Uusi rooli, vanha seura – Heidi Hirvonen SiiPen iltapäiväkerhon vastuuohjaajaksi
Kolme viikkoa on jo ehtinyt uudessa työssä vierähtää ennen kuin jutun tekoon on ennätetty. SiiPen, Päivärinteen koululla järjestämä, iltapäiväkerho on vaatinut lukukauden käynnistyessä paljon erilaisia paperitöitä ja valmisteluja, kun kaksi uutta ip-kerhon ohjaajaa on aloittanut täysin uuteen maailmaan perehtymisen. Toinen näistä ohjaajista olen minä, Heidi.
Aloitin siis elokuun alkupuolella SiiPen ip-kerhon vastuuohjaajana. Työtehtäviini kuuluu vastata koko ip-kerhon toiminnasta, aina välipalatilauksista toiminnan suunnittelun ja toteutuksen kautta laskutuksellisiin asioihin asti. Tarkoituksena on osaltaan myös helpottaa seurakonkari Seppo Kiiskin työmäärää, mutta edelleen Seppo jatkaa ip-kerhon taustahenkilönä.
Kun tätä paikkaa minulle tarjottiin, sanoin harkitsevani asiaa ja halusin ehdottomasti kuulla lisää. Jo ennen käytyjä neuvotteluja asia oli itselleni lähes alusta saakka selvä; halusin vastaanottaa työn, jossa pääsen sekä hyödyntämään sosionomin koulutustani että kehittämään itseäni ja omia taitojani laajemmaltikin. Ip-kerhon lisäksi työhöni on suunnitteilla muitakin toimintoja.
Seurana SiiPe on minulle tuttu jo omista junioripesisvuosistani lähtien. Muutaman vuoden päästä voin sanoa olleeni Siipeläinen 30 vuoden ajan. Niihin vuosiin mahtuu paljon. Pelaajaurallani edustin myös paria muuta seuraa, mutta SiiPen rooli ja merkitys kasvattajaseuranani on aina ollut suuri. Lopetettuani lukioiässä aktiivisen pelaamisen olen toiminut SiiPen riveissä myös muissa tehtävissä: jäätelökioskimyyjänä, juniorivalmentajana, talkoolaisena ja kuntopesisläisenä. Vaikka elämä on välillä koittanut kuljettaa minua kauemmas SiiPestä, ei Siipeläisyys ole lopulta kadonnut mihinkään.
Viime vuodet olen elämässäni opiskellut uutta roolia, nimittäin äitiyttä. 4- ja pian 3-vuotiaat lapseni ovat opettaneet minulle jo nyt paljon esimerkiksi elämänarvoista, sekä avartaneet maailmaani ja näkökulmiani moneen suuntaan. Tuo maailman tärkein rooli on välillä hyvinkin vaativa, mutta myös erittäin antoisa ja mahdollisuuksia avaava. Yksi tärkeimmistä tekijöistä työpaikan vaihdoksessanikin oli se, että tiedän myös SiiPelle lasten ja perheiden olevan tärkeitä ja arvokkaita. Toisin sanoen SiiPen ja minun arvomaailmani tuntuvat kohtaavan todella hyvin. Se, jos mikä, motivoi minua valitsemaan kasvattajaseurani uudeksi työnantajakseni!
SiiPen ip-kerhossa tehdään läksyt ja paljon muuta mukavaa
Jo näiden muutaman viikon aikana olen todennut iltapäiväkerhossa tehtävän tärkeää työtä. Pienet koululaiset tarvitsevat voimia vievän koulupäivän jälkeen turvallisen paikan, jossa turvalliset aikuiset mahdollistavat vapaamman puuhailun, yksin ja yhdessä. Yhteistyö ip-kerhon ja kodin välillä on tärkeä osa työtäni. Luottamus niin lapsilta kuin heidän huoltajiltaan on ansaittava. Sen myötä toiminta ip-kerhossa voi rakentua luontevaksi kokonaisuudeksi, joka tuottaa iloa ja myös oppimista, sekä hioo jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja.
Kokemukseni päiväkotityöstä vaikuttaisi antavan hyvän pohjan ip-kerhotyöhön. Alakoulun ensimmäisiä luokkia käyvät oppilaat ovat kuitenkin vielä pieniä lapsia, joista monille tutut rutiinit ja rytmit luovat turvaa. Koulupäivän aikana monet lapsista pinnistelevät osaamisensa ja jopa voimiensa äärirajoilla. Niinpä SiiPen ip-kerhon yhtenä tavoitteena on rakentaa oppilaiden iltapäivistä sellaisia, että he saisivat purettua koulupäivän aikana kertynyttä kuormaansa esimerkiksi liikunnan ja leikkien kautta. Toisaalta myös rauhoittuminen ja rentoutuminen on mahdollistettava, jotteivat kierrokset nouse aivan pilviin asti. Pitäisihän lasten jaksaa vielä ilta perheen kanssa kotonakin! Siispä hyvin samankaltaisia asioita ja rakenteita kuin päiväkotimaailmassakin.
Lienee melko yleistä, että ip-kerhossa lapset tekevät kotiläksynsä. Tähän kannustamme mekin, sillä pysähtyminen läksyjen pariin, ulkoilun ja välipalan jälkeen, olisi oiva hetki rauhoittumiselle ja helpottaisi myös ip-kerhopäivän jälkeistä aikaa, kun läksyjä ei tarvitsisi enää kotona tekemällä tehdä. Viimekäden vastuu lapsen läksyistä on tietenkin edelleen huoltajilla, mutta me ohjaajat olemme omalta osaltamme valmiita ja halukkaita tätä kautta keventämään perheiden mahdollista iltakuormitusta.
Kouluympäristössä ja myös ip-kerhossa melutasokin nousee välillä todella kovaksi. Tähän pyrimme tuomaan helpotusta niin, että jakaannumme sisällä ollessamme eri tiloihin. Hyödynnämme myös koulun piha-aluetta ja lähiympäristöä mahdollisimman paljon. Retket vaikkapa leikkipuistoon tai metsään aktivoivat lapsia erilaiseen toimintaan, ja antavat mielelle tilaa rentoutua. Ja mikseipä toimisi ”pelkkä” kävelyretkikin, kun voi vaihtaa samalla kuulumisia kaverin kanssa.
Ulkoilun lisäksi varsinaisen rentoutumisen keinoina tulemme SiiPen ip-kerhossa käyttämään ainakin musiikkia, sekä Satuhierontaa ja kosketusta ylipäätään. Etenkin monet ekaluokkalaiset ovat varmasti ihmeissään koulumaailmassa, kun tilaa ja aikaa ei ole enää minkäänlaiselle päivälevolle. Mikäpä olisikaan mukavampi tapa levätä pieni hetki kuin kuunnella rauhoittavaa musiikkia tai satua, jos joku vielä samalla silittää ja hieroo kevyesti!
Sen lisäksi, että pääsen työssäni hyödyntämään omia vahvuuksiani, olen hyvin kiitollinen siitä, että työyhteisössämme ja seurassamme on mukana monenlaisia toimijoita. Niinpä koko seuran toiminnasta on mahdollista luoda todella monipuolista ja laadukasta, yhdessä ja yhteistyössä. On antoisaa keskustella, kun jokaisella on omat lähtökohtansa ja taustansa, mutta kaikilla meillä on kuitenkin yhteinen tavoite ja päämäärä; olla mukana luomassa lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen mahdollisuus merkityksellisen ja ennen kaikkea liikunnaniloa sisältävän elämän rakentamiseen. Tämä on mahdollista kuulumalla SiiPe-perheeseen, jossa jokainen on arvokas, ja jossa jokaiselle taataan mahdollisuus osallisuuteen, täysin omana itsenään.
On suuri ilo ja kunnia saada kuulua tuohon upeaan perheeseen nyt myös työntekijänä!
Heidi Hirvonen, heidi.hirvonen(at)siipe.fi, puh. 050 367 0784