,

Siipettärien hallipelit käyntiin Kajaanissa

 

SiiPen naiset aloittivat hallikauden harjoituspelit viikonvaihteessa Kajaani-hallissa, jossa vastustajana oli tulevan sarjakauden yksi vastustajista eli Kajaanin pallokerho.

Siipettäret aloittivat ottelun ennakkoluulottomasti ja siirtyivät heti ensimmäisellä sisävuorolla 0–2 johtoon Siiri Väistölän ja Nelly Kiisken lyönneillä. Joukkueen ulkopeli oli ensimmäiselle hallipelille tyypilliseen tapaan vielä hieman hermostunutta ja näinpä ensimmäinen jakso päättyi vastustajan niukkaan voittoon lukemin 3–2.

Myös toinen jatko alkoi pirteästi ja joukkueet pelasivat juoksuitta toiseen vuoropariin saakka. Siipettäret avasivat juoksutilin Sara Koivikon välilyönnillä. Kolmannessa ja neljännessä vuorossa vastustaja teki vielä muutamat juoksut vastustamattomilla lyönneillä ja viimeiselle tasoittavalle vuorolle lähdettiin lukemissa 4–1. Näihin lukemiin päättyi myös toinen jakso, ja Kajaani nappasi ottelusta 2-0 voiton.

Pelattu Supervuoro päättyi 1–0 Kajaanille ja myös kotiutuslyönti kisassa Kajaani oli himpun verran parempi (3-2).

Pelinjohtaja Tommi Luostarinen oli tyytyväinen erityisesti joukkueen pirteään peli-ilmeeseen. ”Hyvää oli myös, että ottelun alku oli ennakkoluuloton ja hyökkäävä. Joukkueena tehtiin niitä asioita, mistä oli ennen peliä sovittu”, tuumaili Tommi pelin jälkeen.

”Kehitettävääkin toki jäi eli vielä tarvitaan toistovarmuutta sekä ulko- että sisäpeliin. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin hyvä fiilis siitä, kuinka yhtenäisesti joukkue pelasi ensimmäisessä harjoitusottelussaan, joka oli useimmille pelureille ensimmäinen kerta ykköspesistasolla tai ensimmäinen kerta SiiPen riveissä”, pohti tyytyväinen pelinjohtaja.

Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä. Pelaaminen tuo aina uutta potkua arkiseen harjoitteluun. Siipettärien hallipelit jatkuvat maaliskuussa Lapualla. Sitä kohti hyvillä mielin.

Lisätunnelmia pelistä Siipettärien Instagramissa.