SiiPe haluaa kantaa poikkeusoloissa vastuuta ja toimia yhteisen edun puolesta, niimpä kävimme viime viikolla ottamassa selvää, kuinka tärkeää on muistaa verenluovutus näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Veren luovuttaminen on tärkeää ja mahdollista myös koronaviruspandemian aikana. Potilaat tarvitsevat sairaaloissa joka päivä verta, mikä edellyttää satoja verenluovuttajia päivittäin. Avun tarvitsijoita ovat mm. synnyttäjät, syöpäpotilaat, keskosvauvat ja onnettomuuksien uhrit.
Jokaisella on mahdollisuus tehdä hyvää, mutta luovuttajalla ei saa olla lieviäkään flunssan tai kuumeen oireita. Yleisesti veren luovuttaminen on turvallista poikkeustilanteessakin.
– Normaalien verenluovutusohjeiden lisäksi tällä hetkellä tietysti korostamme, sitä että täytyy olla terve. Tuntea itsensä terveeksi ja oltava kuumeeton. Kuumeettoman flunssan oireiden jälkeen voi tulla luovuttamaan heti kun on oireeton. Ja jos on kuumeinen flunssaoireinen tauti, niin sit se 14 vuorokautta pitäisi odottaa ennen kun voi luovuttaa, Kuopion Veripalvelun vastaava hoitaja Virve Räsänen kertoo.
Seuran toiminnanjohtaja Marko Heikkinen, naisten superpesisjoukkueen pelaaja Pinja Kesti, miesten superpesisjoukkueen kakkospelinjohtaja Tommi Luostarinen sekä pelaajat Otto Hoffren ja Mikko Hakomäki kävivät luovuttamassa verta Kuopiossa.
Samalla reissulla SiiPelle perustettiin oma VeriRyhmä, eli verta säännöllisesti luovuttava porukka. VeriRyhmän avulla toivotaan, että apu ja auttamisen ilo moninkertaistuvat! Esimerkiksi 5 luovuttajaa auttaa kerralla jopa 15 potilasta. VeriRyhmään voi liittyä kuka tahansa siipeläinen tai siipeläiseksi itsensä tunteva henkilö. Voitte käydä luovuttamassa verta porukalla tai jokainen itsenäisesti, kunhan muistatte mainita, että kuulutte Siilinjärven Pesiksen VeriRyhmään. Lue lisää VeriRyhmästä täällä.
Laitoimme liikkeelle Luovutustalkoot-haasteen, joka on esitetty useille urheilun toimijoille eri puolilla Suomea. Katso Alias Creativen kanssa tehty video luovutuksesta ja ketä SiiPen verenluovuttajat haastoivat luovutustalkoisiin.