Kempeleeltä piste mukaan kotimatkalle
Siipettäret kohtasi tänään vierasottelussaan Kempeleen Kirin. Ensimmäisellä jaksolla juhlittiin juoksuilla, mutta toisesta jaksosta eteenpäin pelistä muodostui tasaista vääntämistä. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 2-1s (4-9, 2-1, 1-0) kotijoukkueen hyväksi.
Ensimmäisen jakson toisessa vuoroparissa Kiri saalisti kaksi juoksua, kun Tiia Valtanen ja Annika Linna löivät molemmat hyvät lyönnit kakkospuolelle. Siipettäret ei tyytynyt jäämään altavastaajan asemaan, vaan alkoi metsästämään juoksuja urakalla. Ensin kolmospesän päältä sirvahtaneella harhaheitolla kotiin tuli Roosa Vesalo. Petra Väistölä löi kotiin Sohvi Korhosen, ja perään Hanni-Mari Vainikainen löi pallon takaa läpi ajolähtötilanteessa. Tuloksena Vainikaisen lyönnistä kunniajuoksu ja kolme tavallista. Vuoroparin viimeisteli toinen kolmospesän yli mennyt harhaheitto, jolla Johanna Pirskanen tuli kotiin tuoden tilanteeksi 2-7 Siipettärille. Kiri vastasi tähän Tiia Valtasen ja Annika Linnan väliin suuntautuneilla lyönneillä. Vastauksena tähän Johanna Pirskanen karkasi kotiin Pinja Kestin välilyönnillä. Hanni-Mari Vainikainen löi pallon myös väliin kotiuttaen Pinja Kestin. Neljänteen vuoropariin lähdettiin Siipettärien johtaessa 4-9. Kempeleen Kiri ei onnistunut enää kotiutuksissaan, ja täten ensimmäinen jakso kirjattiin Siipettärien nimiin.
Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Siipettärien upeat ulkopelisuoritukset muun muassa lukkari Emmi Hannuniemeltä ja kakkospolttaja Johanna Pirskaselta pitivät Kirin ilman juoksuja. Kirin toisessa sisävuorossa Annika Linna ja Julia Kekäläinen löivät kotijoukkueen johtolukemiksi 2-0. Roosa Martinmäen välilyönti kavensi tilanteeksi 2-1. Kolmannessa vuoroparissa ei nähty muita juoksuja, joten Siipettäret lähti neljännen aloittavalle selkä seinää vasten. Kotiutuksissa ei kuitenkaan onnistuttu, joten kotijoukkue vei toisen jakson 2-1.
Supervuoroparissa Siipettärien harvat kotiutuspaikat eivät onnistuneet, ja täten Siipettäret jäivät juoksuitta. Kempeleen Tiia Valtasen onnistunut kakkospuolen lyönti sinetöi voiton kotijoukkueen taskuun 2-1.
Siipettärien palkitut olivat lukkari Emmi Hannuniemi, ja jokaisessa kärkilyönnissään onnistunut sekä kunnarin lyönyt Hanni-Mari Vainikainen.
Seuraavan kerran Siipettäret pelaavat Jyväskylässä Kirittärien vieraana perjantaina 24.7. Mantulla Siipettäret nähdään seuraavan kerran 5.8. Kempeleen Kiriä vastaan kello 18.00 alkaen.