Talvikauden toinen harjoitusottelu toi SiiPelle kauden ensimmäisen voiton kun Ykköspesisjoukkue Laukaan Urheilijat kukistui suoraan kahden jakson jälkeen 0-2 (0-6, 4-6). Myös ylimääräinen kotiutuskisa kirjattiin SiiPelle juoksuin 2-3.

Sunnuntain ottelu sekä aamupäivän ison hallin harjoitus toimi kenraaliharjoituksena tulevan viikonlopun Halli-SM-alkuturnaukselle. SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund oli sunnuntain ja koko viikonlopun antiin tyytyväinen.

– Pitkästä päivästä huolimatta sunnuntai ja koko viikonloppu oli positiivinen tulevaa Halli-SM-viikonloppua ajatellen. Oli tärkeää että päästiin tekemään Jyväskylässä ison hallin treeni ja pelattua kokonainen ottelu.

Ensimmäisen jakson SiiPe ratkaisi käytännössä ensimmäisessä vuorossa, kun se teki Laukaan kärjestä nopeat kolme paloa ja siirtyi omalla sisävuorolla jo 0-4 johtoon. Alkutahdit juoksuiloittelulle kiskaisi Roope Räisänen takakentän läpilyönnillään. Lisäjuoksuja löivät ensimmäisessä vuorossa vielä Samu Vainikainen ja Toni Toivanen.

Toinen vuoro oli juoksuton ja kolmannessa vuorossa myös SiiPen lyöjäjokerit Kimmo Lukkari ja Otto Hoffren onnistuivat kotiutuksissa kertaalleen ja jaksovoitto kirjattiin lopulta SiiPelle 0-6.

Toisen jakson SiiPe aloitti sisävuorolla, mutta ensimmäiset juoksut nähtiin vasta Laukaan tasoittavalla vuorolla, kun kokenut Pasi Rajala ja Laukaalle Kuopiosta siirtynyt SiiPe-kasvatti Veikka Keinänen löivät komeilla välilyönneillä Laukaan Urheilijat 2-0 johtoon.

SiiPe lyöjäjokerit Kimmo Lukkari ja Otto Hoffren pomputtivat siilinjärveläiset tasoihin toisessa vuorossa, missä se kiri myös kotijoukkueen ohi Eino Puustisen välilyönnillä. Kolmannessa vuorossa Samu Vainikainen lisäsi SiiPen johdon 2-4. Kesällä lyönnillä olisi saattanut tulla enemmänkin juoksuja, kun Vainikainen kiskaisi pallon takaa läpi etupesien ollessa täynnä. Hallisäännöillä etenijät saivat juosta yhden pesän yli, joten koko ottelussa neljä juoksua tuonut Eemeli Paldanius sai juosta kakkospesältä kotiin saakka ja Simo Vainikainen hölkkäsi ykköseltä kolmospesälle.

Viimeisessä vuorossa Hoffren ja Simo Vainikainen lisäsivät SiiPen johdon jo 2-6. Laukaa pääsi vielä kahden juoksun päähän omalla tasoittavallaan, mutta SiiPe onnistui pitämään Laukaan takanaan ja vei otteluvoiton puhtaasti jaksoin 0-2. Halliajan puitteissa joukkueet pelasivat vielä kotiutuslyöntikisan, missä SiiPe oli vahvempi luvuin 2-3.

– Sisäpeli kehittyi kauden avausottelusta. Uskalsimme lyödä rohkeasti ja vaikka juoksuja ei saatu ihan jokaisessa vuorossa, niin tilannetta rakenneltiin jokaisessa. Onnistumisia tuli isolla rintamalla, mikä toivottavasti kantaa myös tulevana viikonloppuna. Vaatimustasoa työstetään koko ajan korkeammalle ja hyvien ja huonojen suoritusten eroa koetetaan kaventaa, Westersund analysoi.

Seuraavan kerran SiiPe pelaa Halli-SM-alkuturnauksessa Joensuussa lauantaina 9.3. klo 17.00 Kiteen Palloa vastaan ja sunnuntaina 10.3. hallitsevaa mestaria Joensuun Mailaa vastaan klo 16.00.

SiiPen juoksujen lyöjät ja tuojat

1.jakso

0-1 Roope Räisänen – Sebastian Lahti
0-2 Roope Räisänen – Ville Pietinen
0-3 Samu Vainikainen – Eemeli Paldanius
0-4 Toni Toivanen – Eino Puustinen
0-5 Kimmo Lukkari – Simo Vainikainen
0-6 Otto Hoffren – Samu Vainikainen

2. jakso

2-1 Kimmo Lukkari – Eemeli Paldanius
2-2 Otto Hoffren – Simo Vainikainen
2-3 Eino Puustinen – Samu Vainikainen
2-4 Samu Vainikainen – Eemeli Paldanius
2-5 Otto Hoffren – Toni Toivanen
2-6 Simo Vainikainen – Eemeli Paldanius

Viikon päästä pelattavaan Halli-SM-alkuturnaukseen valmistautuva SiiPe matkaa sunnuntaina Jyväskylään, missä joukkue pääsee harjoittelemaan Hipposhalliin aamupäivällä ja illalla joukkue kohtaa Ykköspesiksessä pelaavan Laukaan Urheilijat.

Kyseessä on SiiPen talvikauden toinen ottelu. Ensimmäisessä ottelussa SiiPe kohtasi tammikuun lopussa Sotkamon Jymyn. Tuo ottelu päättyi Sotkamon 1-0 (6-1, 1-1) voittoon. SiiPen kajaanilaislähtöiselle lyöjäjokeri Kimmo Lukkarille jäivät tappiosta huolimatta Kajaanissa pelatusta ottelusta positiivinen fiilis.

– Ulkopeli oli hyvää, etenkin etukentän osalta, joka toimi hyvin. Parannettavaa jäi kuitenkin vielä ainakin kentällemenoissa ja jonkin verran peli kärsi myös etenemisvirheistä.

Sunnuntaina kohdattava Laukaan Urheilijat on yksi pesäpallokenttien tuoreimmista seuroista, kun Lievestuoreen Kisan ykköspesispaikka siirtyi syksyllä Laukaan Urheilijoille. Laukaa on saanut koottua Ykköspesikseen tasokkaan nipun ja SiiPen ja Laukaan yhteistyön myötä joukkueessa nähdään myös SiiPeläisiä. Sunnuntaina Laukaan riveissä nähtäneen SiiPen Santeri Räisänen ja viime kaudella Ykköspesikseen murtautunut Aatu Roivainen.

Sunnuntaina SiiPen joukkue pääsee toistamiseen tälle talvelle harjoittelemaan ja pelaamaan halliolosuhteisiin ja tekonurmialustalle. Aamulla Hipposhalli toimii SiiPelle harjoitusalustana ja illalla ollaan jo tositoimissa Laukaan Urheilijoita vastaan.

– Suurin tavoite sunnuntaille on saada aamusta hyvä treeni isossa hallissa ja sitten saada pelissä paljon hyviä pelitilannesuorituksia. Ja luonnollisesti tavoitteena on myös voittaa, Lukkari käy läpi sunnuntain tavoitteita.

Viikon päästä puolestaan pelataan jo panoksellisia otteluita, kun Joensuussa SiiPen, Kiteen ja Joensuun välillä ratkotaan viimeinen Halli-SM-lopputurnauspaikka. Lohkon avausottelussa Joensuu voitti Kiteen lukemin 1-0. Kuopiossa 16.–17.3. pelattavaan lopputurnaukseen paikkansa ovat varmistaneet jo Kempeleen Kiri, Vimpelin Veto ja Hyvinkään Tahko.

– Sunnuntain peli Laukaan Urheilijoita vastaan toimii meille Halli-SM-alkuturnauksen kenraaliharjoituksena, eli tärkeästä pelistä on siinä mielessä kyse. Meillä on muutamia uusia pelaajia, niin on hyvä että hekin saavat pelejä alle ennen alkuturnausta, Lukkari päättää.

Ensiesiintymisensä SiiPen paidassa sunnuntaina tekee muun muassa täksi kaudeksi SiiPeen siirtynyt lukkari Heikki Rantanen. Muu kokoonpano julkaistaan SiiPen somekanavissa sunnuntaina ja otteluseurantaa on luvassa ainakin SiiPen twitterissä.

Harjoitusottelu Hipposhallissa

Su 3.3. klo 17.30 Laukaan Urheilijat – SiiPe

Halli-SM-alkuturnaus Joensuussa 

La 9.3. klo 17.00 SiiPe – Kiteen Pallo
Su 10.3. klo 16.00 Joensuun Maila – SiiPe

SiiPen vanhimpien juniorijoukkueiden B-tyttöjen ja -poikien kesän 2019 otteluohjelmat on julkaistu. Molempien joukkueiden kausi alkaa varhain toukokuun alussa, kun tytöt starttaavat kautensa torstaina 2.5. ja pojat heti seuraavana päivänä perjantaina 3. toukokuuta.

Viime kaudella upeasti kahdeksan joukkoon niin Halli-SM -turnauksessa kuin kesälläkin sijoittunut SiiPen Tyttöjen Superpesisjoukkue aloittaa kautensa Vapun jälkeen torstaina 2.5. klo 18.00 Joensuussa. Hieman viime kaudesta nuorentunut porukka pelasi Halli-SM -alkuturnauksessa Joensuussa helmikuun alussa kolme ottelua. Tuossa turnauksessa SiiPe kärsi tappiot Joensuulle, Muhokselle ja Helsingin Roihulle ja lopputurnauspaikka jäi haaveeksi.

– Joukkueemme on nuorentunut ja uudistunut paljon. Lisäksi muutama pelaaja jäi hallipeleistä pois flunssan takia. Sarjan alkuun on yli kolme kuukautta ja nyt tiedämme mihin meidän tulee harjoittelussa panostaa, SiiPen B-tyttöjen pelinjohtaja Jari Karjanlahti tuumasi turnauksen jälkeen Uutis-Jouselle.

B-tytöt pelaavat kotiottelunsa Siilinjärven POP Areenalla.

SiiPen B-poikien joukkue sijoittui viime kaudella oman lohkonsa kahdeksanneksi, mutta nyt vuoden kokeneempi joukkue tähtää ylemmäksi. Entisen Superpesispelaajan Janne Korhosen pelinjohtama joukkue starttaa kautensa perjantaina 3.5. kotikentällä klo 18.00 Joensuuta vastaan. B-pojat pelaavat alkusarjan neljästä ottelusta kolme Mantulla ja yhden POP Areenalla.

Joukkueen runkopelaajiin kuuluvat muiden muassa SiiPen superpesisjoukkueen ringissäkin harjoittelevat Aatu Roivainen, Sebastian Lahti ja Roni Vainikainen sekä Puijon Pesiksen Ykköspesisjoukkueessa läpimurtoa hakevat Ilari Penttinen ja nopea Ville-Matti Tolvanen.

B-poikien SM-sarjan sarjajärjestelmä muuttui viime kaudesta radikaalisti, kun aiempi kahden lohkon järjestelmä vaihdettiin neljään viiden joukkueen lohkoon. Lohkojen kaksi parasta etenevät suoraan ylempään loppusarjaan ja lohkojen kolmoset karsivat pääsystä ylempään loppusarjaan. Alkulohkojen kaksi viimeistä ja karsintaottelun hävinneet lohkokolmoset päätyvät alempaan loppusarjaan.

Ylempi loppusarja pelataan kahdessa viiden joukkueen lohkossa kaksinkertaisena sarjana ja ylemmän loppusarjan kolme parasta etenee suoraan puolivälieriin. Loppusarjojen jälkeen ylempien loppusarjalohkojen 4. ja alempien loppusarjalohkojen voittajat pelaavat karsintaottelun paikasta puolivälieriin paras yhdestä -järjestelmällä. Ottelun voittaja saa paikan puolivälieriin.

SiiPen Tyttöjen Superpesisjoukkue ja ottelut
SiiPen B-poikajoukkue ja ottelut
Pesäpalloliiton uutinen aiheesta

Siilinjärven Pesiksen kauden ensimmäiseen Superpesiksen kotiotteluun on tänään perjantaina 8.2. aikaa tasan 100 päivää. Superpesisnousun kunniaksi käynnistämme ennakkolipunmyyntikampanjan ensimmäiseen kotiotteluun: 10 €/ lippu!

SiiPen kausi alkaa kahdella vierasottelulla, mutta 19.5.2019 klo 17.00 miesten Superpesis palaa Siilinjärvelle ja Mantulle. Ensimmäisessä kotipelissä vastaan asettuu Alajärven Ankkurit, jonka SiiPe on kohdannut Superpesiksessä edellisen kerran 5. heinäkuuta 1998. Tuolloin Ankkurit vei voiton, mutta vihdoin SiiPe pääsee maksamaan kalavelkoja.

Kampanjan tavoitteena on saada legendaarinen Manttu täyteen katsojia SiiPen Superpesiksen paluuotteluun. Kampanja on käynnissä siihen asti kun Manttu on loppuunmyyty tai 30.4. saakka. Ole nopea sillä lippuja on rajoitetusti. 1.5 alkaen lipun hinta on normaali 13 €.

Osta lippu itsellesi ja kutsu myös ystäväsi mukaan Superpesiksen paluuotteluun. Myös yritykset ovat tervetulleita osallistumaan kampanjaan.

Ennakkoliput ovat ostettavissa osoitteesta www.seat4.me/tapahtumat/siipe

Pesäpalloliitto on julkaissut Itä-Länsi-valitsijat ennätysaikaisin, jotta valitsijat pääsevät tositoimiin jo hallipelien aikana. Valitsijoiden joukossa on myös mukavasti siilinjärveläisväriä kun entinen huippupelaaja Terhi Mets (o.s. Rönkä) valitsee naisten Idän joukkueen ja Markku Kiiski valitsee B-poikien Idän joukkueen.

Siilinjärven Pesiksen kasvatti Terhi Mets on yksi oman aikansa menestyneimmistä naispesäpalloilijoista. Kolminkertainen etenijäkuningatar voitti kaksi Suomen mestaruutta, Siilinjärvellä 1999 ja Kirittärien paidassa Jyväskylässä 2003. Mets pelasi urallaan 11 Itä-Länttä ja hyvästeli kentät huippupesäpalloilijana 2004 voittaen etenijätilaston lisäksi kärkilyöntitilaston. 282 runkosarjaottelustaan 175 Mets pelasi SiiPen paidassa vuosina 1992–1999.

Kahdeksan edellistä naisten arvo-ottelua voittaneen Lännen joukkueen kokoaa hyvän mielen pelaajana tunnettu, aina kasvattajaseuraansa Lapuan Virkiää edustanut Saija-Maria Saari. Luottokapteeni ja viisinkertainen Suomen mestari pelasi Itä-Lännessä viidesti ja pokkasi kentän parhaan pelaajan palkinnon Hyvinkäällä 2013.

B-poikien valitsijaksi on nimetty SiiPen pitkäaikainen valmentaja Markku Kiiski. Tällä hetkellä Kiiski vastaa yhtenä valmentajana SiiPen naisten Suomensarjajoukkueen talviharjoittelusta yhdessä Jari Karjanlahden, Erno Tuomaisen ja Antti Rönkön kanssa.

Kiiski toimi SiiPen naisten Superpesisjoukkueen pelinjohtajana viisi vuotta putkeen 1990–1994 joista kaksi viimeisintä vuotta päättyi SM-hopeajuhliin. Vuonna 1993 Kiiski valittiin vuoden pelinjohtajaksi. SiiPen naisten lisäksi Kiiski on toiminut myös SiiPen miesten Superpesisjoukkueen sekä Maaningan Mahdin miesten Ykköspesisjoukkueen pelinjohtajana. Itä-Länsissä Kiiski on toiminut pelinjohtajana kahdesti.

B-poikien Lännen joukkueen valitsee Vimpelin Vedossa 2010 Suomen mestaruuden voittanut Marko Nygård.

Pesäpallon Itä-Länsi-valitsijat 2019

Naiset, Itä: Terhi Mets, Oulu
Naiset. Länsi: Saija-Maria Saari, Seinäjoki

Miehet, Itä: Kari Hakkarainen, Sotkamo
Miehet, Länsi: Antti Tokkari, Seinäjoki

A-pojat, Itä: Petri Lankinen, Lappeenranta
A-pojat, Länsi: Antti Piuhola, Seinäjoki

B-tytöt, Itä: Niina Härkönen, Joensuu
B-tytöt, Länsi: Kirsi Kuorikoski, Seinäjoki

B-pojat, Itä: Markku Kiiski, Siilinjärvi
B-pojat, Länsi: Marko Nygård, Ulvila

Pesäpalloliiton uutinen aiheesta

SiiPen kauden ensimmäinen harjoitusottelu Sotkamon Jymyä vastaan päättyi 1-0 (6-0, 1-1) tappioon. Viileähkössä Kajaanin Pallohallissa pelattu ottelu antoi informaatiota pelin tasosta.

– Paljon oli hyvää, mutta paljon oli vielä huonoakin. Toisen jakson lopussa olimme hieman ahneita, eikä enää saatu voittojuoksua, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund tuumasi välittömästi ottelun päätyttyä.

Ottelun ensimmäisellä jaksolla SiiPe jäi juoksuitta, vaikka tilanteita kotiutuksiin olikin. Jymyn SiiPe sai pidettyä ensimmäisellä jaksolla nollilla ensimmäisessä vuorossa, mutta kahdessa seuraavassa vuorossa sotkamolaiset paukuttivat kolme juoksua per vuoro.

Antti Korhonen avasi juoksutehtailun välilyönnillä, minkä jälkeen Roope Korhosen läpilyönnillä Jymy siirtyi 3-0 johtoon. Kolmannessa vuorossa Roope Korhonen lyö jälleen kaksi juoksua ja SiiPe-kasvatti Matias Litmanen lyö jakson loppulukemat 6-0.

Toisella jaksolla SiiPen Kimmo Lukkari lyö ajolähdössä kolmospuolelta läpi. Läpilyönnistä huolimatta tuloksena vain yksi juoksu, kun ulkona pelattaessa monella kentällä Lukkari olisi päässyt juoksemaan jopa kunniajuoksun.

Jymy sai aikaiseksi tasoituksen, mutta ei SiiPen tiivin ulkopelin ansiosta enempää. SiiPe sai mahdollisuuden hakea voittojuoksua neljännen tasoittavalla ja rakentelikin kotiutustilanteen. Tilanne kuitenkin kuivuu, kun etenijä irtoaa Teemu Kinnusen vapaalla kumuralyönnillä ja lyönti päätyi kopiksi jymyläisten räpylään. Lisää tilanteita ei SiiPelle enää tule ja Jymy voitti ensimmäisen harjoitusottelun jaksonumeroin 1-0.

Joukkueet päättivät pelata vielä kotiutuslyöntikilpailun, missä Kimmo Lukkari kotiutti ensimmäisenä lyöjänä Eemeli Paldaniuksen komealla näpäytyksellä. Toinen pari Samu Vainikainen – Aatu Roivainen tuo myös tulosta. Loput parit eivät enää saa juoksuja aikaiseksi. Jymyltä onnistuu ainoastaan yksi pari ja SiiPe vie ylimääräisen kotiutuskisan nimiinsä 1-2.

SiiPe oli tälle talvea ensimmäistä kertaa ”pitkällä” kentällä ja nurmialustalla. Seuraavan ottelun SiiPe pelaa sunnuntaina 3. maaliskuuta Jyväskylässä Laukaan Urheilijoita vastaan, ennen Halli-SM -alkuturnausta Joensuussa.

SiiPen kokoonpano (suluissa toisen jakson lyöntinumero)

1. Eemeli Paldanius 3P
2. Eino Puustinen 2K
3. Samu Vainikainen 2P
4. Mikko Hakomäki 3K (8.)
5. Roope Räisänen S (9.)
6. Aatu Roivainen 3V
7. Juho Keinänen 1V
8. Toni Toivanen 2V (4.)
9. Teemu Kinnunen L (5.)

10. Kimmo Lukkari
11. Teemu Huhtakangas
12. Otto Hoffren

Siilinjärven Pesiksen Superpesisjoukkueen manageri Rauno Tuomainen on palkittu Pohjois-Savon Urheilugaalassa Vuoden taustavoima -palkinnolla.

Pohjois-Savon Urheilugaalaa vietettiin perjantai-iltana Kuopion kaupunginteatterilla ja palkittavien joukossa nähtiin myös yksi siipeläinen, kun SiiPen miesten edustusjoukkueen managerina pitkään vaikuttanut Rauno Tuomainen palkittiin Vuoden taustavoima -palkinnolla.

Taustavoima-palkinnon saajan on valinnut Kuopion Urheilutoimittajien Kerho, joka perustelee valintaa näin:

”Rauno on intohimoinen lajivaikuttaja ja hän on ollut erittäin tärkeässä roolissa 21 vuoden tauon jälkeen paluun miesten pääsarjaan tehneessä siilinjärveläisessä pesäpallossa. Rauno on tehnyt työtä lajinsa ja Siilinjärven Pesiksen hyväksi lukemattomissa tehtävissä ja jaksanut uskoa seuraansa myös hankalampina aikoina. Tälle managerille pääosin oman seutukunnan pelaajista kootun joukkueen nostaminen Superpesikseen on kova työnäyte.”

Vuonna 1959 syntynyt Rauno Tuomainen on Siilinjärven Ponnistuksen kasvatti ja saavutti peliurallaan muun muassa SM-hopeaa SiiPon paidassa vuonna 1986. Pääsarjassa Tuomainen pelasi 11 kautta vuosina 1982–93. Yhteensä pääsarjaotteluita kertyi 244 tehoin 5+64 / 173. Kärkilyöntejä pääasiassa etenijän roolissa pelannut Tuomainen mätti pääsarjassa yhteensä 887.

Pelaajauran jälkeen Tuomainen toimi SiiPen miesten Superpesisjoukkueen pelinjohtajana vuosina 1996–1998. SiiPen naisten joukkueen peräsimessä Tuomainen toimi vuosina 2000 ja 2001. Vuonna 2000 Tuomainen valittiin myös naisten Itä-Länsi -ottelun Idän joukkueen pelinjohtajaksi.

Vuonna 2015 Rauno Tuomainen sai kunnian valita Idän joukkueen miesten Ykköspesiksen Itä-Länsi -otteluun. Viime vuosina SiiPen miesten edustusjoukkueen managerin virkaa hoitanut pitkän linjan pesismies on toiminut vuosien varrella valmentajana ja pelinjohtajana myös SiiPen juniorijoukkueissa sekä alemmilla sarjatasoilla.

Siilinjärven Pesis onnittelee ansaitusta palkinnosta ja kiittää Rauno Tuomaista tekemästään työstä siilinjärveläisen ja pohjoissavolaisen pesäpalloilun eteen.

SiiPen Superpesismiehistö matkaa lauantaina Kajaanin Pallohalliin kauden 2019 ensimmäiseen harjoituspeliin. Vastustajaksi SiiPe saa viime kaudella ensimmäistä kertaa 18 vuoteen mitaleiden ulkopuolelle jääneen Superpesiksen kestomenestyjän Sotkamon Jymyn.

Harjoitusottelu on molemmille joukkueille kauden ensimmäinen laatuaan ja edellisestä ottelusta alkaa olla aikaa jo lähes viisi kuukautta. Jymyn edellinen ottelu on syyskuun 15. päivä pelattu toinen pronssiottelu Vimpelin Vetoa vastaan. SiiPen kausi 2018 päättyi voitto- ja nousujuhliin Haminassa 2. syyskuuta.

– Ensimmäisen harjoituspelin tarkoituksena on saada informaatiota oman pelin tasosta ja siihen tarkoitukseen meillä on vastassa hyvä mittari. Erityisesti haluan nähdä ulkopelimme tason mihin myös lauantain pelissä selkeästi panostamme, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund kertoo ensimmäisen Superpesiksen harjoitusottelun kynnyksellä.

Samana päivänä samassa hallissa kohtaavat myös SiiPen ja Jymyn B-pojat. B-poikien peli alkaa n. klo 12.30 ja miesten ottelun on määrä alkaa n. klo 15.30. Superpesisringin B-ikäiset pojat pelaavat B-poikien pelissä. Superpesisjoukkueiden kohtaamisessa SiiPen uusista miehistä lähes kaikki ovat lauantaina kokoonpanossa. SiiPen uusien kasvojen suorittaminen kiinnostaa myös pelinjohtaja Westersundia.

– Päästään näkemään uusien pelimiestemme suorittaminen ottelussa, ja toki vanhojen tuttujenkin pelaajien taso tässä vaiheessa kiinnostaa myös. Harjoituspelin tuloksella ei ole paljoa merkitystä, mutta kilpaurheilusta kun on kyse, niin voittamaan luonnollisesti lähdetään.

Kajaanin Pallohallin pesiskentän laidoille mahtuu jonkun verran katsojia ja otteluihin on vapaa pääsy, joten myös Savosta kannattaa suunnata katsomaan ensimmäistä harjoitusottelua. Muista kuitenkin pukeutua lämpimästi.

Lauantai 26.1.2019 Kajaanihalli

B-pojat: Sotkamon Jymy – Siilinjärven Pesis klo 12.30
Miehet: Sotkamon Jymy – Siilinjärven Pesis klo 15.30

SiiPe on solminut yhteistyösopimuksen kotimaisen Marjatukku.fi kanssa! Monipuolinen varainhankintakonsepti pohjautuu terveellisiin ja kotimaisiin marjatuotteisiin, perinteisiin myyntikampanjoihin sekä nykyaikaiseen verkkokauppakumppanuuteen. Verkkokauppayhteistyö toimii omalla linkillämme Marjexin verkkokauppaan ja saamme ostetuista tuotteista sitä kautta varoja seuramme ja joukkueidemme kassaan. Nyt jos koskaan on hyvä hetki tilata kotitalouden mehut, hillot tai vaikkapa välipalapuurot suoraan kotisohvalta!

Marjatukun toimitusjohtajan Kasper Välimäki on tyytyväinen yhteistyön alkamiseen

– Olemme saaneet hyvän meiningin päälle uuteen varainhankintakonseptiimme ja etenkin SiiPen mukaan saaminen kumppaniksemme on meille iso juttu. Meidän molempien toimintaa ohjaa samanlainen arvomaailma ja näin ollen odotamme menestyksekästä yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa.

– On hienoa olla ensimmäisten seurojen joukossa testaamassa Marjexin uutta varainhankintakonseptia ja samalla kehittämässä sitä. Olen päässyt myös testaamaan verkkokaupassa myytäviä tuotteita ja etenkin pikapuurot ja pakastekuivatut marjat maistui meillä. Lisäksi tuotteet ovat terveellisiä ja kotimaisia, mikä on näin urheiluseuran näkökulmasta tärkeä asia, SiiPen toiminnanjohtaja Marko Heikkinen kommentoi yhteistyötä.

Tue SiiPeä ostamalla Marjex-tuotteita tästä

Pesäpalloliitto on julkaissut naisten ja miesten Ykköspesiksen sarjaohjelmat. Naisten Ykköspesis laajentuu viime kauteen verrattuna 16 joukkueen kaksilohkoiseksi sarjaksi. Siipettärien osalta kausi käynnistyy lauantaina 11.5.  Tyrnävän Tempauksen vieraana. Myös kaksi seuraavaa ottelua pelataan vieraskentällä ennen ensimmäistä kotipeliä. Kotona Siipettäret esiintyvät ensimmäisen kerran lauantaina 25.5. Ylivieskan Kuulaa vastaan.

Runkosarjaotteluita naisten Ykköspesiksessä kertyy yhteensä 22 jokaiselle joukkueelle. Oman lohkon vastustajia vastaan pelataan kahdesti ja toisen lohkon vastustajat kohdataan runkosarjassa kertaalleen. Naisten Ykköspesiksessä molempien lohkojen neljä parasta etenee sarjan sisäisiin pudotuspeleihin. Loppuottelun voittaja nousee Superpesikseen kaudelle 2020 ja häviäjä haastaa 11. sijoittuneen superpesisjoukkueen superpesiskarsinnassa.

– Kahden lohkon sarjajärjestelmä on hyvä, kun joukkuemäärä kasvaa. Joukkuemäärän kasvaminen tulee tarpeeseen, kun Ykköspesistason tyttö- ja naispelaajien määrä on mielestäni kasvamaan päin. Sarjaohjelma on viikonloppupainoitteinen, kun pelaamme peräti viitenä viikonloppuna tuplapelit lauantaina ja sunnuntaina, Siipettärien pelinjohtaja Erno Tuomainen pohtii.

Lue lisää

Siipettärien otteluohjelma
Pesäpalloliiton uutinen

Siilinjärven Pesiksen Youtube-kanavalla voit palata Siipettärien Ykköspesisnousutunnelmiin koostevideon muodossa. Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.