SiiPe ottaa mittaa Kankaanpäästä lauantaina – mukana myös ”uusia” sopimuspelaajia
Siilinjärven Pesiksen miesten Superpesisjoukkueen talvikauden ensimmäinen harjoitusottelu pelataan lauantaina 4.1. Kuortaneella Kankaanpään Mailaa vastaan. Loppuvuoden 2019 aikana SiiPen sopimuspelaajien määrä on vielä kasvanut ja uusia sopimuspelaajia nähdään kokoonpanossa jo lauantaina.
Vuoden 2020 SiiPen miesten ensimmäinen leiriviikonloppu sisältää harjoitusten lisäksi talven ensimmäisen harjoitusottelun. Joukkue matkaa Kuortaneelle jo perjantaina ottamaan tuntumaa halliin harjoituksen muodossa. Myös lauantaiaamu sisältää yhden harjoituksen ennen noin kello 13.30 alkavaa Kankaanpäätä vastaan pelattavaa ottelua.
– Mukava päästä pitkästä aikaa pelaamaan isossa hallissa ja oikeaa vastustajaa vastaan. Mukava on myös päästä Kuortaneelle treenaamaan kauden ensimmäiset pitkän maton treenit. Oman pelin kehittämisen kautta lähdetään ensimmäiseen harjoituspeliin samalla haetaan jo tiettyjä koostumuksia sisä- ja ulkopeliin, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund tuumaa.
KaMa ja SiiPe kohtasivat viime kaudella kaksi kertaa, joista molemmat päättyivät Kankaanpään voittoihin. Mantulla KaMa oli vahvempi 0-1 ja Kankaanpäässä runsasjuoksuinen ottelu venyi supervuoropariin saakka, missä kotijoukkue oli lopulta vahvempi.
Kuten SiiPe, myös KaMan joukkue on säilynyt hyvin kasassa. Uutena kasvona Kankaanpään joukkueessa nähdään Alajärveltä Kankaanpäähän siirtynyt Manu Haukkala. KaMan kannalta merkittävä jatkosopimus oli Jouni Itävalon uran jatkuminen Kankaanpäässä ainakin vielä vuoden 2020. SiiPen pelaajien mieliin jäi varmasti myös Kari Kellokosken panos joukkueensa eteen SiiPen ja KaMan kohtaamisissa, kun mies löi yhteensä 1+10 noissa kahdessa kohtaamisessa, myös Kellokoski pelaa KaMassa kaudella 2020.
SiiPen sopimuspelaajien määrä kasvoi vielä loppuvuoden 2019 aikana, kun se solmi jatkosopimukset Teemu Huhtakankaan sekä Roope Räisäsen kanssa. Myös kahtena edellisvuonna loukkaantumisista kärsinyt Oskari Koskelo on mukana harjoitusringissä.
Roope Räisänen pelasi viime kaudella Superpesiksen runkosarjassa yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelut. Etukentällä viime kaudet luutinut Räisänen löi 6 juoksua ja keräsi 37 kärkilyöntiä kakkoskärjen vaihtajana/kotiuttajana.
Teemu Huhtakangas pelasi viime kaudella kaksi Superpesisottelua SiiPessä ja 13 Ykköspesisottelua Laukaan Urheilijoiden riveissä. Huhtakangas teki viime kaudella Superpesisdebyyttinsä ja toisessa ottelussa hän löi myös avausjuoksunsa Superpesiksessä. Ykköspesiksessä tilille kertyi 6 lyötyä, 16 tuotua ja 77 kärkilyöntiä komealla yli 75 % varmuudella.
Oskari Koskelon viimeiset pöytäkirjamerkinnät ovat loukkaantumisten takia vuoden 2017 Superpesiskarsinnoista, mutta nyt mies on kuntoutunut ja hakee paikkaa SiiPen miehistössä.
Jatkosopimusten myötä SiiPellä on kasassa 19 pelaajan rinki kaudella 2020.
Miesten Superpesiksen harjoitusottelu Kankaanpään Maila – Siilinjärven Pesis la 4.1.2020 klo 13.30. Kuortaneen I-Mediat Areenalla.