SiiPe jäi ilman juoksuja miesten Superpesiksen halliavauksessa
Viime vuoden Suomen mestari Joensuun Maila osoitti vahvaa kevätkuntoa voittamalla SiiPe Halli-SM -avauksessa 2-0 (6-0, 4-0).
JoMa oli vahva ensimmäisen jakson alussa. Ensimmäinen juoksu tuli kolmospuolen harhaheitolla Konsta Kettusen tuomana. Pian tämän jälkeen Juha Puhtimäki löi kakkosjatkeelta Topi Hurskaisen kotiin. JoMan hurmos jatkui, kun Aleksi Rautiainen löi kakkossaumasta Lauri Kivisen kotiin. Avausvuoron neljännen juoksun löi Samuel Tirkkonen kolmospuolen välilyönnillä Puhtimäen tuodessa juoksun.
SiiPe jäi ensimmäisessä vuorossa ilman kolmostilannetta. Ja kun JoMa teki toisessa vuorossa vielä kaksi juoksua, oli ensimmäisen jakson numerot valmiit, 6-0. Jakson lopulla SiiPe pystyi tiivistämään ulkopeliään niin, että neljässä ajolähdössä joensuulaiset jäivät ilman juoksua.
Toisella jaksolla SiiPellä oli pirteämpää yritystä niin ulko- kuin sisäpelissäkin. Se ei kuitenkaan riittänyt juoksutilin avaamiseen. JoMa teki jokaisessa pelaamassaan kolmessa sisävuorossa juoksuja niin, että jakson loppunumerot olivat 4-0. Ensimmäisessä vuorossa JoMan SiiPe-kasvatti Henri Litmanen löi kolmospuolelta kopparin yli. Toisessa vuorossa JoMan juoksut löivät Iiro Kuosa ja nuori Väinö Väänänen. Jakson viimeisen juoksun löi Lauri Kivinen ja toi Hurskainen.
SiiPen onnistujiin lukeutui Aatu Roivainen, joka onnistui ulkopelissä tekemään paloja kotipesään. Lisäksi hän löi mainioita vaihtolyöntejä. Ulkopelissä voittavia suorituksia nähtiin Matias Hänniseltä.
SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund oli tyytyväinen hapuilevan alun jälkeen joukkueen toisen jakson peli-ilmeeseen. Lisäksi hän kehui sisäpelissä joukkueen kaaripeliä.
SiiPe kohtaa Joensuun myös seuraavassa ottelussa, joka pelataan Kuopion Lippumäessä 8. helmikuuta klo 20.30. Tuolloin kyseessä on harjoitusottelu. Halli-SM -turnaus SiiPen osalta jatkuu lauantaina 22.2. Kiteen Palloa vastaan.
Kuva: Olli Korhonen