Kauden viimeisestä vierasottelusta muodostui tasainen vääntö
Siipettäret kohtasi tänään toisen sarjanousijan, Joensuun Mailan kauden viimeisessä vierasottelussaan. Pelissä nähtiin tiukkaa kädenvääntöä ja yhteensä neljä kunniajuoksua. Lopputulokseksi kirjattiin lopulta kotijoukkueen hyväksi 2-1s (3-2, 8-9, 2-1).
Siipettärien avausjuoksu syntyi jo ensimmäisen aloittavalla, kun Roosa Lappalainen juoksi kotiin kolmospesän yli lentäneellä harhaheitolla. JoMan Sini Suihko vastasi tähän lyömällä toisena lyöjänä kakkosrajasta pallon maisemiin kunniajuoksun arvoisesti. Henna Hakulinen pisti pallon väliin lyöden JoMa:lle toisen juoksun. Toisen vuoroparin hyvä ulkopeli piti JoMa:n nollilla, mutta Siipettäret ei onnistunut kotiuttamaan pelaajia. Kolmannen tasoittavalla JoMa:n Hanna Toivanen löi pallon takakentälle lisäten JoMa:n johtoa. Neljännen aloittavalle Siipettäret lähti tilanteesta 3-1. Petra Väistölän välilyönti kotiutti Jemina Vainionperän kaventaen tilannetta. Lisää juoksuja ei kuitenkaan saatu syntymään, joten ensimmäinen jakso kirjattiin niukasti kotijoukkueen eduksi 3-2.
Toisen jakson alussa Siipettärien ulkopelin taso nousi. Esimerkiksi lukkarina pelannut Johanna Pirskanen hoiti tonttinsa erinomaisesti. JoMa:n Nora Pulkkinen löi kuitenkin jakson avausjuoksun pienen räpylävirheen avustamana. Siipettäret ei onnistunut vastaamaan kotiutuksilla, joten toiseen vuoropariin siirryttiin JoMa:n yhden juoksun johdossa. Johanna Hihnala löi pallon kakkospesän päältä maisemiin kunniajuoksun arvoisesti ensimmäisenä lyöjänä toisessa vuoroparissa. Lisäksi Hanna Toivanen kotiutti Hihnalan välilyönnillä. Siipettärien Petra Väistölä avasi Siipettärien sisäpelin lukkoa kotiuttamalla Johanna Pirskasen kolmospussilyönnillä. Melkein heti perään Hanni-Mari Vainikaisen takakentän lyönnillä kotiin juoksi Jemina Vainionperä. Vielä samalla lyöntivuorolla Vainikainen pisti pallon komeasti läpi kakkosrajasta tuloksena kunniajuoksu ja kaksi tavallista. Kaupan päällisiksi Pinja Kesti kotiutti Vainikaisen sekä Roosa Lappalaisen. Kolmanteen vuoropariin lähdettiin Siipettärien johtaessa jo 3-7. JoMa vastasi Hanna Toivasen onnistuneella kotiutuksella. Siipetttärien Petra Väistölä vastasi taas tähän lyömällä pallon komeasti taakse kotiuttaen Roosa Lappalaisen. Neljännen aloittavalla JoMa:n Noora Pasi lisäsi jännitystä lyömällä kunniajuoksun ja kaksi tavallista kakkospesän päältä. Hanna Toivanen tasoitti tilanteeksi 8-8 taakse painuneella lyönnillään. Siipettäret lähtivät tasoittavalleen kutkuttavan jännittävästä tasatilanteesta. Petra Väistölä lopetti jännityksen laittamalla pallon kakkoskopparin eteen. Toinen jakso kirjattiin Siipettärille 8-9.
Supervuoroparissa JoMa sai aikaiseksi kaksi juoksua. Siipettärillä oli vaikeuksia saada pelaajia kolmoselta kotiin. Emmi Julkunen onnistui lyömään pallon väliin kotiuttaen jo neljännen tuodun nimiinsä ottaneen Roosa Lappalaisen, mutta nousu ei ollut kuitenkaan tarpeeksi. Supervuoropari meni kotijoukkueelle 2-1.
Siipettärien palkitut olivat Johanna Pirskanen ja Hanni-Mari Vainikainen.
Siipettärien kauden viimeinen ottelu pelataan lauantaina 22.8., kun Lapuan Virkiä saapuu Mantulle. Otteluun on vapaa pääsy, jonka tarjoaa Yara Suomi. Tervetuloa paikalle kelo 16.00!