Tag Archive for: siipe

Pesäpalloliiton itäisen alueen palkitsemistilaisuus pidettiin lauantaina 5.10.2024 Varkaudessa. Tilaisuudessa muistettiin kauden 2024 parhaita aikuis- ja junioripelaajia, tuomareita, joukkueita, seuroja ja seuratoimijoita. Paikalla oli mukava määrä itäisen alueen seurojen edustajia.

Siilinjärven Pesikselle tilaisuus tarjoili runsasta palkintosadetta. Kaiken kaikkiaan SiiPeläiset saivat kuusi palkintoa Varkaudesta kotiintuomisiksi. Palkitut ja perustelut olivat seuraavat.

Vuoden seura: Siilinjärven Pesis

Seuralla on ollut tänä vuonna menestyksekäs toiminnan vuosi. Junioritoiminnassa on panostettu alle kouluikäisten toimintaan tekemällä muun muassa laaja päiväkotikierros. Sen myötä Kunnariketun pesisliikkarissa on ollut mukana yli 50 lasta. Pelaajapolku on kunnossa sekä tytöissä että pojissa, aina JunnuSuperista aikuisten joukkueisiin asti. Menestystä tuli miesten sarjanousun ja C-tyttöjen SM-hopean muodossa. Tänä kesänä seura toteutti myös katetun katsomon rakentamisen sekä järjesti hienosti onnistuneen ManttuFest-tapahtuman.

Vuoden C-tyttö: Minja Huttunen

Minja omaa hyvän pelinlukemistaidon ja osaa lukea lyöjää niin, että napsii joskus mahdottomatkin pallot kiinni. Myöskin polttoheitot kotiin kovalla heittokädellä pelastivat joukkueen monesti. Sisäpelissä suoritti perusvarmasti roolinsa joko vaihtaen tai kotiuttaen, tilanteen mukaan. Varmasti yksi parhaimmista ikäkautensa linjapelaajista. Kesällä pelasi samalla varmuudella Tyttöjen Superpesistä ja Naisten suomensarjaa, onnistuen sielläkin mainiosti.

Vuoden E-tyttö: Nelli Rissanen

Monipuolinen liikkuja useamman lajin parissa. Pesiksessä hänen lahjakkuutensa tulee esille monella tapaa: lukkarina, keskikenttäpelaajana, nopeana etenijänä ja hyvänä vaihto- sekä kotiutuslyöjänä. Hyvän heittokäden ansiosta kopparin tontillakin pelaaminen onnistuu. Häneltä löytyy pelinlukutaitoa ja osaamista ohjeistaa ulkokenttäpelaajia sopiville paikoille pelin aikana. Pelasi mahtavan kauden E-tytöissä, lisäksi urakoi E-pojissa sekä D-tytöissä. Tenavaleirillä tuli valinta Itä–Länsi-otteluun.

Vuoden menestyjä: SiiPen C-tyttöjen Nuorisoleirin hopeajoukkue

Monia lahjakkaita huippuyksilöitä sisältävä joukkue pelasi hienon Nuorisoleirin loukkaantumishaasteista huolimatta. Lohkon kakkospaikalta joukkue lähti jatkopeleihin, jossa ensin kaatui Manse ja seuraavana Oulu. Finaalissa joukkue taisteli mestaruudesta viimeiseen asti, mutta aivan se ei mestaruuteen riittänyt. Tämän ikäluokan tyttöjen SM-mitalia on viimeksi seurassa juhlittu 40 vuotta sitten. Eli sen verran harvinaista herkkua tämä hopeamitali seuraan on.

Vuoden menestyjä: SiiPen MSS-joukkueen nousu

Tältä joukkueelta tuskin kukaan odotti sitä, että kausi päätetään nousujuhliin. Runkosarjan kolmossijan jälkeen ei vielä noususta haaveiltu. Mutta kun joukkue eteni nousukarsintoihin hieman ”varkain”, niin nälkä kasvoi lyödessä. Muhos kaatui suoraan kahdessa ottelussa ja näin Mantun yli 500-päinen kotiyleisö sai pitkästä aikaa nauttia miesten joukkueen menestyksestä. Myös tämän sarjanousun takana oli yhtenä palasena hyvä yhteistyö naapuriseuran kanssa, josta pelaajarosteriin saatiin tärkeitä vahvistuksia.

Vuoden nuorisovalmentaja: SiiPen C-tyttöjen valmennustiimi Antti Rönkkö, Kari Katainen ja Jenna Väistölä

Tämä tiimi valmensi isoa, 20 pelaajan harjoitusryhmää, josta muodostettiin kaksi C-tyttöjoukkuetta. Sen lisäksi iso osa pelaajista pelasi myös Naisten suomaria tai maakaria sekä tyttöjen Superia. Tiimin työn tuloksena C-tytöt voittivat SM-hopeaa. Mutta sen lisäksi he myös pitivät huolen siitä, että jokainen otti kehitysaskelia kauden aikana ja sai pelata taitotasolleen sopivia pelejä.

Palkitsemistilaisuudessa seuraa olivat edustamassa C-tyttöjen pelaajista Minja Huttunen ja Tilda Immonen, valmentajat Antti Rönkkö, Kari Katainen ja Jenna Väistölä sekä joukkueenjohtaja Suvi Huttunen. Miesten joukkueesta paikan päällä olivat Kalle Miettinen ja Jesse Jormalainen.

Siilinjärven Pesis esittää lämpimät kiitokset saamistaan palkinnoista!

Kuva: Ilpo Lommi

Siilinjärven Pesiksen perinteinen kauden päätöstilaisuus pidettiin sunnuntaina 6.10.2024. Tällä kertaa paikkana oli koti-Manttu, jonka uusi katettu katsomo tarjosi suojaa syksyisessä säässä. Paikalle saapui mukava määrä lapsia, nuoria ja aikuisia pesäpallon ystäviä.

Tilaisuuden juontajana toimi seuran puolelta Seppo Kiiski. Aluksi Seppo kertoi kuulumisia Itäisen alueen palkitsemistilaisuudesta, joka järjestettiin Varkaudessa lauantaina 5.10.2024. Varkaudessa Siilinjärven Pesis palkittiin vuoden seurana. Lisäksi palkittiin pari menestyjäjoukkuetta ja henkilökohtaisesti tai tiiminä mainiosti onnistuneita. Näistä tulossa erillinen juttu myöhemmin.

Sen jälkeen päästiin jakamaan pystejä pöydän täydeltä. Mantulla palkittiin jokaisesta joukkueesta pelaajia ja muistettiin kiertopalkinnoilla tai kunniamaininnoilla myös toimijoita sekä mahdollistajia. Palkintoja olivat jakamassa edustusjoukkueista Outi Venäläinen, Nelly Kiiski ja Kalle Miettinen sekä junioripäällikkö Jari Komulainen. Toki uudessa katsomossa nautittiin myös pullakahveista ja -mehuista.

Paikan päällä olleiden palkittujen yhteiskuva.

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille ja kovasti intoa seuraavaan kauteen!

Junioripalkintojen kriteerit ja saajat

Kauden harjoittelija, joka on osoittanut kauden aikana hyvää asennetta joukkueen harjoituksissa ja on ollut lähes poikkeuksetta paikalla. Lisäksi pelaaja on käyttänyt aikaa myös omatoimisen liikunnallisuuden kehittämiseen ja pesäpallotaitojen hiomiseen.

Kauden joukkuepelaaja, joka on omalla toiminnallaan parantanut joukkuehenkeä ja pystyy toimimaan kaikkien joukkueen jäsenten kanssa. Lisäksi pelaaja on kannustanut muita upeasti ja antanut rakentavaa palautetta toisille positiivisuuden kautta.

Kauden onnistuja, joka on omilla pelisuorituksillaan auttanut joukkuetta läpi kesän. Hän on näyttänyt esimerkkiä pelillisesti ja ottanut vastuuta niin sisä- kuin ulkopelissä mukaan lukien kaaripelin ja taktiset seikat.

  • G-juniorit: Onni Virranta (harjoittelija), Lilja Bredenberg (joukkuepelaaja), Kaapo Karppinen (onnistuja)
  • F-pojat: Eeti Jokisaari (harjoittelija), Anton Sillanpää (joukkuepelaaja), Pieti Puhakka (onnistuja)
  • E-tytöt keltainen: Veera Moilanen (harjoittelija), Milka Linnala (joukkuepelaaja), Linnea Kivimurto (onnistuja)
  • E-tytöt musta: Hilla Pörsti (harjoittelija), Aala Saastamoinen (joukkuepelaaja), Siiri Ilvesniemi (onnistuja)
  • E-tytöt kilpasarja: Matleena Alanko (harjoittelija), Maria Rönkä (joukkuepelaaja), Hilma Väistölä (onnistuja)
  • E-pojat: Viljami Pirinen (harjoittelija), Aku Arminen (joukkuepelaaja), Taneli Seppälä (onnistuja)
  • D-tytöt keltainen: Iiris Asikainen (harjoittelija), Lilja Forsström (joukkuepelaaja), Hilda Häiväläinen (onnistuja)
  • D-tytöt musta: Ninni Kiiski (harjoittelija), Sara Halonen (joukkuepelaaja), Petra Keinänen (onnistuja)
  • D-pojat: Lauri Viitamäki (harjoittelija), Roope Rissanen (joukkuepelaaja), Julius Manninen (onnistuja)
  • C-tytöt: Iita Larinen (harjoittelija), Tilda Immonen (joukkuepelaaja), Mira Mönkkönen (onnistuja)
  • C-pojat: Veeti Heiskanen (harjoittelija), Miko Mäklin (joukkuepelaaja), Jimi Vartiainen (onnistuja)

Kaikista pienimpien eli G-junnujen palkitut.

Seura palkitsee vuosittain F-ikäisistä kauden pesistytön ja pesispojan. Kauden pesistyttö ja pesispoika ovat hienosti edustaneet seuraa iloisilla peliotteilla ja innokkaalla suhtautumisella harjoittelua ja pelaamista kohtaan.

  • Kauden pesistyttö: Stella Bredenberg
  • Kauden pesispoika: Elias Kontro

Vuoden pesispoika Elias ja pesistyttö Stella hymyssä suin.

Palkitut B-tytöistä ja aikuisten sarjoista

Nämä pelaajat ovat olleet merkittävässä osassa joukkuetta omalla panoksella kentällä ja sen ulkopuolella. Joukkueen menestys on pohjautunut kyseisten pelaajien otteisiin.

  • B-tytöt, kauden tärkein pelaaja: Nelly Kiiski
  • Naisten suomensarja, kauden tärkein pelaaja: Sanni Katainen
  • Naisten maakuntasarja, kauden tärkein pelaaja: Pihla Tuovinen
  • Naisten Ykköspesis, joukkueen tärkein pelaaja: Outi Venäläinen
  • Miesten suomensarja, joukkueen tärkein pelaaja: Kalle Miettinen

SiiPen miesten edustajat. Kuvassa edessä oikealla myös henkilökohtaisesti palkittu Kalle Miettinen.

Palkittuja toimijoita ja mahdollistajia eri rooleissa

  • Vuoden tuomari: Tea Kolari
  • Vuoden juniorivalmentaja: Petri Manninen
  • Vuoden valmennustiimi: Laura Väistölä ja Laura Rissanen
  • Vuoden taustatiimi: KELA-kerho
  • Vuoden kumppani: Maanrakennus V.Inola Oy
  • Vuoden pesisperhe: Puhakan perhe
  • Vuoden SiiPeläinen: Peppi Pasanen
  • Vuoden talkoolainen: Mika Rönkä
  • Vuoden joukkue: Miesten suomensarjajoukkue
  • Vuoden pelinjohtaja: Otto Hoffren

Katso perustelut tästä >>

Edustajia KELA-kerhosta, joka on aina valmiina auttamaan ja parantamaan puitteita.

Kunniamaininnat kertaa kolme

Tänä vuonna seura halusi palkita kunniamaininnoin yksittäisen henkilön, tapahtumataustatiimin sekä joukkueen.

  • Henkilö: joukkueenjohtaja ja johtokunnan viestintävastaava Suvi Huttunen
  • Tapahtumataustatiimi: ManttuFestin taustatiimi Tero Karttunen, Heidi Hirvonen, Jani Huttunen, Suvi Huttunen, Lauri Kuosmanen, Kimmo Kauhanen
  • Joukkue: C-tyttöjen kilpasarjajoukkue

Katso perustelut tästä >>

Paikalla olleet C-tyttöjen SM-hopeajoukkueen pelurit ja taustat.

Kuvat: Timo Mäkinen

Kausi 2024 päättyi Siilinjärven Pesiksen miesten joukkueen osalta iloisissa merkeissä, kun nousu Ykköspesikseen varmistui kauden viimeisessä ottelussa lähes 500-päisen kotiyleisön edessä. Sarjanousun myötä vaatimustaso kentällä ja kentän ulkopuolella kasvaa.

Tulevan kauden Siilinjärven Pesiksen miesten Ykköspesisjoukkueen kasaaminen on täydessä vauhdissa ja pelaajasopimuksia päästäänkin julkaisemaan jo lähiaikoina.

Yhteistyöhön Superpesiksen suurseuran kanssa.

Siilinjärven Pesis ja Miesten Superpesiksessä pelaava Joensuun Maila ovat solmineet yhteistyösopimuksen kaudelle 2025. Yhteistyön tarkoituksena on tukea seurojen edustus- ja junioritoimintaa. Yhteistyösopimus tuo Siilinjärven Pesiksen miesten Ykköspesisjoukkueen pelaajarinkiin lisää laajuutta ja laadukkuutta. Joensuun Maila pystyy yhteistyön myötä puolestaan tarjoamaan nuorille pelaajilleen laadukkaan kehittymismahdollisuuden Ykköspesiksen puolella.

— On hienoa saada seurata ensi kesänä uudistuneella Mantun pesäpallostadionilla laadukasta pesäpalloa, kun sekä miehet, että naiset pelaavat Ykköspesistä. Yhteistyön kautta saamme arvokasta kokemusta nuorille tuleville tähdille ja myös laajuutta pelaajarinkiimme. Uskon vahvasti, että yhteistyöstä on suuresti hyötyä molemmille seuroille, Siilinjärven Pesiksen puheenjohtaja Tero Karttunen kommentoi.

— Ykköspesis on sarja, joka meiltä puuttuu poikien puolen pelaajapolusta. On todella arvokasta ja hienoa, että meidän nuorille pelaajille mahdollistuu sarjan ottelut Siilinjärven Pesiksen perinteikkäässä paidassa, kommentoi Joensuun Mailan toiminnanjohtaja Jaakko Hirvonen.

Lisätietoja yhteistyösopimuksesta antavat:

Tero Karttunen, Siilinjärven Pesis
Puh. 040 590 1579
S-posti: tero.karttunen@siipe.fi

Jaakko Hirvonen, Joensuun Maila
Puh. 044 5442 697
S-posti: jaakko.hirvonen@joensuunmaila.fi

Viime kesänä Siipettärien kakkospelinjohtajana Ykköspesiksessä ja ykköspelinjohtajana Tyttöjen Superpesiksessä toiminut Pekka Keinänen (kuvassa vasemmalla) on tehnyt yhden vuoden mittaisen sopimuksen ykköspelinjohtajan pestistä.

Loistavaa työtä Tyttöjen Superpesiksessä viime kesänä tehnyt Keinänen pääsee nyt jatkamaan työtä useiden samojen pelaajien kanssa nyt myös Ykköspesiksen puolella. Tuore pelinjohtaja odottaa jo kuumeisesti joukkueen ensimmäistä kokoontumista:

– Positiivisella ja hyvillä mielin lähdetään kohti tulevaa! Nyt kun on hetki vedetty happea niin innolla jo odotetaan, että päästään polkaisemaan uusi projekti kohti ensi kesää käyntiin. Seuralla on selkeät pitkän aikavälin tavoitteet ja niitä kohti jatketaan menemistä.

Keinäsen aisaparina kakkospelinjohtajan roolissa nähdään tulevalla kaudella ansiokasta työtä pesäpallon parissa jo vuosikymmeniä tehnyt Jari Karjanlahti. Siilinjärven Pesiksessä Karjanlahti on toiminut useissa eri tausta-, valmentaja- ja pelinjohtotehtävissä vuosien ajan.

Siilinjärven Pesis jatkaa Kunnariketun pesisliikkaritoimintaa myös tulevan syksyn ajan. Liikkaritoiminta sai tänä kesänä supersuosion ja toimintaa on ilo jatkaa. Myös ikäryhmiä voidaan jakaa, koska lapsimäärä on ollut nousujohteinen.

Pesäpalloliiton lanseeraama Kunnariketun pesisliikkari sai hienon vastaanoton Siilinjärvellä. Etenkin perheille suunnattu pesisliikkariryhmä yllätti positiivisesti ja perheet löysivät hienosti harrastuksen pariin.

Positiivista palautetta on tullut etenkin jo 2-vuotiaille järjestetystä toiminnasta, jossa perheet ovat saaneet yhteistä aikaa liikunnan parissa. Lapset ovat päässeet tutustumaan toimintaan omien mielenkiintojensa mukaan. Kaikille lapsille on jaettu Kunnariketun tehtäväkortit. Ohjausten alussa ohjaajat ovat käyneet lasten kanssa läpi, mitä kotitehtäviä on suoritettu ja jokaisen tehtävän kohdalle on saanut oman tarran vihkoon laitettavaksi.

4–6-vuotiaiden ryhmässä on uutena asiana harjoiteltu tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Niitä on harjoiteltu ohjausten alussa käymällä erilaisia tunnetiloja läpi tarinan muodossa ja lapset ovat itse päässeet havainnoimaan, onko kyseisiä tunnetiloja ollut ja miten niistä voi itse selvitä tai auttaa kaveria selviämään. Lapset ovat keskittyneet hienosti ohjauksiin ja edelliseen kesään verrattuna useampi lapsi on kiinnostunut tulemaan joukkuetoimintaan mukaan.

SiiPen pesisliikkarit syksyllä 2024

Syksyn Kunnariketun pesisliikkareissa kannustetaan monipuoliseen liikuntaan, opetellaan ryhmässä toimimista, opitaan motorisia perustaitoja sekä pesäpallon alkeita leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti. Konsepti kannustaa perheitä liikkumaan yhdessä.

Osallistumismaksu syksyn harrasteisiin sisältää harrastepassin, koulutettujen ohjaajien suunnittelemat toiminnot, liikuntavälineet ja Kunnariketun liikuntamateriaalit.

Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa maanantaina 19.8.2024 Suomisportin kautta.

1. Kunnariketun pesisliikkari 2–4-vuotiaille perheineen

Tämä pesisliikkari liikuttaa perheitä yhdessä leikkien, pelien ja liikuntaratojen avulla. Huoltajan läsnäolo on välttämätön ohjauksen aikana.

  • Toimintakausi viikot 39–48
  • Ajankohta lauantaisin klo 9.30-10.15 Hamulan koulun salissa
  • Hinta 30 €
  • Ilmoittutuminen Suomisportissa

2. Kunnariketun pesisliikkari 4–6-vuotiaille

Tämän pesisliikkarin toiminnassa painottuvat motoriset liikkumistaidot ja pesäpallon alkeet ikätason mukaisesti. Vanhempien läsnäolo ei ole välttämätön ohjausten aikana, mutta vanhemmat voivat osallistua toimintaan. Pesisliikkariryhmä toimii samalla ponnahduslautana SiiPen joukkuetoimintaan.

  • Toimintakausi viikot 39–48
  • Ajankohta lauantaisin klo 10.15-11.15 Hamulan koulun salissa
  • Hinta 35 €
  • Ilmoittautuminen Suomisportissa

Lisätiedot:
Junioripäällikkö Jari Komulainen, puh. 040 754 0783, jari.komulainen(at)siipe.fi

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

SiiPen miesten pelit suomensarjassa eivät jatku vielä 17.–18.8. viikonloppuna. Kouvolan Pallonlyöjät on luopunut paikastaan itälohkon finaalisarjassa. Näin SiiPe on suoraan itälohkon voittaja ja pelaa noususta Ykköspesikseen.

SiiPe kohtaa seuraavaksi pohjoislohkon mestarin eli Muhoksen Pallo-Salamat. Ottelut pelataan lauantaina 24.8. klo 16 Muhoksella ja sunnuntaina 25.8. klo 17 Siilinjärven Mantulla. Ottelusarja pelataan paras kolmesta -järjestelmällä. Mahdollinen kolmas ottelu pelataan lauantaina 31.8. klo 15 Muhoksella.

Lippujen hinnat su 25.8. otteluun

  • Aikuisen lippu 10 €
  • Opiskelijat ja eläkeläiset 8 €
  • Alle 18-vuotiaat veloituksetta

Tulethan kannustamaan SiiPen miehet voittoihin!

Naisten Ykköspesiksen pohjoislohkon karsintaottelusarja käynnistyy keskiviikkona 14.8.2024 Siilinjärvellä. Siipettärien vastustajana sarjassa on Kajaanin Pallokerho.

Ensimmäinen ottelu pelataan Mantun pesäpallostadionilla keskiviikkona 14.8. klo 17.30. Karsintaottelusarja jatkuu heti torstaina 15.8. klo 17.30 Kajaanin liikuntapuistossa. Ottelusarja pelataan paras kolmesta järjestelmällä. Mahdollinen kolmas ottelu pelataan Siilinjärven Mantulla tiistaina 20.8. klo 17.30.

Lippujen hinnat karsintaotteluihin ovat samat kuin runkosarjan kotiotteluissa.

  • Aikuisen lippu 12 €
  • Opiskelijat ja eläkeläiset 10 €
  • Alle 18-vuotiaat veloituksetta

Nyt jos koskaan Siipettäret tarvitsevat tukea kotiyleisöltä. Tulethan kannustamaan Siipettäret voittoon!

Tänäkin kesänä Siilinjärven Pesis on palkannut siilinjärveläisiä nuoria kesätöihin. Nuoret ovat työskennelleet jäätelökioskeilla, ohjaajina, ottelutapahtumien kioskeissa ja lipunmyynnissä sekä kesäleireillä. 

Kesätyöntekijöitä on tänä kesänä ollut yhteensä yli 20. Jäätelökioskeissa ja ohjaajina on työskennellyt useita kokeneita konkareita. Osa nuorista sen sijaan on ollut ihan ensimmäistä kertaa kesätöissä. Seuran jäätelökioskeja löytyy Siilinjärven torilta ja HalpaHallilta sekä Vuorelan S-Marketilta.

– Tavoitteena seurassamme on, että nuori arvostaa kaikkea työtä ja tekee työnsä asenteellisesti aina täysillä. Toiselle opettaminen on huomattu nuorten keskuudessa hyväksi keinoksi. Toki myös hyvä perehdytys on tärkeää, seuratyöntekijä Seppo Kiiski kertoo.

Yksi kokenut konkari on 19-vuotias Sara Hyötyläinen, jolla on jo neljän kesän työkokemus jäätelökioskista. Tänä kesänä työpisteenä on ollut HalpaHallin jäätelökioski, joka on aurinkoisina kesäpäivinä torikioskin tavoin suosittu jäätelöpaikka.

– Jäätelökioskilla työvuorojen määrä saattaa vaihdella viikoittain paljonkin muiden työntekijöiden sekä omien menojen mukaan. Heinäkuussa olen tehnyt keskimäärin viisi vuoroa viikkoon. Työn parhaita puolia ovat iloiset asiakkaat ja heidän kanssaan käydyt keskustelut, kuvailee Sara työtään.

Sara Hyötyläinen (vas.) ja Henriikka Anttila (oik.) työvuorossa HalpaHallin jäätelökioskissa.

Moni seuran kesätyöntekijöistä pelaa pesistä SiiPen joukkueissa. Pelaaminen ei kuitenkaan ole edellytys kesätyöpaikan saamiselle. Siipettärissä Naisten Ykköspesistä pelaava Henriikka Anttila on ollut töissä jäätelökioskissa. 16-vuotias Tilda Immonen puolestaan on työskennellyt pelaamisen ohella ottelutapahtumissa. Tildan pelikesä on ollut varsin tiivis, sillä hän on pelannut C-tyttöjen SM-sarjaa, Tyttöjen Superpesistä ja Naisten suomensarjaa.

– Tiedon SiiPen kesätyöpaikoista löysin Instagramin kautta. Olen myynyt kioskissa esimerkiksi jäätelöä, kahvia ja suolaisia sekä makeita leivonnaisia. Lisäksi olen siivonnut. Töiden ja pelien yhteensovittaminen on ollut helppoa. Työvuorot on suunniteltu erittäin hyvin peliaikataulujeni mukaan. Parasta kesätöissä on ollut ihmisten tapaaminen, Tilda kertoo.

Myös 16-vuotias Martta Alanko on ollut kesätöissä ottelutapahtumissa. Martalla itsellään ei ole pesäpallotaustaa, mutta moni hänen ystävistään harrastaa lajia.

– Sain kesätyöpaikan SiiPeltä lähettämällä heille työhakemuksen sähköpostiin. Olen oppinut työssä paljon, kuten toimimaan asiakaspalvelijana. Ehdottomasti suosittelen SiiPen kesätyöpaikkoja muille, toteaa Martta.

Tilda (vas.) ja Martta (oik.) valmistautumassa palvelemaan kioskiasiakkaita Mantulla.

Osa nuorista on tehnyt kesätöitä kesätyösetelin kautta. Siilinjärven kunnalla on tapana jakaa kesätyöseteleitä siilinjärveläisille 9. luokan päättäville nuorille. Setelin avulla kunta haluaa tukea nuorten työllistymistä ja mahdollistaa työelämään tutustumisen. Katso lisää kunnan verkkosivuilta.

Tänä kesänä Siilinjärven Pesis sai tukea kesätyöntekijöiden palkkaamiseen myös LähiTapiolalta ja Lions Clubilta.

Teksti: Suvi Huttunen
Kuvat: Lauri Kuosmanen

Tervetuloa makumatkalle, joka juhlistaa Siilinjärven Pesiksen perinteitä ja historiaa! SiiPe-kahvi tuo pesäpallokenttien energian ja yhteisöllisyyden kahvikuppiisi. Tämä kahvi on valmistettu eettisesti pienviljelijöiden korkealaatuisista pavuista, jotka on huolellisesti valittu ja paahdettu täydellisyyteen Black Bean Roasteryllä Vantaan Rekolassa. Tämä kahvi tarjoaa sinulle rikkaan ja täyteläisen makuelämyksen.

Koe pesäpallokenttien jännitys jokaisessa siemauksessa. SiiPe-kahvi on täydellinen valinta niin aamun ensimmäiseen kupilliseen kuin iltapäivän piristävään taukohetkeen.

Ostaessasi SiiPe-kahvia, tuet Siilinjärven Pesistä ja mahdollistat nuorille urheilijoille hyvät harrastusmahdollisuudet.

Osta kahvisi nyt ja liity osaksi Siilinjärven Pesiksen tarinaa. Nauti kahvista, joka on aidosti ”Historiallisen hyvää”!

Saatavilla on niin tumma- kuin keskipaahtoinen versio.
Hinta: 10€/pkt tai 90€/10pkt.

Tilaa SiiPe-kahvisi täältä.

Voit ostaa SiiPe-kahvia myös Siilinjärven Pesiksen ottelutapahtumista ja SiiPen toimistolta.

Siilinjärven Pesis on mukana Kaikukortti-yhteisössä ja tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn Kaikukortilla kaikkiin kesän 2024 ottelutapahtumiin, joissa on lipunmyynti.

Kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus käydä urheilutapahtumissa, konserteissa, festivaaleilla, museoissa ja teattereissa, vaikka oma taloudellinen tilanne olisikin tiukka. Ratkaisuksi tähän on kehitetty Kaikukortti.

Mikä on Kaikukortti?

Kaikukortilla voit hankkia maksuttomia pääsylippuja esimerkiksi festivaaleille, konsertteihin, tanssiesityksiin, urheilutapahtumiin tai teatteriin ja lisäksi kurssipaikkoja kansalaisopistoihin. Kortti on henkilökohtainen, eikä se maksa mitään.

Kuka voi saada Kaikukortin Pohjois-Savon hyvinvointialueella?

Voit saada Kaikukortin, jos

  • Olet Pohjois-Savon hvyinvointialueen Kaikukortti-toiminnassa mukana olevan sosiaali- ja terveysalan (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijan asiakas
  • Olet lisäksi tiukassa rahatilanteessa etkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kurssipaikkoja ja
  • Olet vähintään 16-vuotias.

Ennakkoon ilmoittautumista ottelutapahtumiin ei tarvita. Varaudu portilla esittämään Kaikukorttisi, kortin tunnus ja henkilöllisyystodistus.

Myös elokuussa Siilijärven Pesiksen järjestämään ManttuFest-tapahtumaan on varattu 25kpl lippuja Kaikukorttilaisille. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu ManttuFestille sähköpostitse osoitteeseen info@manttufest.fi. Ilmoitathan viestissä myös Kaikukorttisi tunnuksen.

Lue lisää Kaikukortista ja kortin hankkimisesta osoitteista:

www.kaikukortti.fi

www.siilinjarvi.fi/kaikukortti-kokemuksia-kulttuurista/