SiiPe mukana Seurapaita-päivässä 24.9.
Siilinjärven Pesis on mukana ensi viikon tiistaina 24.9. järjestettävässä valtakunnallisessa Seurapaitapäivässä. Seurapaita-päivään voi osallistua kuka tahansa pukeutumalla oman seuran verkkaritakkiin / pelipaitaan. Tavoitteena on, että kaikki seuratoiminnassa mukana olevat ja olleet pukevat oman seuran verkkaritakin päälle ja lähtevät töihin, kouluun, päiväkotiin kuka minnekin.
Seurapaitapäivää vietetään #Seurasydän-kampanjan yhtenä seuratoiminnan näkyvyyttä nostattavana toimenpiteenä. Näin seuraväki liputtaa pukeutumalla omaan edustusasuun, jota me kaikki ylpeästi kannamme ja joka pitää sisällään paljon tunteita, yhteisöllisyyttä, muistoja, innostusta, iloa ja välittämistä – yhteisöllisyyttä.
Pesiskentältä tuttu näyttävä väritys uudessa ympäristössä nostaa seuratoimintaa esille ja saa mukavaa puhetta toimistoihin, kouluihin, päiväkoteihin. Jokainen voi kertoa omaa seuratarinaansa työkaverille, mitä seura heille antaa ja miksi he ovat mukana toiminnassa
Muistakaa myös viestiä osallistumisestanne Seurapaitapäivään muun muassa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #Seurasydän ja #seurapaitapäivä. Näin saamme positiivista näkyvyyttä myös sosiaalisen median kanavissa.