Siipettäret on Suomen mestari
Siipettäret juhlii seurahistoria ensimmäistä tyttöjen Suomen mestaruutta. Siipettäret voitti Tyttöjen Superpesiksen finaalisarjassa Haminan Palloilijat otteluvoitoin 2-1.
Äärimmäisen tasainen ottelusarja ratkesi vasta kolmannessa finaaliottelussa Haminassa lauantaina 19.9. Tätä ennen molemmat joukkueet olivat onnistuneet voittamaan oman kotiottelunsa ja näin viimeiseen ja ratkaisevaan finaaliin lähdettiin jännittävästä 1-1 asetelmasta.
Kolmas finaaliottelu alkoi Siipettärien osalta vahvalla ulkopelillä. Ensimmäisellä jaksolla Siipettäret onnistui juoksun teossa kaksi kertaa ja se riitti jaksovoittoon. Ensimmäinen jakso päättyi lukemin 1-2.
Toiselle jaksolle kotijoukkue Hamina sai hyvän startin ja sen siivittämänä kotijoukkue iski tasaisesti juoksuja hyvillä lyönneillä läpi jakson. Toinen jakso meni Haminalle selkein lukemin 14-2. Täten ratkaisua lähdettiin hakemaan supervuoroparista.
Hamina aloitti supervuoroparin sisältä ja onnistui tekemään yhden juoksun. Siipettäret vastasi tasoittavalla ensiksi lyömällä lukemat tasoihin, kun Minja Huttunen kotiutti Mira Mönkkösen ja heti perään Sanni Katainen kotiutti Lotta Viittasen räjäyttäen Siipettäret mestaruusjuhliin!
Pelinjohtaja Jarmo Viittanen oli lähes sanaton ottelun ratkettua.
— Vaikka ensimmäinen peli hävittiinkin täällä Haminassa, tunne siitä, että tämä ottelusarja voidaan voittaa, kasvoi koko ajan.
Pelinjohtaja jakoi kiitosta koko joukkueelle ja nosti esiin kesken välierien lautasen ääreen nousseen nuoren Nelli Rissasen.
— Ei riitä kehusanat näistä tytöistä, mitenkä he ovat tehneet talven töitä ja sitoutuneet tekemään töitä nimenomaan joukkueena. Ehdottomasti paras joukkue, kun puhutaan mitä he tekevät yhdessä ja kuinka sitoutuvat tekemään toisten eteen hommia.
Mestaruus on Siilinjärven Pesiksen seurahistorian ensimmäinen tyttöjen Suomen mestaruus.
Ottelua Haminaan oli matkannut seuraamaan iso määrä Siipettärien kannattajia. Arvion mukaan paikalla oli noin 80 Siipettärien kannattajaa. Kiitos kaikille Haminaan matkanneille! Teidän tukenne oli mittaamattoman arvokasta joukkueelle.
Siipettäret haluaa kiittää myös kaikkia yhteistyökumppaneita, talkoolaisia ja kaikkia mestaruuteen päättyneellä kaudella mukana olleita!










