Uutiset

SiiPe-innostuksen jo pikkutyttönä saanut Merja Säisä seuran toimistotyöntekijäksi

Mieleen palaa mielenkiintoiselta näyttävä tienvarressa seisova linja-auto, jossa uteliaan pikkutytön oli kiva seikkailla. Linja-auto, jonka parissa isä hääri ja johon äiti ompeli verhoja ja liinavaatteita. Ja entäpä pikkutytön ilo…

Siilinjärven Pesiksen naiset ja miehet rakentavat uutta huomista

SiiPen edustusjoukkueiden rakentaminen on hyvällä mallilla. Sekä naiset että miehet pelaavat kaudella 2023 Suomensarjassa. Molemmissa joukkueissa on runsaasti omia kasvatteja – myös paluumuuttajia ja välivuoden jälkeen lajin pariin…

Puheenjohtajan kynästä

Nöyrin mielin otin vastaan seuran puheenjohtajuuden torstaina 27.10.2022. Lämmin kiitos vielä Pasasen Jukalle edellisistä kuudesta vuodesta. Ajattelin kirjoittaa blogimaisesti kuulumisia, kun aikaa ja sanottavaa on. Tuleva vastuu kaikesta…

Kauden 2022 päätöstilaisuudessa palkittiin pelaajia, toimijoita ja mahdollistajia

Siilinjärven Pesiksen kauden päätöstilaisuus pidettiin Ahmon koulun auditoriossa tiistaina 25.10.2022. Puheenjohtajuuden kuuden vuoden jälkeen jättävä Jukka Pasanen loi katsauksen menneeseen, hyvin toiminnalliseen vuoteen. Tilaisuudessa…

TIEDOTE

Siilinjärven Pesis on vastaanottanut nimeämättömältä taholta 10 000€ suuruisen lahjoituksen. Lahjoitus on osoitettu SiiPen juniorityöhön ja sen kehittämiseen seuraavan 5 toimintakauden aikana. Alla lahjoittajan avoin kirje Siilinjärven…

Siilinjärven Naperoleirille pesiksen tiedotuspalkinto – SiiPe-kasvatti Teemu Kinnusesta vuoden lukkari

Pesäpallokauden päätösristeily seilattiin viikonloppuna Itämeren aalloilla ja risteilyllä järjestettiin Pesäpallokauden parhaat -palkintogaala. Siilinjärven Pesiksen järjestämä valtakunnallinen Naperoleiri nappasi vuoden tiedotuspalkinnon. Merkittävänä…

SiiPen D-tytöille kaksi kultaa ja yksi hopea

Tänä kesänä luotiin historian kirjoihin yksi siipeläinen menestystarina. Sen sankareita olivat SiiPen D-tytöt taustoineen. Tämä joukko voitti aluesarjojen mestaruudet niin kilpa- kuin pelisarjassa. Sen päälle tuli vielä hopeaa valtakunnalliselta…

B-tytöt kehittymässä kohti pääsarjatasoa

B-tyttöjen kausi 2022 on ollut talvikauden harjoittelusta lähtien hieman erilainen viime vuosiin verrattuna, sillä joukkue on harjoitellut kahdessa eri ryhmässä, Mustassa ja Keltaisessa. Talven aikana joukkue kokoontui kokonaisuudessaan…

SiiPen C-tyttöjen pesiskausi onnistui yli odotusten

Meidän tavoite kaudelle oli päästä kilpasarjaan ja se onnistui. Sijoituimme alkulohkossa kolmanneksi ja pääsimme suoraan kilpasarjaan. Nuorisoleirille Seinäjoelle meillä tuli kova lohko, jossa oli paljon omien lohkojen voittajia eli…

SiiPen D-tytöille leirihopeaa Hyvinkäältä

Valtakunnallinen Suurleiri Hyvinkäällä 11.–16.7.2022 sujui SiiPen D-tyttöjen kilpasarjajoukkueella yli odotusten. Kotiin tuomisina harvinaista herkkua eli säkenöivät leirin hopeamitalit. SiiPe Mustat aloitti taistelun kovassa ja…

Naisten ykköspesisottelu SiiPe vs. Pesä Ysit siirtyy

Naisten Ykköspesiksen ottelu Siilinjärven Pesiksen ja Lappeenrantalaisen Pesä Ysien välillä siirtyy keskiviikolta (29.6.) uuteen ajankohtaan.   Ottelusiirron syynä ovat useat sairaustapaukset SiiPen joukkueessa. Uusi otteluajankohta…

SiiPen E-pojilla voitokas alkukausi

SiiPen E-pojat ovat harjoitelleet kesän ajan Martti ja Matias Röngän johdolla kaksi kertaa viikossa. Apuvalmentajina ja poikia tuuraamassa on ollut lisäksi aktiivisia vanhempia. Lisäksi kaksi kertaa viikossa pojilla on akatemiaharkat.…

Palasista kootut C-tytöt hitsautuneet hyvin yhteen

SiiPen C-tytöt koostuvat C- ja D-ikäisistä pelaajista. Vaikka joukkue on koottu eri palasista, olemme hitsaantuneet hyvin yhteen ja hauskaa on. Talviharjoittelukaudella olemme treenanneet kolmessa eri porukassa. D-tytöt omassa joukkueessaan…

D-pojat valmistautuneet kesään mm. Crossfitin avulla

D-poikien joukkue on poikien sanoin normaali, kiva, hauska sekä nuori, mutta koko ajan uusia asioita oppiva. Joukkueessa pelaa kuusitoista 12-14-vuotiasta pesistaituria, joiden mielestä pesiksessä on parasta kaikki, mutta varsinkin lyöminen…

Lyöntimyllystä ei pisteitä Siipettärille

SiiPettäret lähti kauden toiseen kotiotteluun Jyväskylän Kirittärien akatemia joukkuetta vastaan kesän ensilämmöissä Mantun kentällä .Kirittärien kokoonpanossa esiintyi entisellä kotikentällään Siilinjärveläiselle pesisyleisölle…

© Siilinjärven Pesis ry | Mantunkuja 2, 71800 Siilinjärvi | toimisto@siipe.fi

Nettisivut: UNELMA