Naisille voitto Joensuusta – Superpesispaikka katkolla huomenna Mantulla
SiiPen naiset ottivat 1-2 (2-1, 1-2, 0-0, 1-2) voiton ensimmäisestä Ykköspesiksen finaalista Joensuussa tasaisen väännön jälkeen. Finaalisarjan voittoon ja Superpesispaikkaan vaaditaan kaksi voittoa joten sarja on katkolla Siipettärille huomisessa kotiottelussa Mantulla.
Koko ottelun tapaan, ensimmäinen jakso oli tiukka. Siipettäret siirtyivät johtoona Petra Väistölän lyönnillä avausvuorossa, mutta JoMa kiri tasoihin tasoittavalla vuorolla Salla Eteläpään lyönnillä.
Jakso oli tasainen loppuun saakka, mutta joensuulaiset onnistuivat nappaamaan jaksovoiton viimeisessä vuorossa Laura Rajahalmeen lyönnillä.
Toinen jakso eteni juoksuitta kolmanteen vuoroon saakka, missä ensin joensuulaiset siirtyivät 1-0 johtoon, kun Senna Surakka ennätti kotiin Hanna Toivasen lyönnillä.
Pinja Kesti nousi jälleen SiiPen sankariksi. Kesti löi kolmannessa vuorossa tasoitusjuoksun Siru Seppäsen juostessa kotiin ja jakson voittojuoksu syntyi neljännessä vuorossa, kun alla oli jo kaksi paloa. Kestin läpilyönti painui kakkostilanteesta läpi ja Johanna Pirskanen ennätti kotiin asti.
Supervuorossa Joensuu pääsi yrittämään naista kotiin jopa neljä kertaa, mutta kahdesta ensimmäisestä tilanteesta syntyi palot ja kahdesta seuraavasta Siipettäret haavoittivat etenijät, eikä antanut JoMan naisille ollenkaan juoksuja. Omalla tasoittavallaan Siipettäret pääsi yrittämään kotiutusta kertaalleen, mutta Petra Väistölän lyönnin kantaessa kopiksi, ratkaisu siirtyi kotiutuskisaan.
Siipettäret pelasi loistavaa takatilanneulkopeliä ja JoMalta juoksun lyönnissä onnistui ainoastaan viimeinen pari Ida Virenius – Reetta Juntunen.
Siipettäret ei venyttänyt ratkaisua enää pidemmälle vaan löi tarvittavat juoksut heti kahdella ensimmäisellä parilla. Ensin kotiin juoksi Roosa Vesalo, Emmi Julkusen lyömänä ja toisessa parissa Maaret Ahosen kakkosrajanäpäytyksellä, Johanna Pirskanen toi voittojuoksun.
Siipettäret johtaa ottelusarjaa voitoin 1-0 ja sarja on katkolla SiiPelle Mantulla huomenna klo 15.00 alkavassa ottelussa.
Siipettärien kumppanit Agrihuolto Pitkänen ja Man Oil jakavat 400 ensimmäiselle katsojalla ilmaiset makkarat. Lisäksi Siipettäret järjestävät ottelussa arpajaiset. Liput otteluun 10 € / 8 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Artikkelin kuva: Saimi Airaksinen