Puheenjohtajan kynästä – pikakelaus kahdelta kuukaudelta

Oikein mukavaa vuoden 2023 alkua pesäpalloväelle. Nopeasti on kaksi kuukautta puheenjohtajana pyörähtänyt. Asioitakin on tapahtunut ihmeellisen paljon. Edelleen päällimmäisinä mielessä tekemisen ilo ja yhteenkuuluvuus.

Heti alkumetreillä pohdimme, että meillä on tarve avata toimiston ovet ja saada sinne työntekijä työstämään tärkeitä arjen asioita. Säisän Merja, niin sanotusti omista joukoistamme, olikin helppo valinta hommaan. Mahtavaa on ollut kertoa, että toimistolla on tiettyinä aikoina ovi auki ja kahvipannukin porisee vieraille.

Joulukuussa käynnistimme junioripäällikön rekrytoinnin. Halusin kokeilla tavanomaisesta poikkeavaa tapaa kertoa avoimesta työpaikasta. Niinpä tulinkin omien junnujen kaappaamaksi. Vapautumisen ehtona oli timanttisen junioripäällikön palkkaaminen. Toiveena oli saada kampanjalla hyvää tulosta ja näkyvyyttä. Hakemuksia alkoi tulla, mutta mielessäni toivoin jotain erilaista hakijaa. Meinasi jo vähän jännittää, kun hakuaika alkoi olla loppumaisillaan. Viimeisen viikonlopun aikana ongenkoho pomppi iloisesti. Sähköpostiin napsahti toivottu saalis ja sieltäpä se vonkale pitkän odotuksen jälkeen nostettiin ylös.

Toivotan vielä isosti tervetulleeksi Jari Komulaisen seuramme junioripäälliköksi. Ensimmäisten tapaamisten jälkeen vaikuttaa siltä, että saamme seuratyöhön lempeän ammattilaisen, joka arvostaa juniori- ja kasvatustyötä. Jari aloittaa työnsä virallisesti 20. helmikuuta 2023.

Harjoittelen edelleen puheenjohtajan roolin omaksumista. Olen tutustunut seuratoimijoihin, talkoolaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Olen myös osallistunut eri ikäluokkien harjoituksiin ja hakenut omaa paikkaani seuraväen joukossa. Kuuntelemalla olen saanut paljon vinkkejä siitä, mitä muut ajattelevat seuratyöstä ja minkälaista sen pitäisi olla.

Opittavaa ja tekemistä on paljon. On pitänyt olla armollinen myös itselleen. Kaikkea ei tarvitse osata heti eikä mikään tapahdu saman tien. Sen jo tiedän, että haluan tehdä roolistani seuratyön keskiössä itseni näköisen. Roolista löytyy hyvin paljon samoja lainalaisuuksia kuin yritysmaailmassa. Yhteisöllisestä esihenkilöroolista on ollut suhteellisen helppoa ottaa mallia myös seuratyöhön.

Hyvässä seurassa tehdään hommia hymy huulilla. Niin, että jokainen tietää oman tonttinsa. Tärkeintä on tuntea se, että työtä arvostetaan ja siitä saa itselleen voimia myös muuhun arkeen.

Pesisterveisin,
Tero Karttunen