Tag Archive for: velimalja

Siilinjärven Pesiksen Superpesiskauteen on aikaa hieman alle 11 vuorokautta ja tänään kauteen haettiin asetelmia Sotkamon Jymyä vastaan pelatussa harjoitusottelussa. Samalla joukkue sai tuntumaa Mantun kotikenttään pelin muodossa, ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Yleisöäkin saapui Mantulle harjoitusotteluun mukavat 402.

Superpesiksen kestomenestyjä Jymy voitti ottelun 0-2 (1-2, 2-7), mutta tappiosta huolimatta ottelusta jäi SiiPelle positiivisia asioita mieleen.

Ensimmäinen jakso oli tiukka, kuten lukemat ja kenttätapahtumat antavat ymmärtää. Roope Korhonen siirsi Jymyn ensin 0-1 johtoon ja SiiPe tuli tasoihin Kimmo Lukkarin välilyönnillä. Kimmon kotiutuksen lisäksi SiiPe painosti Sotkamon ulkokenttää hyvillä lyönneillä, mutta Jymyn kopparit estivät SiiPen lisäjuoksut polttoheitoillaan. Jakson voittojuoksu syntyi Jymyn Roope Korhosen mailasta. Ensimmäisen jakson kolmostilanteet vei SiiPe 5-3.

– Varsinkin ensimmäisellä jaksolla ulkopelimme oli mallikasta, Jymyn kaksi juoksua tuli hyvillä lyönneillä. Jakso antoi uskoa ulkopeliin ja että pystymme pelaamaan tässäkin sarjassa voittavaa peliä räpylä kädessä, SiiPen 2-pelinjohtaja Tommi Luostarinen analysoi avausjaksoa.

Toisen jakson avausvuorossa Jymy jylläsi 0-5 johtoon. Sekaan mahtui yksi Mantun monttuun livahtanut Niko Korhosen lyönti, jonka tuloksen 1+1 juoksua. Jymyn johtoa lisäsivät vielä harhaheitolla ja Roope Korhosen mailasta syntyneet juoksut. Toisen jakson kolmannessa vuorossa SiiPe sai pelistä jälleen kiinni. Yhdeksi sytyttäjäksi voinee lukea Antti Rinnevuoren komeaa syöksykoppia takarajan tuntumasta, minkä hän haki ”taaksepäin” syöksymällä. Vastaava on nähty Antilta aiemminkin Superpesiksessä Kankaanpään Mailan paidassa vuonna 2013.

SiiPe onnistui juoksun teossa toisellakin jaksolla, kun Lukkari kotiutti Ville Pietisen kolmannessa vuorossa. SiiPe onnistui pitämään Jymyn nollilla viimeisessä vuoroparissa ja teki itse vielä Lukkarin kakkosrajanäpäytyksellä 2-7 kavennusjuoksun.

– Toisen jakson alussa ei oltu täysin hereillä ja kaveri pääsi johtoon, minkä jälkeen ei päästy enää peliin mukaan sen vaaditulla tasolla. Parempi voitti, tuumasi Luostarinen.

SiiPen kaari tuulettaa toisen jakson avausjuoksua. Kuva: Ahti Räsänen

– Sisäpelimme vaatii vielä tarkennuksia ja laadukkaita lyöntejä täytyy tulla enemmän. Ensi viikko tullaankin käyttämään harjoittelussa etenkin sisäpelin hiomiseen, suuntaa Luostarinen katseita vapun jälkeiselle ajalle.

Perjantaiksi suunniteltu SiiPen ja Puijon Pesiksen kohtaaminen Kuopiossa on jouduttu perumaan huonon sääennusteen vuoksi. Pelin mahdollisesta pelaamisesta myöhempänä ajankohtana ilmoitetaan SiiPen kanavissa. Mikäli harjoitusottelua ei pelata myöhempänä ajankohtana on SiiPen seuraava ottelu sarja-avaus Joensuussa 12.5.

Lauantaipäivänä SiiPe kohtasi Kiteen Pallon, jonka se kohtasi voitokkaasti jo Halli-SM-alkuturnauksessa Joensuussa. Kitee tuleekin SiiPelle vielä tutuksi tämän kauden sarjassa, kun joukkueet kohtaavat runkosarjassa neljästi.

Mikäli harjoituspeleihin on uskominen, sopii KiPa SiiPen vastustajaksi hyvin, kun Imatralla SiiPe kaatoi Kiteen puhtaasti 0-2 (1-2, 5-9). Sisäpelissä koviten KiPan ulkokenttää kurittivat Toni Toivanen, 4 lyötyä ja Samu Vainikainen, 1+2 lyötyä. Otto Hoffren, Antti Rinnevuori ja Kimmo Lukkari löivät yhdet juoksut mieheen. Yhden juoksun SiiPe sai harhalla.

– Toisella jaksolla peli aukesi. Puolin ja toisin tuli hyviä lyöntejä, mutta myös räpylävirheitä. Varsinkin sisäpelissä oli hyviä asioita, mutta töitä on vielä edessä, kommentoi Westersund Savon Sanomille KiPa-pelin jälkeen.

Imatra otteluun SiiPe lähti hieman muuttuneella kokoonpanolla. Simo Vainikainen huilasi ottelun, KiPa-pelissä syötellyt Heikki Rantanen siirtyi katsomon puolelle ja Teemu Kinnunen otti lukkarin paikan haltuun, Roope Räisänen tuli etukentälle ja Ville Pietinen jokeriksi, molempien huilattua ensimmäisen ottelun.

Itse ottelu oli etenkin sisäpelin osalta nihkeää. Imatralle täksi kaudeksi Kiteeltä siirtynyt Sami Partanen löi IPV:n 1-0 johtoon toisessa vuorossa ja tuo juoksu jäi jakson ainoaksi ja jaksovoitto IPV:lle.

Toisella jaksolla hanat aukesivat vuolaammin. Imatran lyöjäjokeri Jere Dahlström kotiutti kahdesti, Juuso Lattu löi läpi 1+1 juoksun arvoisesti ja Mikko Kosonen kotiutti kertaalleen. SiiPen kaikki juoksut syntyivät yhdellä kolmospesän ohi suuntautuneella harhaheitolla.

– Ulkopeli oli meillä ihan hyvässä kuosissa ja sillä pysyttiin mukana pelissä. Sisällä puolestaan ei tullut peräkkäisiä onnistumisia, eikä saatu moottoria missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Kaiken kaikkiaan hyvä turnaus ja saatiin hyvää dataa, siitä mitä pitää vielä tehdä, Westersund pui sunnuntain peliä ja turnausta.

Ennen kauden alkua SiiPe kohtaa harjoitusotteluissa vielä Sotkamon Jymyn 1.5. kotikentällä Mantulla sekä paikallisvastustaja Puijon Pesiksen 3.5. Kuopiossa.

Vappupäivän SiiPe – Sotkamo ottelu alkaa klo 16.00. Liput tuohon otteluun 5 €, kausikortilla vapaa pääsy. Liput myydään portilta.

Superpesiskausi starttaa viikonloppuna Seinäjoen ja Joensuun toimesta Fuengirolassa, mutta ennen kotimaan kamaralla pelattavaa kauden avausta Siilinjärven Pesis pelaa vielä neljä harjoitusottelua. Kaksi ensimmäistä on luvassa viikonloppuna Imatran Velimalja-turnauksessa. SiiPe kohtaa turnauksessa lauantaina 27.4. Kiteen Pallon klo 15.00 alkavassa ottelussa ja sunnuntaina 28.4. Imatran Pallo-Veikot klo 12.00.

Imatralle, ensimmäisiin ulkona pelattaviin otteluihin, SiiPe pääsee lähtemään kahden viikon ulkona treenaamisen kokemuksella.

– Pitkän talven ja sisällä treenaamisen jälkeen aina innolla odottaa ulospääsyä. Nyt varsinkin, kun kelit on suosinut ja ollut lämmintä, on tullut treenaamiseenkin uutta puhtia, SiiPen Teemu Kinnunen kertoo.

Velimalja-turnauksen pelit ovat kaikille turnaukseen osallistuville joukkueille ensimmäiset ulkona pelattavat harjoitusottelut. SiiPe kohtasi KiPan Halli-SM -alkuturnauksessa voittaen pohjoiskarjalaiset kotiutuskisan jälkeen 2-1. Imatran SiiPe on kohdannut viimeksi harjoitusottelussa helmikuussa 2018.

Kinnunen tietää mitä viikonlopun peleiltä lähdetään hakemaan.

– Odottavin tunnelmin lähdetään viikonlopun kotoksiin. Voittamaan toki aina lähdetään, mutta kyllä turnauksen tärkeintä antia on oman pelin kehittäminen. Molemmat vastustajat on myös kesällä niin sanottuja päävastustajia, niin hyvä nähdä jo tässä vaiheessa missä mennään.

Velimalja-turnauksen jälkeen SiiPe kohtaa Sotkamon Jymyn kotikentällään Mantulla vappupäivänä 1.5. klo 16.00 ja paikallisvastustaja Puijon Pesiksen perjantaina 3.5. klo 17.00. Superpesiksen runkosarja alkaa SiiPen osalta 12.5. Joensuussa.