Siipettäret eivät onnistuneet hyödyntämään paikkojaan – pisteet jäivät Seinäjoelle
Siipettäret kohtasi tänään vieraissa Seinäjoen Maila-Jussit. Ensimmäisen jakson tasaisen väännön jälkeen Maila-Jussien toisen jakson alkuun tehtailema johto oli lopulta liikaa Siipettärille. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 2-0 (2-1, 6-4) Maila-Jussien hyväksi.
Ensimmäinen vuoropari alkoi suotuisasti Siipettärien sisävuorolla. Sohvi Korhonen kotiutti välilyönnillään Roosa Lappalaisen. Myös Maila-Jussit pääsivät juoksunteon makuun Anna Honkalan tilanteen tasoittaneella lyönnillä. Toisessa vuoroparissa kultakypärän edellisestä pelistä ansainnut Petra Väistölä pääsi kokeilemaan kotiutusta kahteen otteeseen, mutta tuloksetta. Maila-Jussien Johanna Karjanlahti sen sijaan onnistui lyömään tilanteeksi 2-1. Neljännen aloittavalla Siipettäret joutuivat taistelemaan selkä seinää vasten jaksovoitosta. Heti alkuun tulleiden kahden palon johdosta sisäpeli oli haastavaa, eikä etenijöitä onnistuttu saamaan kakkospesää pidemmälle. Täten ensimmäisen jakson voitto Seinäjoen Maila-Jusseille 2-1.
Heti toisen jakson alkuun Maila-Jussien Anni Laakso onnistui kotiutuksessa pallojen pomppiessa Siipettärien räpylöistä. Siipettärien Maaret Ahonen ja Petra Väistölä pääsivät kokeilemaan kotiutusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Toinen vuoropari ei helpottanut Siipettärien ahdinkoa pallon kimmotessa harhaheitolla parkkipaikalle asti. Tämän seurauksena Maila-Jussien johdoksi kasvoi jo 3-0. Lisäksi Maila-Jussien juoksupottia kasvatti vielä Aino-Kaisa Mantereen lyöty. Kolmannessa vuoroparissa Maila-Jussit kasvatti juoksutiliään vapaataipaleella ja Mantereen toisella lyödyllä. Siipettäret ei ollut kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan. Petra Väistölä löi pallon kakkospuolelta maisemiin kunniajuoksun ja kahden tavallisen arvoisesti. Johanna Pirskanen kavensi tilannetta entisestään lyömällä perään juoksun. Neljänteen vuoropariin lähdettiin täten Maila-Jussien johtaessa 6-4. Maila-Jussit ei onnistunut tekemään juoksuja neljännessä vuoroparissa. Siipettäret lähti tarmolla tekemään puuttuvia juoksuja, mutta hurmos ei riittänyt. Täten ottelu kirjattiin Maila-Jusseille 2-0.
Siipettärien parhaina palkitut olivat Siru Seppänen ja Petra Väistölä.
Seuraavan kerran Siipettäret pelaa sunnuntaina 12.7. Mantun kentällä kello 17.00.