Miesten Superpesistä Siilinjärven Pesis – Joensuun Maila su 26.5. klo 17.00 Mantulla. Osta liput ennakoon täältä.

Siilinjärven Pesiksen naisten Ykköspesisjoukkue Siipettäret aloittaa oman urakkansa myös kotikentällään kolmen vierasottelun jälkeen.

Siipettäret on aloittanut kautensa yhdellä niukalla tappiolla ja kahdella täyden kolmen pisteen voitolla. Kauden ensimmäinen ottelu pelattiin Tyrnävällä, joka venyi kotiutuslyöntikilpailuun asti ja lopulta kotijoukkue vei voiton 2-1. Tyhjin käsin ei silti kotimatkalle tarvinnut lähteä kun pistetili saatiin avattua toisen jakson voiton myötä. Toisella jaksolla ratkaisijan rooliin nousi tyrnäväläinen katsoja, kun pallo heitettiin ohi ykköspesältä ja katsoja potkaisi pallon takaisin kentälle, kun Siipettärien Johanna Pirskanen oli tulossa kotiin. Tilanteesta tuomittiin juoksu.

Heti seuraavana viikonloppuna oli Pohjanmaan tuplapelireissu. Kotimatkalle lähdettiin kuuden pisteen kanssa, kun Nurmo ja Vaasa kaatui suoraan 2-0. Aikaisemmin takkuillut sisäpeli saatiin toimimaan ja kotiutuksiin saatiin rohkeutta. Myöskin kauden ensimmäiset kunnarit nähtiin tällä reissulla, kun Nurmon ulkokenttää rokottivat Siru Seppänen, Pinja Kesti ja Petra Väistölä.

Siipettärien kausi jatkuu huomenna kauden ensimmäisellä kotipelillä kun Ylivieskan Kuula saapuu Mantulle. Ylivieskalla on pelattuna kolme ottelua, eikä pistetilille ole karttunut vielä yhtään pistettä. Joukkue on varmasti nälkäinen ja hakee kauden avausvoittoa. Ottelusta voitanee odottaa tasaista vääntöä kun sarjanousija ja Oulun Superpesispelaajilla vahvistunut Ylivieskan joukkue kohtaa Mantulla koleassa säässä.

Naisten Ykköspesistä Siipettäret – Ylivieskan Kuula Mantulla lauantaina 25.5. klo 15.00. Liput 5 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.

Seuraa Siipettäriä

Facebookissa
Instagramissa

SiiPe matkaa keskiviikkona Superpesiksen seuraavaan koitokseen Kiteen Rantakentälle. Halli-SM-ottelussa sekä Imatran Velimalja-harjoitusturnauksessa SiiPe onnistui voittamaan Kiteen, mutta tällä kertaa pelataan sarjapisteistä ja Kiteen kotikentällä.

Viime kauden Superpesiksen runkosarjan kahdeksas onnistui viime syksyn pudotuspeleissä horjuttamaan Kouvolaa yhdessä puolivälieräottelussa, mutta taipui ottelusarjassa lukemin 3-1. Tälle kaudelle joukkue menetti kovia tekijöitä kuten Sami Partasen ja Simo Rahusen, mutta tilalle saapui Hannes Pekkinen ja Juha Toikka, joiden onnistumiselle Kitee on ladannut kovat odotukset.

– Kitee on hyvä ulkopelijoukkue ja pelaa kotikentällään vahvasti, sisäpeliarsenaali puolestaan on kapeahko. Toki pelinjohtajana aina yllätykselliseltä Raimo Bragelta voi tulla mitä tahansa tai toisaalta olla tulematta. Mutta noihin yllätyksiin meidän on oltava valmiita, pelinjohtaja Perttu Westersund analysoi.

Kauden 2019 runkosarjassa perinteikäs Superpesisjoukkue KiPa on pelannut kolme ottelua saalistaen niistä neljä pistettä. Imatran Pallo-Veikot Kitee onnistui voittamaan kotikentällään kotiutuskisan päätteeksi ja neljänneksi ennakoidun Seinäjoen JymyJussit Kitee yllätyksellisesti voitti vieraissa 0-1 lukemin. Vimpelin Saarikentällä Kitee ei onnistunut yllättämään kotijoukkuetta.

Myös ensimmäiselle Kiteen reissulle valmistautuvalla SiiPellä on takanaan kolme ottelua. Voittotilin joukkue onnistui avaamaan kotikentällään kaatamalla Alajärven supervuoroparissa. Kitee ja SiiPe kohtaavat runkosarjassa yhteensä neljä kertaa, joten jo ensimmäisestä keskinäisestä ottelusta haetaan varmasti asetelmia tuleviinkin kamppailuihin.

– Ennakkoasetelmia haettiin jo hallissa sekä Imatran Velimaljassa, missä me voitettiin, mutta kotonaan KiPa ei varmasti halua sarjapeliä hävitä. Omilla hyvillä ulkopeli- ja sisäpelisuorituksilla pystymme varmasti voittamaan pelin, Westersund päättää.

Kiteen Pallo – Siilinjärven Pesis keskiviikkona 22.5. klo 18.00. Ottelu katsottavissa Ruutu+ palvelusta. Mikäli sinulla ei ole vielä Ruutua, voit tukea SiiPeä tilaamalla Ruutu+ -palvelun ja Urheilulehden kolmeksi kuukaudeksi digi- ja printtiversiona hintaan 39,99 €. Edun saat voimaan käyttämällä tilauksessa koodia SIILINJARVI19. Koodia ei voi käyttää jo olemassa olevaan tilaukseen. Tilaa Ruutu osoitteesta ruutu.fi/lahjakortti.

SiiPen Superpesiskauden 2019  ensimmäisen kotiottelun vastustaja on Alajärven Ankkurit. Ottelu alkaa Mantulla sunnuntaina klo 17.00

Kahden tappiollisen vierasottelun jälkeen SiiPe lähtee saalistamaan ensimmäistä voittoaan tämän kauden Superpesiksessä

Siilinjärven Pesis ja Alajärven Ankkurit ovat kohdanneet Superpesiksessä viimeksi 5. heinäkuuta 1998 kun molemmat joukkueet pelasivat edellisen kerran yhtäaikaa Superpesiksessä. Tuo ottelu Mantulla päättyi Ankkureiden 0-2 (1-2, 2-7) voittoon, joten SiiPe saa vihdoin revanssinsa.

Ankkureiden kuluva sesonki alkoi kolmen pisteen voitolla Kankaanpäästä, mutta kaksi seuraavaa ottelua päättyivät tappioihin.  

Ankkurit säilyttivät paikkansa Superpesiksessä voittamalla viidennessä karsintaottelussa Manse PP:n viime syksynä. Joukkue uudistui viime kaudesta rajusti, kun lukkari Ville Väliaho suuntasi Sotkamoon ja Aki Orava lopetti uransa. Tulijoita oli muun muassa lukkari Miika Keski-Petäjä sekä kopparina pelaava Ville Posti. Lisäksi AA:n rivit vahvistui juuri kauden kynnyksellä Miika Anttilalla. 

SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund heitti Ruutu+ lähetyksessä Hyvinkää-ottelun päätyttyä yleisölle toiveen.

– Sunnuntaina isolla väkimäärällä katsomoon ja keltamustaa ylle, niin saadaan ääntä Mantulle ja kolmastoista pelaaja meidän tueksi.

Siilinjärven Pesis – Alajärven Ankkurit su 19.5. klo 17.00. Ennakkoliput www.seat4.me. Liput portilta klo 16.00 alkaen 13 € / 10 €, alle 18-vuotiaat veloituksetta.

Siilinjärven Pesis pelaa vielä ennen ensimmäistä kotiottelua yhden vieraspelin Hyvinkään Pihkalassa torstaina. SiiPen edellinen vierailu avaralla Pihkalan kentällä Superpesiksessä vuodelta 1998 oli voitokas, mutta kentältä on myös vähemmän SiiPeä mairittelevia muistoja.

SiiPe ja Hyvinkää ovat pelanneet Superpesiksessä yhtä aikaa ja viimeisen kerran vuonna 1998. Edellinen joukkueiden kohtaaminen Superpesiksessä päättyi SiiPen 0-1 (5-6, 3-3) voittoon.

Vuoden 1993 Pihkalan vierailulta ei SiiPellä ole aivan yhtä hyviä muistoja. Edelleen historian kirjoissa yhtenä suurijuoksuisimmista otteluista näkyy vuoroparipelin aikakaudella 11.7.1993 pelattu Tahkon ja SiiPen kohtaaminen, mikä päättyi Tahkon 51-5 voittoon. Luonnollisesti tulos on myös yksi kaikkien aikojen suurimmista voitoista/tappioista.

Palataan kuitenkin nykypäivään ja torstaiseen kohtaamisen Pihkalassa vuonna 2019. SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund johdattaa joukkonsa nauttimaan pelaamisesta.

– Hyvinkäällä on nuori ja nopea joukkue. Vaarallisia lyöjiä Teemu Nikkasta ja Juha Korhosta ei saa päästää juhlimaan. Tahkolla on alla vahva hallikausi, mutta runkosarjan otteluissa joukkue on kärsinyt tappiot sarjan kärkeen ennakoiduille Sotkamolle ja Kouvolalle, joten vastassa on varmasti nälkäinen joukkue.

SiiPellä alla on puolestaan kauden avausottelussa Joensuussa kärsitty tappio, joten Tahko ja SiiPe ei kumpainenkaan ole onnistunut vielä keräämään yhtään sarjapistettä. Hyvinkään avaralla Pihkalan kentällä niitä on jaossa taas kolme kappaletta.

– Pihkala antaa leveydellään tilaa kentälle ja hyville ratkaisuille tulee löytymään tilaa. Avaruudesta huolimatta ulkokentällä pitää pelata rohkeasti. Läpilyöntejä ei saa pelätä, mutta toisaalta kumi niitä pystyy lyömään, saattaa ratkaista ottelun. Joensuun reissulta halutaan parantaa peli-ilmettä ja lähdetään nauttimaan pelaamisesta, Westersund muistuttaa.

Torstain ottelu on myös Ruudun monikameratuotantolähetys, eli SiiPen fanit pääsevät seuraamaan ottelua kotisohvalta selostettuna lähetyksenä. Mikäli sinulla ei ole vielä Ruutua, voit tukea SiiPeä tilaamalla Ruutu+ -palvelun ja Urheilulehden kolmeksi kuukaudeksi digi- ja printtiversiona hintaan 39,99 €. Edun saat voimaan käyttämällä tilauksessa koodia SIILINJARVI19. Koodia ei voi käyttää jo olemassa olevaan tilaukseen. Tilaa Ruutu osoitteesta ruutu.fi/lahjakortti.

Siilinjärven Pesis palaa Superpesikseen 21 vuoden tauon jälkeen ja tuo paluu tehdään äitienpäivänä Joensuun uudella Kerubi Stadionilla. Erilaisissa kausiennakoissa sarjanousijalle ei lupailla paljoa, mutta lopulta pelit osoittavat mille sijalle mikäkin joukkue sarjassa kuuluu.

Superpesiksen tiistaina julkaisemassa kausiennakossa pelinjohtajat olivat sijoittaneet SiiPen sijalle 13, takana ainoastaan Alajärven Ankkurit. Samassa ennakossa toki arvioidaan myös että sarjasta olisi tulossa ennätystasainen. Kärkisijoista on mukana taistelemassa 5-6 joukkuetta ja loput joukkueet ovat mukana taistossa lopuista playoff-paikoista sekä putoamiskamppailussa.

Äitienpäivän sarja-avaukseen SiiPen joukkue saa tuekseen noin kolmikymmenpäisen fanijoukon Kerubi Stadionille. Kannustusta varmasti tarvitaan kun sarja-avauksessa vastustaja on kovin mahdollinen; hallitseva Suomen mestari, niin viime kesältä kuin myös halli-SM-turnauksesta.

SiiPe kohtasi JoMan jo halli-SM-alkuturnauksessa Joensuu Areenassa maaliskuussa. Tuolloin siilinjärveläiset laittoi JoMan ahtaalle ensimmäisellä jaksolla, JoMan kuitenkin voittaessa jakson 4-3. Toisella jaksolla joensuulaiset karkasivat kahdeksan juoksun erolla voittoon.

– Kyllähän me realistisesti ajatellen altavastaajan roolista lähdetään sunnuntain otteluun, mutta ei me lähdetä nätisti sinne häviämään vaan pelaamaan rohkeasti. Pieniä riskejäkin meidän tulee JoMaa vastaan ottaa, mutta kyllä ottelu antaa meille myös mahdollisuuden kehittää meidän omaa peliä, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund ennakoi.

Joensuu on kerennyt pelata jo kaksi ottelua, kun se oli mukana Fuengirolassa koko sarjan avausottelussa JymyJusseja vastaan. Tuolta JoMa nappasi puhtaan 2-0 voiton. Kotimaan kamaralla hallitseva mestari pelasi ensimmäisen kerran eilen torstaina Vimpelin Vetoa vastaan. Tuon ottelun vei nimiinsä Vimpeli supervuoron jälkeen 2-1. Kahteen otteluun JoMa on paukuttanut vastustajien ulkokentistä 23 juoksua, mutta toisaalta ulkokenttä on päästänyt jo 22 juoksua. JoMan kokoonpanosta on puuttunut kahdesta ottelusta Lauri Kivinen. SiiPe-kasvateista JoMan paidan tällä kaudella yllensä ovat pukeneet Henri Litmanen ja Matias Hänninen.

– Pelit on pesäpalloilijan juhlaa ja juhla-aika alkaa Joensuusta sunnuntaina. Joensuuhun ei lähdetä fanipojiksi, vaan voittoa hakemaan ja tekemään oma paras suoritus. Siitä ei pääse mihinkään, että vastassa on kova porukka, mutta näen meillä myös mahdollisuudet, lyöjäjokeri Kimmo Lukkari ennakoi sarja-avausta HitMix Kuopion radiohaastattelussa perjantaina.

Fanibussi Joensuuhun starttaa Mantun kentältä klo 14.00 ja mikäli haluat vielä ilmoittautua mukaan ota puhelimitse yhteyttä Marko Heikkiseen 040 774 1586. Matkan hinta 15 €, sisältää kyydin ja lipun. Ottelu on nähtävissä Ruutu+ palvelusta.

Joensuun Maila – Siilinjärven Pesis Kerubi Stadionilla sunnuntaina 12.5. klo 17.00

SiiPestä ennakoitua eri medioissa

Superpesiskaudesta ennakoidaan tasaisempaa kuin vuosiin (Superpesis.fi)

Kolumni: Ovatko oman kylän pojat venyneet Superin mittoihin (Savon Sanomat)

SiiPen pelinjohtaja: ”En ole hirveästi rankingeja lueskellut” (Savon Sanomat)

Neljä pesiseksperttiä arvioi mahdollisuudet (Savon Sanomat)

SiiPe 2019 – Superpesis palaa vihdoin Mantulle! (Muali!)

SiiPe odottaa paljon Vuorelan kingiltä (Kaupunkilehti Kukko)

Perttu ja Kimmo HitMix Kuopion radiohaastattelussa

Superpesiskausi starttaa viikonloppuna Seinäjoen ja Joensuun toimesta Fuengirolassa, mutta ennen kotimaan kamaralla pelattavaa kauden avausta Siilinjärven Pesis pelaa vielä neljä harjoitusottelua. Kaksi ensimmäistä on luvassa viikonloppuna Imatran Velimalja-turnauksessa. SiiPe kohtaa turnauksessa lauantaina 27.4. Kiteen Pallon klo 15.00 alkavassa ottelussa ja sunnuntaina 28.4. Imatran Pallo-Veikot klo 12.00.

Imatralle, ensimmäisiin ulkona pelattaviin otteluihin, SiiPe pääsee lähtemään kahden viikon ulkona treenaamisen kokemuksella.

– Pitkän talven ja sisällä treenaamisen jälkeen aina innolla odottaa ulospääsyä. Nyt varsinkin, kun kelit on suosinut ja ollut lämmintä, on tullut treenaamiseenkin uutta puhtia, SiiPen Teemu Kinnunen kertoo.

Velimalja-turnauksen pelit ovat kaikille turnaukseen osallistuville joukkueille ensimmäiset ulkona pelattavat harjoitusottelut. SiiPe kohtasi KiPan Halli-SM -alkuturnauksessa voittaen pohjoiskarjalaiset kotiutuskisan jälkeen 2-1. Imatran SiiPe on kohdannut viimeksi harjoitusottelussa helmikuussa 2018.

Kinnunen tietää mitä viikonlopun peleiltä lähdetään hakemaan.

– Odottavin tunnelmin lähdetään viikonlopun kotoksiin. Voittamaan toki aina lähdetään, mutta kyllä turnauksen tärkeintä antia on oman pelin kehittäminen. Molemmat vastustajat on myös kesällä niin sanottuja päävastustajia, niin hyvä nähdä jo tässä vaiheessa missä mennään.

Velimalja-turnauksen jälkeen SiiPe kohtaa Sotkamon Jymyn kotikentällään Mantulla vappupäivänä 1.5. klo 16.00 ja paikallisvastustaja Puijon Pesiksen perjantaina 3.5. klo 17.00. Superpesiksen runkosarja alkaa SiiPen osalta 12.5. Joensuussa.