Siilinjärven Pesis on täydentänyt Superpesisjoukkuettaan Antti Rinnevuorella, 30. Kokenut Ylöjärven Pallon kasvatti vahvistaa SiiPen koppariosastoa.
Savolaistunut pirkanmaalainen siirtyy SiiPeen kuopiolaisesta Puijon Pesiksestä, missä Rinnevuori on pelannut edelliset neljä vuotta. Kausina 2013 ja 2014 Rinnevuorelle kertyi 42 Superpesisottelua Kankaanpään Mailassa. Toistaiseksi viimeisimmällä Superpesiskaudellaan 2014 Rinnevuori kirjautti komeat 115 kärkilyöntiä. Viime kaudella nopeajalkaisen Rinnevuoren tilastoihin Ykköspesiksessä kertyi 22 runkosarjan ottelussa 34 tuotua juoksua ja kärkilyöntitilastossa mies mahtui kympin sakkiin 120 kärkilyönnillä.
– Pitkään piti kauden päättymisen jälkeen miettiä missä pelaan vai pelaanko enää missään. SiiPen nousu, tutut pelikaverit SiiPessä sekä kova halu harjoitella ja pelata vielä tosissaan puolsivat sopimuksen syntyä. Pikkupoikana matkalla Nilsiään ukin luo, tuli monesti pysähdyttyä legendaarisella Mantulla. Nyt pikkupoika on kasvanut mieheksi ja Mantusta tulee kotikenttä, Rinnevuori kertaa sopimuksen taustoja.
Joulukuussa 31 vuotta täyttävän Rinnevuoren palkintokaapista löytyy myös yksi Suomen mestaruus, jota mies oli 18-vuotiaana voittamassa Sotkamon Jymyn riveissä kaudella 2006.
Rinnevuori liittyy SiiPen miehistöön välittömästi, kun SiiPen superpesisjoukkue kokoontuu viettämään harjoituskauden toista leiriviikonloppua Siilinjärvelle.
– Olen hyvin tyytyväinen että saimme Antin vahvistamaan takakenttää ja tuo tarvitsemaamme laajuutta rinkiin. Antti tulee olemaan meidän kokeneempia pelaajia ja sopii varmasti hyvin porukkaan. Joukkue on nyt kasassa ja pystymme suuntaamaan yhtenä joukkona kohti harjoittelutalvea, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund kertoo.