Siipettärien tavoitteena päättää kausi voittoon
Siilinjärven Pesiksen naiset matkaavat lauantaina kolmanteen naisten Superpesiskarsintaotteluun Lappajärvelle takataskussaan kaksi voittoa ottelusarjassa, jonka voittajaksi selviytyy kolmella voitolla. Kolmas voitto tarkottaisi samalla nousua Superpesikseen. Tappiolla ottelusarja jatkuisi sunnuntaina Siilinjärven Mantulla klo 15.00.
Siipettärien pelinjohtaja Erno Tuomainen kertoo että pelaajat ovat käyttäneet vajaan viikon tauon peleistä treenaamiseen sekä akkujen lataamiseen lauantaille.
– Lappajärvelle lähdetään pelaamaan tiukkaa ulkopeliä iloisella ilmeellä. Meidän tavoitteena loppukaudelle on päättää kausi voittoon.
Siipettäret johtaa ottelusarjaa 2-0 ja molemmat ottelut ovat myös päättyneet siilinjärveläisten 2-0 voittoihin. Ensimmäisessä ottelussa Lappajärvellä SiiPe antoi pohjanmaalaisille vain yhden juoksun, voittamalla jaksot lopulta 0 – 5 ja 1 – 5. Toisessa ottelussa Lappajärvikin sai jo useamman juoksun, mutta toisaalta myös Siipettärienkin lyöntipeli oli kunnossa. Mantulla pelatun toisen ottelun jaksoluvut kirjattiin 8 – 3 ja 4 – 1.
Siipettäret ovat pelanneet koko joukkueen voimin hyvää ulkopeliä, mutta myös yksilöitä on noussut esille, etenkin sisäpelissä. Emmi Julkunen, Petra Väistölä ja Maaret Ahonen ovat kaikki onnistuneet lyömään ottelusarjassa viisi juoksua. Lappajärveläisten tehokkain kotiuttaja on ollut neljällä kotiutuksella Piritta Kärnä-Jantunen. Kärnä-Jantunen on lyönyt yhtä lukuunottamatta joukkueensa kaikki juoksut.
Tuotujen juoksujen tilaston kärjessä superpesiskarsintasarjassa on SiiPen Siru Seppänen neljällä tuodulla. Noora Leppälä, Johanna Pirskanen, Roosa Lappalainen ja Amanda Löfgren ovat tuoneet kolme juoksua jokainen.
Siipettärien tueksi Lappajärvelle on lähdössä fanibussilla reilut 40 fania. Fanibussissa on vielä tilaa, joten mikäli haluat lähteä kannustamaan Siipettäret Superpesikseen, onnistuu se vielä ilmoittautumalla täällä: www.siipe.fi/fanimatkat.
Naisten 3. Superpesiskarsinta Lappajärven Veikot – Siilinjärven Pesis lauantaina 7.9. klo 17.00. Ottelu on katsottavissa Ruudun fanikameralähetyksenä.
Kuva: Saimi Airaksinen