E-pojat nauttivat peleistä ja kehityksestä – kesälle luvassa runsaasti pelejä
Siilinjärven Pesiksen juniorijoukkueiden esittelyssä vuorossa ovat E-pojat, joiden tekemisessä näkyy ilo, energia ja vahva joukkuehenki. Joukkueessa harjoittelee tällä hetkellä 18 innokasta vuosina 2013–2015 syntynyttä poikaa.
Monipuolista harjoittelua ja hyvä tekemisen meininki
E-poikien harjoitusrytmi koostuu kolmesta viikoittaisesta harjoituksesta. Harjoituksissa yhdistyvät ketteryys- ja voimaharjoittelu sekä monipuoliset pelinomaiset harjoitteet niin ulko- kuin sisäpelitilanteisiin. Tärkeässä roolissa on myös joukkuehengen rakentaminen ja liikunnan ilon vahvistaminen. Kentällä näkyykin jatkuvasti hyvä tekemisen meininki.
Talven aikana harjoitteluun on tullut uutena elementtinä tavoitteellisempi lihaskuntoharjoittelu CrossFit Liiterillä, jossa pojat pääsevät haastamaan itseään ja löytämään uusia lihaksia joka toinen viikko.
Joukkue on ollut aktiivinen myös kentän ulkopuolella. Pojat ovat osallistuneet varainhankintaan muun muassa Lujabetonin talkoissa sekä joulumyyjäisissä. Joukkueessa on mukana sekä pitkään harrastaneita – aina G-junioreista asti – sekä myös uusia pelaajia. Talven aikana mukaan on liittynyt yksi uusi pelaaja ja joukkueeseen mahtuu edelleen lisää innokkaita harrastajia.

E-poikien harjoitusohjelmaan on talvella kuulunut CrossFit.
Pelejä, leirejä ja unohtumattomia hetkiä
Tulevalle kaudelle E-pojat on ilmoitettu aluesarjaan kahdella joukkueella: kilpa- ja pelisarjaan. Ratkaisu takaa kaikille runsaasti pelejä ja mahdollisuuden kohdata omantasoisia haasteita.
Kesän kohokohtiin kuuluvat osallistuminen Oulussa järjestettävälle alueleirille sekä Tenavaleirille Kempeleeseen. Leirit tarjoavat paitsi pelejä myös elämyksiä ja yhteisiä muistoja.
Valmennuksesta vastaavat Tuomas Jokisaari, Petri Puhakka, Janne Korhonen ja Markku Immonen. Joukkueenjohtajina toimivat Anni Jokisaari ja Ulla Puhakka.
Pojilta kysyttäessä pesäpallon parhaita puolia ovat pelaaminen, heittäminen, lyöminen ja ennen kaikkea joukkuekaverit. Mieluisia pelipaikkoja löytyy jokaiselle ja niitä myös vaihdellaan rohkeasti. Vieraspelipaikkakunnista suosikkeja ovat Jyväskylä ja Joensuu.
Kauden odotetuin ottelu pelataan perinteisesti omalla kentällä vanhempia vastaan. Viime vuonna pojat nappasivat voiton, eikä itseluottamuksesta ole pulaa tälläkään kertaa: tavoitteena on pitää voitto jälleen omissa käsissä.
E-poikien kaudessa yhdistyvät kehittyminen, ilo ja yhdessä tekeminen!

Pojat olivat mukana innokkaasti varanhankinnassa Lujabetonin talkoissa
Pelaajahaastattelussa Eeti Jokisaari
”Pelaan pesistä, koska siinä saa urheilla ja pesistä pelataan joukkueena, mutta saa kuitenkin tehdä myös yksilösuorituksia. Lempipelipaikkani on lukkari. Lempipelaajani Siipettäristä on Sara Koivikko ja miesten edustusjoukkueesta Miika Hangasmaa. Lempipelaajani superpesiksestä on Aapo Komulainen. Mukavin vieraspelipaikkakunta on Jyväskylä koska siellä on hyvät kentät ja tuomarit on ok. Mukavin vastustajajoukkue on Sotkamon Jymy, koska heitä vastaan on aina tiukat pelit. Ikimuistoisin leirimuisto on viime kesän Tenavaleiriltä Tampereelta kun tultiin takaa-ajoasemasta ohi ja voitettiin Kopla. Päästiin sen jälkeen palkintona uimaan maauimalaan. Terveisiä G-junnuissa pelaavalle pikkuveljelle, Rasmukselle!”











