Tag Archive for: Pesiskoulu

Monilta kesiltä tuttu 6–10-vuotiaille kohdennettu SiiPen pesiskoulu starttasi tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös syksyllä. Seura halusi näin mahdollistaa ympärivuotisen harrastamisen lapsille, jotka eivät ole mukana joukkuetoiminnassa, mutta pesäpallo lajina kuitenkin kiehtoo. On ehdottoman tärkeää, että lapsille löytyy erilaisia harrastuspolkuja. Myös sellaisia, jotka eivät tähtää kilpaurheiluun.

Syksyn kynnyksellä oli vielä epävarmaa, saadaanko riittävä osallistujamäärä kasaan. Lopulta pesiskoulun osallistujamäärä yllätti positiivisesti. Ryhmään saatiin 15 innokasta lasta ja jokaisella kerralla oli vähintään pesisjoukkueellisen verran liikkujia mukana.

– Onnistuneen kokeilun jälkeen voimmekin nyt luottavaisin mielin edetä kohti kevättä ja kesää ja laittaa tarjolle uudet pesiskouluryhmät, kertoo innostuneena junioripäällikkö Jari Komulainen.

Pesiskoulussa pidetään hauskaa ja pelataan paljon

Syksyn ensimmäisellä kerralla tehtiin yhdessä ryhmäsäännöt, joissa painotettiin toiminnallisuutta, hauskanpitoa ja toisen huomioon ottamista. Näitä sääntöjä noudatettiin hienosti koko syksyn ajan. Ryhmäkerrat olivat ennakkoon teemoitettuja. Jokaisella kerralla tarjottiin myös pelaamisen mahdollisuus.

– Erityisen ylpeä olen meidän pesiskouluohjaajistamme, jotka ovat kasvattaneet omaa rooliaan ohjauskertojen edetessä. Lasten on ollut tosi helppo lähestyä aikuisia. Ohjaajille parasta työssä on ollut nähdä lasten löytävän omia vahvuuksiaan onnistumisten kautta, kertoo Komulainen.

Pesiskoulussa opittujen monipuolisten liikunta- ja lajitaitojen ansiosta lasten on halutessaan hyvin helppoa liittyä mukaan joukkuetoimintaan. Pesiskoulu onkin toiminut monelle lapselle erinomaisena ponnahduslautana pesäpalloharrastuksen pariin yhdessä oman kaverin kanssa.

Ilmoittautumisohjeita:

  • Kohderyhmä: 6–10-vuotiaat lapset
  • Aikataulu: kevätkausi starttaa 5.2.2024 ja päättyy 15.4.2024

Ilmoittautuminen alkaa 13.12.2023 ja tapahtuu SuomiSportin kautta. Lisätietoa ryhmästä Pesiskoulun verkkosivulla.

Voit kysellä lisää myös:

Jari Komulainen, puh. 040 754 0783, jari.komulainen(at)siipe.fi
Merja Säisä, puh. 040 912 7494, merja.saisa(at)siipe.fi

Siilinjärven Pesis on järjestänyt tänä kesänä matalan kynnyksen harrastustoimintaa aiempia kesiä enemmän. Kestosuosikkien, naperopesiksen ja pesiskoulun, lisäksi toimintaan on kuulunut korttelipesistä kahdeksalla eri kentällä sekä Osuuspankin kanssa yhdessä järjestetyt Hippo-pesiskoulut. Kaikki edellä mainitut ovat olleet lapsille ilmaisia.

3–6-vuotiaiden naperopesisryhmä on ollut kesän ehdoton suosikki harrastajamäärissä mitattuna. Naperolaisia ilmoittautui kesäharrastukseen yhteensä 65. Kesätyöntekijät ovat hoitaneet ohjaukset kiitettävästi ja toiminta on pysynyt turvallisena huomioiden ajoittain isot ryhmäkoot. Lapset ovat myös jakautuneet hyvin kolmelle eri kentälle ja on ollut kiva huomata uusien perheiden löytäneen harrastuksen pariin.

Pesiskoulussa 7–10-vuotiaat lapset ovat päässeet tutustumaan lajitaitoihin, joita he pääsevät testaamaan loppukesänä harjoituspeleissä SiiPen junioreita vastaan. Yhteistyötä myös naapuriseura Puijon Pesiksen kanssa on ollut työn alla.

Korttelipesiksen osanotto on ollut vaihtelevampaa. Siitäkin huolimatta toteutuneet kerrat ovat varmasti olleet ikimuistoisia osalle lapsista, vaikka aina ei ole pelejä saatu aikaiseksi. Onneksi korttelipesis jatkuu vielä koko heinäkuun Siilinjärvellä ja samalla nähdään, millä asuinseuduilla pesäpalloon löytyy mielenkiintoa ja lisää harrastajia. Perheet, jotka ovat kiinnittyneet harrastamiseen, ovat innostuneita myös tulemaan erinäisiin tapahtumiin useammin.

Lue lisää korttelipesiksestä tästä linkistä

Syksyn toimintoihin ilmoittautuminen alkaa elokuussa – tulossa myös joukkuetoimintainfo

Edellä mainitut toiminnot päättyvät heinäkuun lopulla. Ilmoittautuminen syksyn toimintoihin alkaa elokuun aikana. Ryhmiin tullaan tekemään muutoksia ja osallistujamäärärajoituksia, joten kannattaa olla nopea ilmoittautumisen kanssa. Lisäinfoa syksyn osalta on tulossa seuran nettisivuille ja somekanaviin heinäkuun lopulla.

Loppukesä ja alkava syksy ovat parasta aikaa myös joukkueisiin liittymiseen. Etenkin G- ja F-ikäisten joukkueisiin kaivataan lisää pelaajia seuraavaa kautta ajatellen. SiiPe järjestää tiistaina 11.7. klo 17.30 joukkuetoimintainfon Mantulla uusien harrastajien vanhemmille. Tilaisuuteen on kutsuttu naperopesikseen ja pesiskouluun osallistuneiden vanhemmat. Tilaisuus on avoin myös muille vanhemmille, joita kiinnostaa kuulla, mitä pesäpalloharrastus voisi tarjota lapsille.

Siilinjärven Pesiksen suositut Naperopesis ja K-Pesiskoulu jatkuvat tuttuun tapaan kesäkuukausina. Toimintaa järjestetään kolmella eri kentällä mahdollistaen pienille ja hiukan isommillekin lapsille liikunnallista toimintaa lähellä kotiympäristöä. Ryhmät starttaavat 5.6.2023.

SiiPe haluaa tarjota perheille mahdollisuuden edulliseen kesäharrastukseen. Naperopesis- ja pesiskoulutoimintaan pääsee halutessaan mukaan täysin maksutta. Suosituksena on kuitenkin, että osallistuja liittyisi seuran jäseneksi.

Naperopesiksessä (3–6-vuotiaat) harjoitellaan liikunnallisia taitoja erilaisten pelien ja leikkien avulla sekä lajillisia harjoitteita pallon käsittelystä lyömisen saloihin. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Naperopesikseen tästä.

K-Pesiskoulussa (7–10-vuotiaat) tehdään liikunnallisten ominaisuuksien harjoitteita sekä keskitytään suunnitelmallisesti pesäpallon harjoitteluun niin heitto- kuin lyöntitekniikan alkeiden parissa. K-Pesiskoulu sopii erinomaisesti heille, jotka haluavat tulla kokeilemaan, voisiko pesäpallo olla oma mukava juttu. Jos innostusta löytyy, on K-pesiskoulusta mahdollista siirtyä sujuvasti oman ikäisten joukkuetoimintaan mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautuminen tästä.

Toiminnan suunnittelusta vastaa SiiPen junioripäällikkö Jari Komulainen. Ohjaajana toimii Emmi Julkunen yhdessä reippaiden apuohjaajien kanssa.

Naperopesiksen tukijana toimii Yara ja Pesiskoulun tukijana Kesko.

Tervetuloa ilolla liikkumaan!

Lisätiedot:
Junioripäällikkö Jari Komulainen, puh. 040 754 0783, jari.komulainen@siipe.fi

Siilinjärven Pesiksen Naperopesis ja K Pesiskoulu starttaavat 1. kesäkuuta ja kestävät aina koulujen alkuun saakka 7. elokuuta. Molempien ryhmien harjoituksia järjestetään kolmella eri kentällä, kerran kullakin kentällä viikossa.

Sekä Naperopesiksen että K Pesiskoulun hinta on 40 € / kesä. Maksu sisältää SiiPen jäsenyyden jäsenetuineen, vakuutuksellisen pesispassin, ohjatut harjoitukset sekä välineet harjoituksissa. Ensimmäinen harjoituskerta on ilmainen tutustumiskerta joka kentällä, toisen viikon jälkeen laskutamme osallistumismaksun.

Harjoitukset


Maanantai

Kasurilan koulun kenttä
Naperopesis 17.00-18.00
K Pesiskoulu 18.15-19.15

Keskiviikko

Hamulan koulun kenttä
Naperopesis 17.00-18.00
K Pesiskoulu 18.15-19.15

Torstai

Ahmon koulun kenttä
Naperopesis 17.00-18.00
K Pesiskoulu 18.15-19.15

Lue lisää ja ilmoittaudu

Naperopesis
Pesiskoulu

 

Pesiksestä harrastus? SiiPen kesän 2019 K Pesiskoulu starttaa 3. kesäkuuta viidellä eri kentällä, jokaisella kerran viikossa. Jos intoa riittää, harjoituksiin voi osallistua useammalla kentällä. Lue lisää jutusta ja K Pesiskoulun sivuilta ja ilmoita lapsesi mukaan K Pesiskouluun 31.5. mennessä.

SiiPen Naperopesis järjestetään kesällä 3-5-vuotiaille samoilla kentillä samoina päivinä kuin K Pesiskoulukin. Naperopesiksestä voit lukea lisää ja ilmoittautua mukaan Naperopesiksen sivuilta.

MIKÄ?

SiiPen Junnupesis palaa juurilleen kun nimi muuttuu takaisin Pesiskouluksi ja Keskon yhteistyön myötä K Pesiskouluksi. SiiPen ja Keskon yhteistyössä järjestämä K Pesiskoulu on tarkoitettu 6-10-vuotiaille (2008-2013 syntyneet) liikunnasta ja pesiksestä kiinnostuneille lapsille. Pesiskoulussa harjoitellaan pesiksen perustaitoja, pelataan, harrastetaan monipuolista liikuntaa, koetaan onnistumisen tunteita ja tutustutaan uusiin kavereihin. Pesiskouluun tarvitset mukaan säänmukaisen ulkoliikuntavarustuksen, juomapullon ja halutessasi oman räpylän. SiiPe tuo harjoituksiin räpylöitä, mailoja, kypäriä ja muita liikuntavarusteita. Pesiskoulun ohjaajina toimii SiiPen koulutetut pesiskouluohjaajat. K Pesiskoulu ja Naperopesis järjestetään POP Areenaa lukuun ottamatta kaikilla kentillä yhtä aikaa, mutta lapset harjoittelevat kuitenkin omissa ryhmissään.

MILLOIN JA MISSÄ?

K Pesiskoulu starttaa maanantaina 3. kesäkuuta 2019 ja kestää aina koulujen alkuun 11. elokuuta 2019 saakka. Heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa 1.-14.7. Pesiskoulu on tauolla.

KENTTÄ PÄIVÄ KLO
Toivalan koulun kenttä Maanantai 17.00-18.00
Pöljän koulun kenttä Maanantai 18.30-19.30
POP Areena Tiistai 18.00-19.00
Hamulan koulun kenttä Torstai 17.00-18.00
Kasurilan koulun kenttä Torstai 18.30-19.30

Lue lisää ja ilmoittaudu

K Pesiskoulu

Naperopesis