SiiPe kohtaa jälleen Kiteen Pallon
SiiPe ja Kiteen Pallo kohtaavat keskiviikkona neljännen kerran tämän kauden runkosarjassa. Voitot ovat tällä hetkellä Kiteelle 2-1 ja pisteet 5-4 KiPalle. Kaikki joukkueiden väliset ottelut ovat päättyneet lukemin 2-1, kun yksikään ottelu ei ole ratkennut suoraan kahden jakson jälkeen. Kahdesti ratkaisua on haettu supervuorosta ja kertaalleen kotiutuslyöntikisasta.
– Varmasti jälleen on luvassa tiukka kamppailu pisteistä. Kaksi hyvää ulkopelijoukkuetta vastakkain, niin luonnollisesti se kumpi suorittaa mailassa paremmin on vahvoilla. Jaksojen alut ovat meille tärkeitä, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund tuumaa.
Edellisen kohtaamisen jälkeen Kitee on tehnyt liikkeitä pelaajamarkkinoilla molempiin suuntiin, kun Juha Toikka purki sopimuksensa ja siirtyi loppukaudeksi Haminaan. Haminasta ovi kävi Kiteen suuntaan kun KiPan sopimuspelaaja, Haminassa lainalla ollut, Jani Ahonen palasi Kiteen paitaan.
Keskiviikon otteluun lähdettäessä sarjatilanne joukkueiden välillä on äärimmäisen mielenkiintoinen. SiiPe on sarjassa kahdestoista 19 pistellä ja KiPa kymmenentenä 22 pisteellä. Oman lisämausteensa peliin antaa myös ennusteissa luvattu helteinen sää. Otteluun saapuvalle yleisölle SiiPen pelinjohtajalla on selkeä toive.
– Keskiviikon otteluun ja koko loppukauden kotiotteluihin toivon yleisöstä runsaasti ääntä ja kotijoukkueen kannustusta.
Miesten Superpesistä: Siilinjärven Pesis – Kiteen Pallo -90 keskiviikkona 24.7. klo 18.00 Mantulla. Liput 13 € / 10 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Otteluisäntänä Kattoapu Lastikka. Osta liput tästä.