Kauden avausvoitto Kempeleen juoksujuhlista
SiiPe parsi ulkopelinsä kuntoon kahden synkän ulkovuoron jälkeen Kempeleessä ja otti kauden avausvoiton ja -pisteet 34 juoksun juoksujuhlassa. Voitto irtosi SiiPelle lopulta lukemin 1-2 (14-5, 3-6, 2-4). Kempeleen sinisellä laguunilla nähtiin siis yhteensä 34 juoksua. Kunnareita ottelussa lyötiin 5.
Kempele oli ottelun alussa tyly isäntä. Torstain avauskierroksella Sotkamon kaataneet kempeleläiset jatkoivat kovia otteitaan heti ottelun alussa. Jani Lassila aloitti juoksuiloittelut lyömällä ensimmäisenä lyöjänä kunnarin tyhjään kenttään kolmosluukusta. Lassilan läpilyönti innoitti Kempeleen koko porukan hurmokseen, kun Kempeleen kahden pelatun sisävuoron jälkeen taululla oli tylyt 10-0 lukemat. Tämän jälkeen SiiPe pääsi peliin mukaan, mutta Kempele vei ensimmäisen jakson juoksuin 14-5.
– Iso hatunnosto jätkille siitä että pystyttiin nousemaan voittoon vaikka jäimme telineisiin ensimmäisellä jaksolla. Avauspisteisiin täytyy olla tyytyväinen, kertoi SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund.
Jos oli ensimmäisen jakson alku KeKin näytöstä, niin toinen jakso ja etenkin sen alku meni SiiPen nimiin. Ensimmäisessä vuorossa Mikko Hakomäen lyönti siivitti SiiPen 0-1 johtoon, ennen Toni Toivasen läpilyöntiä. Kunniajuoksun lisäksi kotiin ehtivät Eino Puustinen ja jakson avausjuoksun lyönyt Hakomäki.
Onni Määtän kunnarilla ja Heikki Savikosken yksittäisellä lyödyllä juoksulla Kempele kavensi 3-4, mutta Tommi Piiraisen kahdella loppujakson lyödyllä juoksulla SiiPe karkasi 3-6, johtoon. SiiPe piti Kempeleen nollilla toisen jakson kolme viimeistä vuoroa, mikä siivitti siilinjärveläiset jaksovoittoon ja kauden avauspisteeseen.
Myös supervuoron alku oli SiiPen näytöstä. Samu Vainikaisen lyönnillä 0-1 johtojuoksun toi Ville Pietinen, minkä jälkeen oli Teemu Kinnusen vuoro lyödä kunnari. Kinnusen edellä kotiin juoksivat ykköskärkeen vaihdettu vaihdettu Matias Hänninen sekä Vainikainen ja SiiPe johti jo 0-4.
Kempele ei tästä toipunut vaikkakin pääsikin Matti Korhosen lyönnillä ja harhaheitolla syntyneellä juoksulla kahden juoksun päähän.
SiiPen parhaina palkittiin 1+3 lyönyt ja 8/14 kärkilyöntiä kerännyt Toivanen sekä 8/10 kentällemenot kerännyt ja kaksi juoksua tuonut kärki Ville Lantiainen.
SiiPe matkaa tiistaina hallitsevan mestarin Joensuun Mailan vieraaksi, ennen torstaina 9.7. pelattavaa seuraavaa kotiottelua Sotkamon Jymyä vastaan.