Siilinjärven Pesiksen maakuntasarjaa pelaava reservijoukkue sai mieluisan vahvistuksen, kun vielä viime
kesänä Superpesistä SiiPessä pelannut Kimmo Lukkari teki paluun SiiPe-paitaan ottelussa Viinijärveä
vastaan.

Ottelun edetessä alkoi pallo osua keskelle mailaa totuttuun malliin ja ottelun ratkaisu nähtiin
supervuorossa Lukkarin vastustamattomalla saumapuhkaisulla. Lyötyjä juoksuja Lukkarille kertyi lopulta viisi ja myös ulkopelissä pallot tarttuivat räpylään.

Muita SiiPen onnistujia olivat Miko Inola 4/0, Juho Rissanen 3/0, Jero Inola 3/3, Peetu Makkonen 0/5, Roni Vainikainen 0/3, Miska Rönkä 0/3, Roni Rissanen 1/0 ja Santeri Lahti 0/1.

Perjantaina pelatussa kärkikamppailussa SiiPe oli lopulta Viinijärveä parempi luvuin 2-1 (7-15, 8-7, 1-0) ja jatkaa lohkossaan sarjajohdossa viiden pelatun ottelun jälkeen. Runkosarjaa SiiPe kolmosella on jäljellä neljä ottelua.

SiiPen miesten maakuntasarjajoukkueen seuraava kotiottelu pelataan su 16.8. klo 14.00 Mantulla.

Miesten maakuntasarjan itälohkon sarjataulukko ja otteluohjelma

Kuva: Ahti Räsänen

Siipettärien naisten suomensarjajoukkue kohtasi tänään POP-Areenalla Haminan Palloilijat. Sateisen pelin loppulukemiksi kirjattiin kotijoukkueen hyväksi 2-0 (4-0, 8-2).

Ensimmäinen jakso alkoi Siipettärien ulkovuorolla. Hyvät ulkopelisuoritukset pitivät Haminan nollissa. Siipettärien sisävuorossa Jenni Glad pääsi kokeilemaan kotiutusta viimeisenä lyöjänä siinä kuitenkaan onnistumatta. Haminan sisävuorolla hyvä ulkopeli jatkui edelleen, eivätkä vieraat saaneet juoksuja aikaiseksi. Jasmiina Korolainen kotiutti Peppi Pasasen lyöden pelin avausjuoksun Siipettärille. Kolmannessa vuoroparissa Noora Holopaisen välilyönti kotiutti Ninni Pasasen, Jenni Glad kotiutti Jenni Karjanlahden ja Riia Toivanen Janika Niskasen. Neljänteen vuoropariin lähdettiin Siipettärien johtaessa jo 4-0. Kahdesta ensimmäisestä lyöjästä tehdyt palot hankaloittavat Haminan peliä liikaa, ja täten ensimmäinen jakso Siipettärien nimiin puhtaasti 4-0.

Toinen jakso alkoi Siipettärien sisävuorolla hyvällä hyökkäyksellä, kun Noora Holopainen kotiutti Ninni Pasasen. Heti perään Jenni Karjanlahti hölkötteli kotiin vapaataipaleen turvin. Ninni Pasasen heittokäsi todisti tehokkuutensa polttamalla kaksi peräkkäistä kotiutusyritystä. Noora Holopainen löi Siipettärien nimiin kunniajuoksun tyhjään kenttään takakentältä. Jenni Glad kotiutti Noora Holopaisen, ja Outi Venäläinen Elli Airaksisen. Haminan tasoittavalle lähdettiin Siipettärien johtaessa jo 5-0. Siipettärien rautainen ulkopeli piti Haminan aisoissa tehokkaasti yhä edelleen. Jenni Karjanlahti pääsi kotiin jo toisen kerran vapaataipaleen turvin. Neljännessä vuoroparissa Noora Holopainen kotiutti Ninni Pasasen ja Jenni Glad Outi Venäläisen. Neljännen tasoittavalle lähdettiin Siipettärien johtaessa 8-0. Haminan Taru Toikka kavensi tilannetta kahdella juoksulla, muttei se riittänyt. Täten toinen jakso Siipettärille 8-2, ja koko pelin voitto suoraan 2-0.

Siipettärien palkitut olivat Peppi Pasanen ja Noora Holopainen.

Seuraavan kerran Siipettärien suomensarjajoukkue pelaa POP-Areenalla tiistaina 28.7. kello 18.00 alkaen. Tervetuloa katsomaan!

Siipettäret kohtasi tänään hallitsevan Suomen mestarin Kirittäret vierasottelussaan Jyväskylässä. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin Kirittärille selkeästi 2-0 (12-0, 5-0).

Ensimmäinen jakso ei ollut suotuisa Siipettärille. Ensimmäisessa vuoroparissa Kirittärien Siri Eskola, Jutta Myllyniemi, Ella Mäkelä, Mari Mantsinen ja Emma Körkkö löivät kaikki yhdet juoksut nimiinsä. Siipettäret ei saanut vastattua yhdelläkään kotiutusyrityksellä takkuisen sisäpelin johdosta. Toisessa vuoroparissa Emma Körkkö, Ella Mäkelä, Laura Toikkanen ja Ella Korpela lisäsivät Kirittärien johtoa entisestään. Siipettäret ei onnistunut kunnostautumaan sisäpelissään, joten kolmanteen vuoropariin lähdettiin kotijoukkueen johtaessa jo 9-0. Siipettäret onnistuivat pitämään Kirittäret juoksuitta kolmannen vuoroparin ajan, mutta omaa sisäpeliä ei saatu käyntiin edelleenkään. Neljännessä vuoroparissa Siri Eskola löi yhden ja Emma Körkkö kaksi juoksua. Siipettäret eivät onnistuneet vastaamaan viimeisessäkään sisävuorossa, ja täten ensimmäisen jakson numeroiksi jäivät tylyt 12-0 kotijoukkueen eduksi.

Toisen jakson ensimmäinen sisävuoro ei tuonut lohtua Siipettärille. Sen sijaan Venla Karttunen, Ella Mäkelä ja Eeva Mäki-Maukola takoivat yhteensä kolme juoksua Kirittärien nimiin. Toisessa vuoroparissa Siipettärien Petra Väistölä pääsi kokeilemaan kotiutusta, mutta pallo kantoi koppareille kopiksi asti. Kirittärien Jutta Myllyniemi lisäsi tilanteeksi Kirittärille jo 4-0. Myös kolmannessa vuoroparissa Myllyniemi löi viimeisenä lyöjänä tilanteeksi 5-0. Selkä seinää vasten Siipettäret lähtivät neljännelle vuoroparille, mutta juoksuja ei saatu vieläkään aikaiseksi. Täten toisen jakson loppulukemiksi kirjattiin puhtaasti 5-0 Kirittärille.

Siipettärien palkitut olivat Siru Seppänen ja Emmi Hannuniemi.

Seuraavan kerran Siipettäret pääsevät pelikentälle 1.8. Lappeenrannan Pesä-Ysien vieraina. Ottelu pelataan Juvalla. Mantulla Siipettäret pelaavat seuraavaksi 5.8., kun Kempeleen Kiri asettuu Siipettäriä vastaan. Ottelu alkaa kello 18.00, tervetuloa!

Ottelun tilastot

Siilinjärven Pesis jatkoi hyviä otteitaan Superpesiksen kärkeen ennakoitua joukkuetta vastaan, vaikka joutuikin taipumaan hallitsevalle mestarille Joensuun Mailalle Mantun kotiyleisön edessä lukemin 0-2 (2-3, 3-4).

– Pitää antaa kiitosta meidän molemmille sylintereille. Nyt kun ykköskeula oli vähän vaikeuksissa, niin kakkoskeula hoiti sisäpeliä todella tyylikkäästi, erityisesti Eemeli Paldaniukselta hienoa peliä. Erittäin tyytyväinen olen myös meidän rohkeaan ulkopelaamiseen, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund löysi tappiosta huolimatta positiivisia asioita kärkijoukkuetta vastaan pelatusta ottelusta.

SiiPe näytti tulevan otteluun samalla latauksella, mihin se tiistain Vimpeli-ottelussa jäi. Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon heti ottelun avausvuorossa, kun pelinjohtaja Westersundin kehut ansainnut SiiPen kakkoskärki rakensi takatilanteen Mikko Hakomäelle, jonka komea sivallus toi SiiPelle ottelun avausjuoksun.

JoMan parhaana palkittu Aleksi Rautiainen saavutti vieraiden tasoittavalla vuorolla komean merkkipaalun, kun Rautiaisen lyömä 1-1 tasoitus oli miehen Superpesisuran 500. lyöty juoksu runkosarjassa. Siilinjärven Pesis onnittelee Allua komeasta merkkipaalusta.

Kolmannessa vuorossa ottelussa jokerina pelannut Juha Puhtimäki siirsi vieraat 1-2 johtoon ja Rautiainen lisäsi JoMan karkumatkan jo 1-3.

Avausjakson viimeisessä vuorossa kotijoukkueen kiri riitti yhteen Tommi Piiraisen lyömään kavennusjuoksuun.

Myös toisen jakson alkuun SiiPe tuli terävästi. Nollattuaan ensin vieraiden kolme kotiutusyritystä, onnistui kotijoukkue siirtymään tasoittavalla kotiyleisön riemuksi 2-0 johtoon. Jakson avausjuoksu syntyi harhaheitolla ja 2-0 lukemiin SiiPe siirtyi jokeri Piiraisen illan toisella kotiutuksella.

Toisessa vuorossa JoMa pääsi peliin mukaan Puhtimäen 2-1 kavennuksella. Samassa vuorossa reiät SiiPen ulkokentästä löysivät SiiPe-kasvatti Henri Litmanen sekä Mikko Kemppainen ja joensuulaiset juhlivat 2-3 johtoasemaa.

SiiPen parhaana palkittu Piirainen onnistui vielä tasoittamaan ottelun toisen vuoron tasoittavalla.

Kolmannessa vuorossa SiiPe ei antanut JoMalle lisäjuoksua, tosin myös vieraiden ulkokenttä pysyi tiiviinä. Kuten sarjan ennakkosuosikki usein myös tekee, niin myös nyt JoMa onnistui Aleksi Rautiaisen toimesta siirtämään vieraat vielä kerran 3-4 johtoon.

Tähän siilinjärveläiset eivät kyenneet enää vastaamaan ja kolme sarjapistettä matkasi Joensuuhun.

– Ei JoMa tänään huonosti pelannut sisällä, vaan me pelattiin ulkopeliä hyvin ja kyllä se antaa uskoa että meidän taso koko ajan nousee ja nousee. Nyt tiukkoja otteluita pitää onnistua vaan kääntämään voitoiksi, Westersund analysoi.

12 vuorokauteen kuusi ottelua pelannut SiiPe saa nyt huilata viikonlopun yli neljä päivää ennen seuraavaa, tiistaina 28.7. Imatralla pelattavaa koitosta.

Ottelun tilastot

Eliittirakentajat lehdistötilaisuus

Siilinjärven Pesis kasasi itsensä tappiollisen avausjakson jälkeen ja nousi toisen jakson ja supervuoroparin hienolla pelillä 2-1 (0-7, 4-3, 2-0) voittoon yhdestä sarjan ennakkosuosikeista Vimpelistä. SiiPen sankariksi nousi supervuoroparin läpilyönnillään ratkaissut Samu Vainikainen.

Vimpeli tuli otteluun hyvin valmistautuneena, mikä näkyi etenkin ViVen ulkopelaamisessa. SiiPe sai ensimmäisen jakson ainoan kolmostilanteensa vasta avausjakson viimeisessä vuoroparissa. Omassa avaussisävuorossa Vimpeli löi taululle 0-5 johtolukemat mistä SiiPe ei enää toipunut.

Juoksutehtailun avasi Vimpelin Matias Rinta-Aho ottamattomalla välilyönnillä. Toinen juoksu syntyi SiiPen räpylävirheen seurauksena ja 0-4 lukemat syntyi Janne Mäkelän takakentän läpilyönnillä. Myös Aleksi Rantalan lyömässä 0-5 juoksussa SiiPen ulkokenttä avusti vimpeliläisiä. SiiPen sisäpeli ollessa ensimmäisellä jaksolla tehotonta, löivät Rinta-Aho ja Mäkelä vielä yhdet juoksut mieheen ja jakson loppulukemiksi 0-7.

- Ensimmäisen jakson jälkeen tuli mieleen, että oliko tämä taas yksi näistä peleistä. Onneksi toisella jaksolla parannettiin, SiiPen parhaana palkittu Vainikainen sanoi.

Tauolta SiiPe saapui kentälle uudella ilmeellä ja taistelutahdolla. Vaikka Vimpeli siirtyi avausvuorossa Elmeri Anttilan lyönnillä 0-1 johtoon, ei SiiPe tappioasemasta havahtunut. Tasoittavallaan sisäpelissä vaihto- ja kotiutuslyönteihin tuli laatua ja tarkkuutta, mistä tällä kertaa palkintona Teemu Kinnusen ja Mikko Hakomäen lyömät juoksut ja 2-1 johtoasema. SiiPe piti Vimpeliä avausvuorossa ulkokentällä kahden kierroksen ajan.

Vimpelin 2-2 tasoitus oli yksi illan erikoisimmista, kun ykkösvahti Matias Hännisen räpylään päätynyt kotiutuslyönti ei tuntunut löytyvän Hännisen räpylän pussista ja ennen pallon löytymistä Aleksi Rantala ehti tuomaan Vimpeli tasoituksen.

Pelin ote näkyi kuitenkin toisella jaksolla siirtyneen SiiPelle ja joukkueen kippari Vainikainen kotiutti kahdessa seuraavassa vuorossa SiiPen 4-2 johtoon komeilla kakkosjatkelyönneillään.

ViVen kiri tuotti vielä kavennusjuoksun, mutta vieraiden kirin hyydytti SiiPen lukkari Kinnunen, jonka syöttöä Vimpelin kaari yritti huutaa vääräksi Perttu Ruuskan viimeisellä lyönnillä. Oikeaksi tuomittu syöttö toi Vimpelille kaksi paloa ja siirsi ottelun ratkaisun supervuoropariin.

- Molemmat keulat toimi toisella jaksolla ja nähtiin hienoja lyöntejä. Myös ulkopelissä tehtiin paljon voittavia suoritteita. Jätkiltä hieno nousu, pelinjohtaja Perttu Westersund kiitteli omiaan.

Supervuorossa SiiPe ei antanut Vimpelille juoksua vaikka yhden kotiutusyrityksen joukkue saikin. Omalla sisävuorollaan SiiPen kärki Ville Lantiainen saatiin kakkospesälle ja lopulta Vainikaisen keskeltä kenttää läpi mennyt lyönti tuotti yhden tavallisen ja yhden kunniajuoksun ja SiiPe juhli kauden toista voittoaan sekä kahta sarjapistettä.

Torstaina Mantulle saapuu hallitseva Suomen mestari Joensuun Maila. Tuohon otteluun liput ovat myynnissä osoitteessa www.seat4.me.

Ottelun tilastot

Eliittirakentajat lehdistötilaisuus

Siipettäret kohtasi tänään vierasottelussaan Kempeleen Kirin. Ensimmäisellä jaksolla juhlittiin juoksuilla, mutta toisesta jaksosta eteenpäin pelistä muodostui tasaista vääntämistä. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 2-1s (4-9, 2-1, 1-0) kotijoukkueen hyväksi.

Ensimmäisen jakson toisessa vuoroparissa Kiri saalisti kaksi juoksua, kun Tiia Valtanen ja Annika Linna löivät molemmat hyvät lyönnit kakkospuolelle. Siipettäret ei tyytynyt jäämään altavastaajan asemaan, vaan alkoi metsästämään juoksuja urakalla. Ensin kolmospesän päältä sirvahtaneella harhaheitolla kotiin tuli Roosa Vesalo. Petra Väistölä löi kotiin Sohvi Korhosen, ja perään Hanni-Mari Vainikainen löi pallon takaa läpi ajolähtötilanteessa. Tuloksena Vainikaisen lyönnistä kunniajuoksu ja kolme tavallista. Vuoroparin viimeisteli toinen kolmospesän yli mennyt harhaheitto, jolla Johanna Pirskanen tuli kotiin tuoden tilanteeksi 2-7 Siipettärille. Kiri vastasi tähän Tiia Valtasen ja Annika Linnan väliin suuntautuneilla lyönneillä. Vastauksena tähän Johanna Pirskanen karkasi kotiin Pinja Kestin välilyönnillä. Hanni-Mari Vainikainen löi pallon myös väliin kotiuttaen Pinja Kestin. Neljänteen vuoropariin lähdettiin Siipettärien johtaessa 4-9. Kempeleen Kiri ei onnistunut enää kotiutuksissaan, ja täten ensimmäinen jakso kirjattiin Siipettärien nimiin.

Toisen jakson ensimmäisessä vuoroparissa Siipettärien upeat ulkopelisuoritukset muun muassa lukkari Emmi Hannuniemeltä ja kakkospolttaja Johanna Pirskaselta pitivät Kirin ilman juoksuja. Kirin toisessa sisävuorossa Annika Linna ja Julia Kekäläinen löivät kotijoukkueen johtolukemiksi 2-0. Roosa Martinmäen välilyönti kavensi tilanteeksi 2-1. Kolmannessa vuoroparissa ei nähty muita juoksuja, joten Siipettäret lähti neljännen aloittavalle selkä seinää vasten. Kotiutuksissa ei kuitenkaan onnistuttu, joten kotijoukkue vei toisen jakson 2-1.

Supervuoroparissa Siipettärien harvat kotiutuspaikat eivät onnistuneet, ja täten Siipettäret jäivät juoksuitta. Kempeleen Tiia Valtasen onnistunut kakkospuolen lyönti sinetöi voiton kotijoukkueen taskuun 2-1.

Siipettärien palkitut olivat lukkari Emmi Hannuniemi, ja jokaisessa kärkilyönnissään onnistunut sekä kunnarin lyönyt Hanni-Mari Vainikainen.

Seuraavan kerran Siipettäret pelaavat Jyväskylässä Kirittärien vieraana perjantaina 24.7. Mantulla Siipettäret nähdään seuraavan kerran 5.8. Kempeleen Kiriä vastaan kello 18.00 alkaen.

Siilinjärven Pesis ja Pattijoen Urheilijat kohtasivat jo kolmannen kerran tämän kauden Superpesiksen runkosarjassa. Aiempien otteluiden tavoin, sunnuntaina Mantulla nähtiin tiukka ottelu, jossa PattU oli lopulta yhden juoksun verran parempi luvuin 0-1 (1-1, 2-3).

Avausjaksolla nähtiin kaksi juoksua. Ensimmäisestä vastasi Pattijoki, kun Teemu Juntusen välilyönnillä vieraat siirtyivät 0-1 johtoon. SiiPen tasoituksesta vastasi Ville Pietinen toisen vuoroparin aloittavalla. Loppujakso edettiin ilman juoksuja, vaikka paikkoja molemmilla oli johtojuoksun lyömiseen. Lähimmäksi johtojuoksu taisi päästä Pattijoen jokeri Jan Hankala, joka löi pallon kakkosrajasta läpi Mantun monttuun. Koppari Pietinen ja polttaja Samu Vainikainen juonivat kuitenkin pallon pikaisesti montusta kolmospesälle, juuri ennen Hankalaa.

– Harmittaa. Ekalla jaksolla sakattiin parikin juoksun arvoista välilyöntiä, mitä ei tällaisessa tiukassa pelissä kärsisi sakata. Harmittaa joukkueen puolesta, että palkintoa hyvistä otteista huolimatta ei tullut, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund harmitteli.

Toisen jakson alkuun Pattijoen tehomies Juuso Keski-Koukkari siirsi vieraat johtoon avausvuorossa. 0-1 lukemissa edettiin aina kolmanteen vuoroon asti, missä Eino Puustisen polttoheitto lensi yli kakkospesän. vierasjoukkueesta kotipesään ehtivät Severi Piispanen ja Timo Kallio ja tulostaululle vaihtui lukeat 0-3.

Harmillisen heiton jälkeen SiiPe innostui vielä takaa-ajoon viimeisellä mahdollisella hetkellä neljännessa vuorossa Mikko Hakomäen näpäytettyä tilanteeksi 1-3 ja Tommi Piiraisen kotiutettua kokoonpanoon jokerina palanneen Matias Litmasen. 2-3 tilanteessa SiiPe ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta saanut enää miestä kotiin ja kaksi sarjapistettä matkaa Pattijoelle.

SiiPen perhaana palkittiin jälleen hyvää vaihtotilannepelaamista esittänyt Ville Pietinen.

– Samanlaista nahua tämä on mitä ollaan kaksi peliä aiemmin PattUa vastaan pelattu. Molemmilla oli kyllä paikkoja lyödä enemmänkin juoksuja tänään. Toisen jakson harmittava harhaheiton tuomia juoksua ei saatu enää aivan kirittyä kiinni, Pietinen analysoi.

Tiukka ottelutahti jatkuu edelleen. SiiPe pitää maanantaina vapaapäivän peleistä ennen tiistaina 21.7. pelattavaa SiiPe – Vimpeli -ottelua. Tuohon klo 18.00 alkavaan otteluun liput voi jo lunastaa etukäteen osoitteesta www.seat4.me.

Ottelun tilastot

Eliittirakentajat-lehdistötilaisuus

Siipettäret kohtasi tänään Hyvinkään Tahkon. Aurinkoisella Mantulla nähtiin runsaasti juoksuja, kunnareita ja tunteita molemmilta joukkueilta. Pelin lopputulokseksi kirjattiin kuitenkin vieraiden hyväksi 0-2 (6-10, 0-6)

Ensimmäisen jakson alussa Siipettäret esittivät vahvaa ulkopeliä. Ensimmäisellä sisävuorollaan Siipettärien Petra Väistölä löi viimeisenä lyöjänä pallon läpi kakkospuolelta Mantun Monttuun. Hanni-Mari Vainikainen tuli kotiin, ja Väistölä löi itse kunniaa. Heti seuraavaksi lyömään tullut Johanna Pirskanen löi pallon takaa läpi kotiuttaen Väistölän ja juosten itse ensimmäisen pääsarjatason kunniajuoksunsa. Toiseen vuoropariin lähdettiin Siipettärien johtaessa 0-4. Tahkon Anni Tuomi kavensi tilannetta kolmospuolen lyönnillään. Kolmannen vuoroparin avasi Tahkon Senja Kaarikiven monttuun vierinyt kunnarin arvoinen lyönti. Pauliina Harinen kotiutti Kaarikiven, ja heti perään Petra Jokivalli löi ajolähtötilanteessa pallon monttuun. Kunniajuoksullaan Jokivalli teki tilanteeksi Tahkon hyväksi jo 4-7. Petra Väistölä kavensi tilannetta lyöden Johanna Pirskasen kotiin välilyönnillään. Pauliina Harinen lisäsi Tahkon etumatkaa kahdella juoksulla lyömällä takaa läpi. Ira Jokivalli lisäsi lyödyllään vielä yhden juoksun Tahkon tilille, ja täten neljännen tasoittavalle Siipettäret lähti tilanteesta 5-10. Petra Väistölän välilyönti kotiutti Siru Seppäsen, mutta lisää juoksuja ei saatu syntymään. Ensimmäisen jakson juoksukarnevaalit päättyivät lopulta Tahkon voittoon 6-10.

Toinen jakso alkoi Siipettärien sisävuorolla. Tilannetta ei kuitenkaan saatu syntymään, ja Siipettäret jäivät juoksuitta. Tahkon Laura Kerola paiskasi pallon läpi kakkosjatkeelta kunniajuoksun ja yhden tavallisen arvoisesti. Pauliina Harinen löi yhden, ja Oona Vahvelainen kaksi juoksua. Toiselle vuoroparille lähdettiin Tahkon johtaessa jo 0-5. Kolmannessa vuoroparissa Pauliina Harisen lyönti merkistä väliin lisäsi Tahkon johtoa entisestään. Neljänteen vuoropariin lähdettiin Tahkon johtaessa jo 0-6. Kotiutusta päästiin kokeilemaan, mutta tuloksetta. Täten peli päättyi Tahkon voittoon 0-2 (6-10, 0-6)

Siipettäristä palkittiin kunnarit lyöneet Johanna Pirskanen ja Petra Väistölä.

Seuraavan kerran Siipettäret pelaavat vierasottelun tiistaina 21.7. Kempeleen Kiriä vastaan.

Ottelun tilastot

Juha Leskisen kuvagalleria

SiiPen kolmen pelin viikon toinen ottelu ei tuottanut kaivattuja lisäpisteitä sarjataulukkoon, vaikka sellaisia olisi jälleen hieman huolellisemmalla sisäpelaamisella olisi ollut otettavissa. Ottelu Kiteen uudistuneella Rantakentällä päättyi kotijoukkueen 1-0 (4-1, 1-1) voittoon.

– Tehtiin tänään kaarella itsellemme vaikea peli ja (Ville) Liukku pääsi meidän peliä vähän sotkemaan. Tapeltiin kyllä koko ajan mukana, mutta olisi ollut mielyttävä päästä myös johtoon. Kitee teki kyllä myös voittavia ulkopelisuorituksia, kuten Varosen polttoheitto takakentältä. Ne nousee tällaisissa juoksun peleissä arvoon arvaamattomaan, SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund tuumi lehdistötilaisuudessa.

SiiPen ottelun ainoa johtoasema nähtiin pelin avausvuorossa kun kauden kymmenennen juoksun lyönyt Tommi Piirainen siirsi SiiPen 0-1 johtoon. Johtoasema piti toisen vuoron tasoittavalle, missä KiPa onnistui hyvillä lyönneillä tekemään kolme juoksua.

Kolmannessa vuorossa SiiPe onnistui rakentamaan takatilanteen ensin Piiraiselle ilman tulosta. Ajotilanne kuitenkin jatkui Eemeli Paldaniuksen tullessa lyömään. Paldaniuksen viimeisellä lyönnillä SiiPen kaari huusi vahvasti asennottomalta syötöltä näyttänyttä syöttöä vääräksi, mutta ottelun syötönvalvoja Mika Kääriäinen näki kyseenalaisen syötön oikeaksi, eikä SiiPe enää päässyt yrittämään lyödä miestä kotiin.

Hetkellisten torikokousten jälkeen ottelu jatkui KiPan sisävuorolla, jossa se onnistui siirtymään Sami Mikkolanahon lyönnillä 4-1 johtoon, mikä jäi myös jakson loppulukemaksi.

Mikkolanaho löi myös Kiteen toisen jakson avausjuoksun, johon SiiPe vielä pystyi Toni Toivasen kotiutuksella vastaamaan. Lopulta KiPan lukkari Jesse Eskelistä tänään tuurannut Ville Liukku onnistui sotkemaan SiiPen sisäpeliä sen verran että lisäjuoksuja ei nähty ja kaksi sarjapistettä jäi Kiteelle.

SiiPen parhaana palkittu, vahvaa vaihtotilannepelaamista jatkanut, Ville Pietinen tiivisti ottelun lyhyesti.

– Meidän piti olla valmiita Liukkuun lukkari ja tiedettiin kova tempo ja ollaan ennenkin päästy sitä todistamaan. Ei kuitenkaan oltu valmiita. Ekalla jaksolla KiPa löi juoksut hyvillä lyönneillä. Toinen jakso olisi ollut otettavissa mutta itse sössittiin.

Samankaltaisia asiota myös pelinjohtaja Westersund haluaa lähteä parantamaan sunnuntaina pelattavaa kotipeliä ajatellen.

– Oma sisäpeli pitää saada rullaamaan paremmin ja kaarella pitää olla huolellisempi, jotta saadaan väärät pois eikä sotketa sillä omaa peliä.

Näiden asioiden hiomiseen SiiPellä on aikaa sunnuntaihin 19.7. saakka, kun Pattijoen Urheilijat saapuvat Mantulle rakkaan kotiyleisön edessä pelattavaan, kl0 17.00 alkavaan kotiotteluun. Sunnuntain ottelu on nähtävissä myös Ruudun päälähetyksenä. Osta liput SiiPe – PattU otteluun tästä.

Ottelun tilastot

Lehdistötilaisuus

 

Siipettäret kohtasi tänään Mantulla tutun vastustajansa, toisen sarjanousijan Joensuun Mailan. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin kesäkuussa kaksi kertaa. Molemmat ottelut ratkesivat Siipettärien eduksi supervuoroparissa. Päivän ottelussa Joensuu oli kuitenkin parempi suoraan luvuin 0-2 (2-4, 1-5)

Siipettäret aloitti sisävuorolla, jossa Petra Väistölä pääsi yrittämään kotiutusta, siinä kuitenkaan onnistumatta. JoMa pääsi juoksunteon makuun toisen lopettavalla, kun Nora Pulkkinen ja Marianne Roiha löivät molemmat yhden juoksun, ja Henna Hakulinen kaksi. Kolmas sisävuoro oli juoksuton, ja vasta neljännessä sisävuorossaan Siipettäret sisuuntuivat selkä seinää vasten. Emmi Hannunieni löi tyhjään kenttään ensimmäisen naisten superpesiksen kunnarinsa pallon mennessä Mantun monttuun, ja Roosa Martinmäki kotiutti Hannuniemen heti perään. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, ja täten jakso päättyi JoMan voittoon 2-4.

Emmi Hannuniemi löi ensimmäisen pääsarjatason kunniajuoksunsa. Kuva: Juha Leskinen

Toisen jakson alku ei ollut edeltävää suotuisampi. JoMan Hanna Toivanen teki jakson avausjuoksun heti ensimmäisessä vuoroparissa. Marianne Roiha otti nimiinsä toisen lyötynsä toisessa vuoroparissa. Kolmannessa vuoroparissa Nora Pulkkinen löi kakkospuolelta läpi kunniajuoksun ja yhden tavallisen arvoisesti. Siipettärien Petra Väistölä kavensi tilanteeksi 1-4 kotiuttamalla Siru Seppäsen. Ida Virenius löi jakson viimeisen juoksun JoMan hyväksi. Siipettärien viimeisellä tasoittavalla kotiutuksia ei päästy edes yrittämään, ja täten jakson loppulukemiksi kirjattiin vieraille 1-5.

Siipettärien palkitut olivat syntymäpäiväänsä viettänyt Hanni-Mari Vainikainen ja ensinmäisen kunniajuoksunsa pääsarjatasolla lyönyt Emmi Hannuniemi.

Seuraavan kerran Siipettäret pelaavat Mantulla lauantaina 18.7. Hyvinkään Tahkoa vastaan. Ottelu alkaa kello 14.

Ottelun tilastot

Juha Leskisen kuvagalleria