Vainikainen ja Lukkari jatkavat, Heikki Rantanen SiiPeen
Siilinjärven Pesis on solminut jatkosopimukset Kimmo Lukkarin ja Samu Vainikaisen kanssa. Lisäksi lukkariosasto saa vahvistuksen Heikki Rantasesta. SiiPellä on nyt kasassa 19 pelaajasopimusta.
Kolmena edelliskautena Ykköspesiksen kärkilyöntitilaston voittanut ja samalla ajanjaksolla kahdesti Vuoden pelaajaksi Ykköspesiksessä valittu Samu Vainikainen jatkaa SiiPessä myös kaudella 2019. Mies sai järjestettyä siviilipuolen asiat järjestykseen, jotta pelaaminen on mahdollista myös Superpesistasolla. Samu pelasi edelliset Superpesisottelut kausina 2008 ja 2009 ollessaan tuolloin 17–18 vuotias.
Myös toinen tilastovoittaja jatkaa SiiPessä kun kahtena edelliskautena Ykköspesiksen lyöjätilaston voittanut Kimmo Lukkari kirjasi nimensä sopimuspaperiin. Myös Lukkari halusi kauden jälkeen hengähtää hetken ja järjestää siviiliasiat kuntoon ennen lopullista päätöksentekoa. Superpesiksessä Lukkari on pelannut Kempeleen Kirissä ja Sotkamon Jymyssä yhteensä 24 runkosarjaottelua.
– Halu pelata Superpesistä on kova, mutta päätös ei ollut helppo, kun kotona kuitenkin riittää vauhtia kahden lapsen kanssa. Erityiskiitos tulee antaa avopuolisolle, joka näytti vihreätä valoa pelaamiselle. Tulevan kauden tavoitteet asetetaan joukkueen kanssa myöhemmin, Kimmo Lukkari kertoo sopimuksen synnystä.
SiiPen uusi hankinta lukkaripuolelle on Pöytyän Urheilijoiden kasvatti Heikki Rantanen. 24-vuotiaan Rantasen pesäpalloura on ollut hieman katkonainen tiiviiden opintojen vuoksi, mutta vakiintunut työ mahdollistaa jälleen panostamisen urheilu-uraan. Rantasella on plakkarissa kaksi Superpesisottelua Hyvinkään Tahkon paidasta vuodelta 2013.
– Pesäpalloilijana ja urheilijana minulla on tavoitteena pelata pääsarjatasolla. Ennen opiskeluja pesisura oli hyvässä nosteessa, mutta se jäi muutamaksi vuodeksi taka-alalle muiden unelmien edestä, Rantanen kertoo.
Superpesisotteluiden ohella Rantanen on lukkaroinut 60 Ykköspesisottelua Pöytyä, Ulvilan ja Helsingin PunaMustien paidassa. Viime kaudella mies johdatti Jyväskylän Lohen suomensarjan lohkofinaaleihin.
– Viime talvi ja kesä Lohessa osoitti että kaikki on itsestä kiinni. Siirtyminen SiiPen väreihin tuntui kokonaisuutena parhaalta vaihtoehdolta. Pelillisesti on mukava lähteä kauteen haastajana ja joukkue vaikuttaa lupaavalta ja motivoituneelta. Siilinjärvi on tällä hetkellä perheen, urheilun ja työn yhteensovittamisen kannalta oikea vaihtoehto. Joukkueessa on entuudestaan tuttuja kasvoja, mikä helpottaa joukkueeseen liittymistä entisestään, Rantanen jatkaa siirron taustoista.
SiiPe on tehnyt jatkosopimuksen myös nuoren Puurtilan Kisa-Poikien kasvatin Santeri Räisäsen kanssa. Santerin ulkopelipaikka on lukkari, mutta mies taitaa myös muut paikat. Lisäksi SiiPe on kiinnittänyt kahden vuoden sopimuksella joukkueeseensa oman kasvattinsa vastikään 16 vuotta täyttäneen pääosin etukentällä häärineen Roni Vainikaisen.
– Samun ja Kimmon sopimukset ovat tottakai iso asia SiiPen Superpesistaipaleelle. Molempien kanssa haluttiin yhdessä selvittää siviilielämän ja pelaamisen yhdistäminen ja asiat saatiin järjestymään kaikille järkevällä tavalla. Heikki Rantanen tuo kilpailua ja laajuutta lukkaririntamalle, mikä varmasti kehittää kaikkia lukkareitamme eteenpäin, SiiPen toiminnanjohtaja Marko Heikkinen kertoo.
Sopimusten myötä SiiPellä on kasassa 19 pelaajasopimusta. Tänä viikonloppuna ensimmäisen kerran kokoontunut joukkue alkaa olla valmis, mutta neuvotteluja käydään edelleen tarpeen mukaan.
SiiPen Superpesisjoukkueen sopimustilanne 27.10.2018
Mikko Hakomäki
Otto Hoffren
Teemu Huhtakangas
Juho Keinänen
Teemu Kinnunen
Oskari Koskelo
Sebastian Lahti
Kimmo Lukkari
Eemeli Paldanius
Ville Pietinen
Eino Puustinen
Heikki Rantanen
Aatu Roivainen
Roope Räisänen
Santeri Räisänen
Toni Toivanen
Roni Vainikainen
Samu Vainikainen
Simo Vainikainen
Pelinjohtaja: Perttu Westersund
Valmentaja: Tommi Luostarinen
Valmentaja: Sami Varis
Valmentaja: Tapio Korhonen