Entries by siipe

Simo Vainikainen Superpesiksen vuoden tulokas, Pirskanen Ykköspesiksen naislukkari

Pesäpallokauden päätösristeilyllä lauantai-iltana juhlittiin päättynyttä pesiskautta ja jaettiin palkintoja ansioituneille seuroille, pelaajille, valmentajille ja taustatahoille. Myös Siilinjärven Pesis oli vahvasti esillä palkintogaalassa. SiiPen naisten loistokausi Ykköspesiksessä päättyi Superpesisnousuun ja se näkyi myös naisten Ykköspesiksen palkinnoissa, sillä naisten Ykköspesiksen vuoden pelinjohtajana palkittiin SiiPen Erno Tuomainen. Tuomaisen ensimmäinen kausi SiiPen naisten edustusjoukkueen pelinjohtajana oli siis kaikin puolin […]

Kausi laitettiin pakettiin päättäjäisissä ja katseet käännettiin tulevaan

Siilinjärven Pesiksen kausi 2019 päättyi virallisesti kauden päätös- ja palkintotilaisuudella Ahmon koululla torstai-iltana. Tilaisuuden avaussanoissa seuran puheenjohtaja Jukka Pasanen kertoi että vuosi on osoittanut sen mitä huipulle pääseminen vaatii ja nyt on aika näyttää mitä siellä pysyminen vaatii. Tilaisuus aloitettiin perinteistä poiketen pelipaidan luovutuksella. Kaikkien aikojen ensimmäisen SiiPe Charity ottelun yhteydessä Facebook-huutokaupattiin Samu Vainikaisen pelipaita. […]

SiiPe mukana Seurapaita-päivässä 24.9.

Siilinjärven Pesis on mukana ensi viikon tiistaina 24.9. järjestettävässä valtakunnallisessa Seurapaitapäivässä. Seurapaita-päivään voi osallistua kuka tahansa pukeutumalla oman seuran verkkaritakkiin / pelipaitaan.  Tavoitteena on, että kaikki seuratoiminnassa mukana olevat ja olleet pukevat oman seuran verkkaritakin päälle ja lähtevät töihin, kouluun, päiväkotiin kuka minnekin. Seurapaitapäivää vietetään #Seurasydän-kampanjan yhtenä seuratoiminnan näkyvyyttä nostattavana toimenpiteenä. Näin seuraväki liputtaa pukeutumalla […]

Superpesisnousun kunniaksi Nousukahvit sunnuntaina Old Foxissa

Siilinjärven Pesis ja ravintola Old Fox järjestävät Siipettärien Superpesikseen nousun kunniaksi nousukahvit sunnuntaina 15.9. ravintola Old Foxissa klo 14.00 alkaen. Nousukahveilla on esittelyssä ja jututettavana SiiPen naiset Superpesikseen nostanut joukkue. Ravintola Old Fox tarjoaa nousukahvit 150 ensimmäiselle ja lisäksi kaikkien kävijöiden kesken arvotaan kausikortti kaudelle 2020. Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa!

SiiPen kauden päättäjäiset torstaina 3.10.

Siilinjärven Pesiksen kauden 2019 päättäjäis- ja palkintojenjakotilaisuus järjestetään Ahmon koulun ruokalassa torstaina 3. lokakuuta klo 18.00 alkaen. Tilaisuudessa palkitaan tuttuun tapaan kauden aikana ansioituneita pelaajia, joukkueita sekä seuratoimijoita. Ja tottakai tilaisuuden päätteeksi nautitaan pullakahvit. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki seuran jäsenet ja toiminnassa mukana olevat sekä heidän vanhemmat ja sukulaiset. Palkintojenjako alkaa klo 18.00. Kahvittelu alkaa […]

,

Siipettäret palaa Superpesikseen

Siilinjärven Pesiksen naisten kausi huipentui Superpesisnousuun, kun joukkue voitti kolmannessa karsintaottelussa Lappajärven Veikot lukemin 0-2 (2-5, 0-3). Ottelusarja päättyi SiiPen voittoon voitoin 3-0. Lappajärvelle saapuneen runsaslukuinen SiiPen fanijoukon sekä joukkueen riemu repesi sateisella Lappajärven pesäpallokentällä sarjan viimeiseksi jääneen ottelun päätyttyä. Suorituksen arvoa nostaa vielä se seikka, että Siipettäret nousivat Ykköspesikseen vasta vuosi sitten. Siipettärien pelaajat […]

,

Siipettärien tavoitteena päättää kausi voittoon

Siilinjärven Pesiksen naiset matkaavat lauantaina kolmanteen naisten Superpesiskarsintaotteluun Lappajärvelle takataskussaan kaksi voittoa ottelusarjassa, jonka voittajaksi selviytyy kolmella voitolla. Kolmas voitto tarkottaisi samalla nousua Superpesikseen. Tappiolla ottelusarja jatkuisi sunnuntaina Siilinjärven Mantulla klo 15.00. Siipettärien pelinjohtaja Erno Tuomainen kertoo että pelaajat ovat käyttäneet vajaan viikon tauon peleistä treenaamiseen sekä akkujen lataamiseen lauantaille. – Lappajärvelle lähdetään pelaamaan tiukkaa […]

,

Voitto kotiyleisön edessä varmisti sarjapaikan

Siilinjärven Pesis ylsi kauden minimitavoitteeseen, eli sarjapaikan säilyttämiseen, kun se voitti keskiviikkona Mantulla upean ja kannustavan kotiyleisön edessä Oulun Lipon kolmannen kerran. Tiukka taisto ratkesi vasta supervuoron jälkeen lukemiin 2-1 (1-4, 3-1, 1-0). Oulun Lippo tuli otteluun uusiutuneella kokoonpanolla, kun sekä Toni Kohonen sekä Antti Tolonen puuttuivat kokoonpanosta. Kohosen lautasen äärellä korvasi Oskari Salmela ja […]

,

Kauden viimeisen kotipelin tavoitteena päästä kesälomalle

SiiPen ja Oulun Lipon välinen Superpesiskarsintasarja on ensimmäistä kerta katkolla tänään keskiviikkona Mantulla, kun SiiPe johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1. Superpesispaikan 2020 varmistaa kolmella voitolla. Kyseessä on siis varmuudella viimeinen kotipeli ja viimeinen mahdollisuus nähdä SiiPen miehet tositoimissa kotikentällä tällä kaudella. – Toivon, että keskiviikon pelin jälkeen alkaa loma, sanoo SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund, kommentoi Savon […]

Johanna Pirskanen ykköspesiksen kuukauden pelaajaksi

Siipettärien Johanna Pirskanen on valittu ykköspesiksen elokuun kuukauden pelaajaksi. Valinta on Pirskaselle uran ensimmäinen. Myös kausi naisten ykköspesiksessä on C-tyttöikäiselle Johannalle ensimmäinen. Vasta 16-vuotias, Siilinjärven Pesiksen oma kasvatti, Pirskanen on pelannut kesällä Naisten ykköspesistä, Tyttöjen superpesistä, sekä C-tyttöjen SM-sarjaa. Kesällä Pirskaselle kertyi myös uran ensimmäinen B-tyttöjen Itä-Länsi arvo-ottelu. Johanna on pelannut kärkenä vakuuttavasti läpi koko […]

© Siilinjärven Pesis ry | Mantunkuja 2, 71800 Siilinjärvi | toimisto@siipe.fi

Nettisivut: UNELMA