SiiPen E-pojat treenaavat monipuolisesti ja odottavat innolla pelejä
E-pojat harjoittelevat 3–4 kertaa viikossa. Harjoitukset pitävät sisällään monipuolisia lajiharjoituksia, pelejä ja leikkejä unohtamatta. Lisäksi ohjelmassa on oheisharjoittelua yhteistyössä Crossfit Liiterin kanssa.
Joukkueeseemme kuuluu 14 vuonna 2011–2012 syntynyttä poikaa. Suurin osa on jo pidempään harrastaneita. Kokeneimmat ovat pelailleet jo kuutisen vuotta pesäpalloa.
Tulevana kesänä osallistumme Jyväskyssä järjestettävälle Kunnarileirille ja Kankaanpään Tenavaleirille. Aluesarjassa osallistumme pelisarjaan kahdella joukkueella.
Joukkueemme valmennuksesta vastaavat Antti Pasanen ja Paavo Väistölä. He pelaavat itsekin kesällä innokkaasti kuntopesistä. Joukkueenjohtajina toimivat Sari Knuutinen ja Marleena Väistölä ja rahurina toimii Mirja Pellinen. Kesäisin toimimme aktiivisesti vanhempien kanssa yhteistyössä.
Joukkuettamme tukemassa:
- Agrihuolto Pitkänen Oy
- ATM Taksipalvelu Oy
- Ekohoitola Marlena
- Grilli PikkiRilli
- Hovikalla
- Hussolan tila
- Kaiku Kids
- Kukkaispalvelu Satumaa
- Kuopion koneurakointi
- MV Kiinteistöt & Isännöinti Oy
- Sujuteam