SiiPen naisten Superpesisjoukkue alkaa hahmottua
Siilinjärven Pesiksen naisten ensi kesän Superpesisjoukkueessa on tällä hetkellä solmittuna 14 pelaajasopimusta, joista 11 on jatkosopimuksia viime kauden pelaajien kanssa. Uusia pelaajia joukkueeseen on tällä hetkellä tulossa kolme.
Jatkosopimukset SiiPe on tehnyt muun muassa viime kaudella Ykköspesiksen etukenttiä hallinneiden Johanna Pirskasen, Maaret Ahosen ja Emmi Julkusen kanssa. Kokenut, neljä suomen mestaruutta urallaan voittanut, Ahonen on tärkeä palanen Superpesisnousijalle niin kentällä kuin kopissakin.
Kolmikon lisäksi jatkosopimuksiin nimensä ovat rustanneet Noora Holopainen, Pinja Kesti, Jasmiina Korolainen, Roosa Lappalainen, Hanni-Mari Vainikainen, Jemina Vainionperä, Roosa Vesalo sekä viime kauden ykköspesiksen lyöjätilaston viides Petra Väistölä.
SiiPessä nähdään myös uusia kasvoja ensi kaudella. Viime kauden naisten Ykköspesiksen vuoden lukkariksi valittu, vasta 16-vuotias, Johanna Pirskanen hamuaa paikkaa SiiPen polttolinjasta, joten lukkarin paikasta kilpailemaan Siilinjärvelle saapuu Tyrnävän Tempauksen kasvatti Emmi Hannuniemi. Kohta 20 vuotta täyttävä Hannuniemi pelasi viime kaudella Ykköspesistä Tyrnävällä. Superpesiskokemusta Hannuniemeltä löytyy kahden Halli-SM -ottelun verran Oulun paidasta.
– Odotan innolla, että pääsen pelaamaan Superpesistä SiiPessä. On hienoa päästä nousijajoukkueen mukaan, koska Superpesis on muillekin joukkueessa uudempi juttu ja pääsen kehittymään samanhenkisten ihmisten kanssa. SiiPe on urheilullinen ja hyvä ulkopelijoukkue. Pelattiin SiiPen kanssa tiukkoja pelejä, ja koko ajan piti tehdä hyviä suorituksia, jos halusi pärjätä, Hannuniemi kertoo.
Emmin lisäksi SiiPe on tehnyt sopimukset myös viime kaudella Mynämäen Vesassa 13 Superpesisottelua pelanneen Sohvi Korhosen ja Nurmon Jymyssä Ykköspesistä pelanneen Roosa Martinmäen kanssa. Pian 19 vuotta täyttävä Janakkalan Janan kasvatti Korhonen on totuttu näkemään ulkopelissä linjassa ja takakentällä ja kaksikymppisen Martinmäen ulkopelipaikka on ollut etukentällä.
– Tulen innokkailla ja odottavilla fiiliksillä SiiPeen. Odotan uuteen joukkueeseen tutustumista ja sitä, että päästään aloittamaan kunnolla ensi kesään valmistautuminen. Superpesis eroaa Ykköspesiksestä lähes joka osa-alueella, kun vastustajat ovat kovempia sekä fysiikaltaan että taktisesti ja suorittaminen pitää pystyä pitämään tasaisena ja hyvänä pelistä toiseen, Sohvi Korhonen kertoo.
Pelinjohdossa jatkaa tuttu kaksikko viime kaudelta, kun naisten Ykköspesiksen vuoden pelinjohtajana palkittu SiiPen oma kasvatti Erno Tuomainen jatkaa viuhkan varressa. Kakkospelinjohtajana jatkaa muun muassa kausina 2008-2009 SiiPen naisten pelinjohtajana tutuksi tullut Antti Rönkkö.
– Hienoa, että ollaan saatu pidettyä joukkueen runko kasassa ja että joukkueessa on paljon seuran omia kasvatteja. Uudet pelaajat tuovat varmasti uutta virtaa treenaamiseen ja koko joukkueen tekemiseen. Kaikilla pelaajilla on kova halu kehittyä ja mennä henkilökohtaisella tasolla eteenpäin, pelinjohtajana jatkava Tuomainen iloitsee.
SiiPen viime kauden joukkueesta peliuransa ainakin toistaiseksi lopettavat Amanda Löfgren ja Hanna Huttunen. Pattijoelta Siilinjärvelle saapuneen Noora Leppälän ura jatkuu ensi kaudella toisen seuran väreissä. Lisäksi viime kaudelle viisi Ykköspesisottelua pelannut Ronja Vainikainen miettii uransa jatkoa. SiiPe haluaa kiittää kaikkia naisia panoksestaan SiiPelle.
SiiPen naisilla on tällä hetkellä kasassa 14 sopimusta ja sen lisäksi neuvottelut ovat käynnissä yhden viime kaudella SiiPessä pelanneen pelaajan ja kahden mahdollisen uuden pelaajan kanssa. Lisäksi SiiPen naisten on mahdollista nostaa rinkiin pelaajia suomensarjassa pelaavasta kakkosjoukkueesta ja B-tytöistä.
SiiPen naisten Superpesisjoukkueen sopimustilanne 14.10.2019
Maaret Ahonen (2020)
Emmi Hannuniemi (2020)
Noora Holopainen (2020)
Emmi Julkunen (2021)
Pinja Kesti (2020 + optio 2021)
Sohvi Korhonen (2020)
Jasmiina Korolainen (2020)
Roosa Lappalainen (2020 + optio 2021)
Roosa Martinmäki (2020)
Johanna Pirskanen (2020)
Hanni-Mari Vainikainen (2020)
Jemina Vainionperä (2020 + optio 2021)
Roosa Vesalo (2021)
Petra Väistölä (2021)
Pelinjohto
Erno Tuomainen
Antti Rönkkö